Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

  • Tämä aihe sisältää 10,039 vastausta, 129 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8 tuntia, sitten KurkiKurki toimesta.
Esillä 10 vastausta, 4,081 - 4,090 (kaikkiaan 10,040)
  • Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

    Merkitty: 

    Valtava määrä lajeja on uhanalaisia. Ihmekös tuo kun , metsien hakkuita jatketaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka ei tajua , että laji kato iskee omaan nilkkaan! Itketään liiallisesta hirvi määrästä. Samaan hengen vetoon huudetaan , että kaikki sudet on tapettava.

    Yksipuolinen puupelto , kuusen viljely altistaa puuston lukuisille kasvi taudeille ja hyöteisille , mm. kirjanpainajalle.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka : koskaan et muuttua saa!

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    mehtäukon teeseihin.

    Pedoista taidamme olla samaa mieltä!

    Kuusikot eivät ole turvassa, edes ne nuoret ja hyvin hoidetut, koska pienilläkin kuusilla tuholaisriski kasvaa koko ajan. Esimerkiksi havununna ja tähtikirjaaja lisääntyvät, tyvilaho laajentaa aluettaan ja routa-aika lyhenee. Jatkuvalle kasvatukselle tuhoriskit ovat uhkatekijä, koska se nojaa vahvasti kuusen kasvatukseen.

    Elinympäristöjen muutosta on tosiaan tapahtunut niin kauan kuin täällä on asuttu. Nyt pitäisi kuitenkin toimia niin että haitallinen osa muutoksesta pysähtyisi.

    mehtäukko

    ”Valtava määrä lajeja..” Eikös Kurki ole tuosta selventänyt punaisesta aapisesta, ja srk on nyökyttänyt..??!

    Risuparka höpisi kuusiporasta, ei muista lemmikeistään.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Totta, risuparta höpisi kuusiporasta, ja on totta, että ses yleistyy vasta yli 20 senttiä paksuissa kuusissa. Ne on kuitenkin kohtalaisen helppo huomata jo ennen hakkuuta toisin kuin muut yleiset kuusen vitsaukset.

    Jos tulkitsen yleistä mielialaa, ”raati” on kai todennut, että Kurki tekee oikean suuntaisia analyysejä lajien uhanalaisuudesta ja merkityksestä ekosysteemillemme. Kuitenkin tietyin varauksin: hyvin suuri osa lajeistamme on vielä esiintymiseltään ja biologialtaan tuntemattomia. Varovaisuusperiaate kai sanoo, että meidän pitää tehdä luonnon hyväksi enemmän kuin mikä näyttää välttämättömältä minimitasolta.

    EU:n tavoite, että luonnontilaisia tai hyvässä ekologisessa tilassa olevia alueita olisi keskimäärin yhteensä vähintään viidennes pinta-alasta, olisi aika pitkälle biodiversiteettistrategian mukainen, joskin bd-strategian pinta-alatavoitteet ovat vielä isommat. Sisävesistöissä voitaisiin varmaan päästä meidän oloissamme siihen, että ne olisivat pääosin hyvässä ekologisessa tilassa olevia. Itämeri on pulmallisempi tapaus.

    Sitä en sen sijaan hyväksy että EU pakottaa kaikkialle samat pinta-alatavoitteet. Jokainen maa saisi mielestäni tehdä sen mihin rahkeet riittävät siinä aikataulussa mihin pystyvät.

    A.Jalkanen A.Jalkanen
    A.Jalkanen A.Jalkanen
    Visakallo Visakallo

    EU:n ennallistamissuunnitelmat ovat saaneet Suomessa aikaan ennennäkemättömän rintaman puolustamaan metsiämme ulkopuoliselta määräilyltä. Vihreiden kaverit alkavat käydä vähiin, kun Vasemmistoliiton ay-siipikään ei lämpene metsien ennallistamiselle. Enpä olisi tätä  vielä keväällä uskonut.

    Timppa Timppa

    Niin kuin kirjoitin n 1900 oli metsiemme tila huonoin  ja siitä se on koko ajan parantunut.  Seppokin sen todisti.

    Puuki

    Kuusettuminen on suurin vaaran lisääjä metsäluonnossa.  Jk (erit. tyvilahoalueilla) ja kuusen istutus kuivahkoille kasvupaikoille.  Tähtikirjaaja on hankalampi ”vastus” kuin kuusipora koska se lisääntyy myös hakkuutähteissä.   Ilmaston lämpeneminen ( –> 2 kuusiporasukupolvea)  &   kuivat/märät kaudet lisääntyy jne…    Ilman toimivaa mh:a* tilanne huononee entisestä.   *Siihen kuuluu mm. sekapuustojen lisääminen ja ajallaan tot. harvennushakkuut, metsien uudistamisen onnistumisesta huolehtiminen yms.

    Mutta mitäpä sitä kukaan meitä vanhemman polven metsäläisiä kuuntelisi, kun on Kuntut ynnä Soimakalliot ja politikassa Pietikäiset ja Modigit astialla (sopertamassa omiaan.)

    Puuki

    On niin kökkö dissausyritys Leenalla, että pitää olla kyseessä pikkuleena joka ei itse osaa muuta kuin koettaa vinoilla eikä sekään onnistu  näköjään kunnolla.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kannattaa lukea Metsätieteiden Päivän tiivistelmäkirja ja katsoa webinaarin tallenne kun se ilmestyy nettiin! Juuri nyt meneillään Panu Halmeen ekologian pikakurssi ja pohdintaa suojelukohteiden kustannustehokkaasta valinnasta. Jatkoksi tuli Markku Ollikaisen esitys siitä, miten ekologisten kompensaatioiden markkinat voisivat parantaa metsänomistajien saamia taloudellisia kannustimia.

    Vaarana tiedon hankinnassa on tietenkin maailmankuvan järkkyminen, mutta ainakin tietää mistä keskustellaan.

Esillä 10 vastausta, 4,081 - 4,090 (kaikkiaan 10,040)