Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Esillä 10 vastausta, 4,391 - 4,400 (kaikkiaan 9,714)
  • Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

    Merkitty: 

    Valtava määrä lajeja on uhanalaisia. Ihmekös tuo kun , metsien hakkuita jatketaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka ei tajua , että laji kato iskee omaan nilkkaan! Itketään liiallisesta hirvi määrästä. Samaan hengen vetoon huudetaan , että kaikki sudet on tapettava.

    Yksipuolinen puupelto , kuusen viljely altistaa puuston lukuisille kasvi taudeille ja hyöteisille , mm. kirjanpainajalle.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka : koskaan et muuttua saa!

  • Gla Gla

    ”Se että meillä pitäisi ennallistaa enemmän kuin saksassa voi perustua vain johonkin likaisenvihreään kähmintään.”

    Tuon minäkin taustavoimaksi näen.

    Annelin näkemykset ovat muuten ok, mutta koska tavoitteena ei ole toimia suomalaisen metsänomistajan etujen mukaisesti, hyväksyttävät ratkaisut ei mene noin kevyesti. Lisäksi tulee kysymys näytöstä eli valtava määrä hallintoa, dokumentointia, seurantaa yms. tuottamatonta ja ympäristön kannalta turhaa työtä. Todennäköisesti myös ympäristöhallinnolle keino soluttautua tavalliseen talousmetsän arkeen, ehkä hakkuu- ja uudistamistoimenpiteiden lupien ja menetelmien arviointiprosessien muodossa.

    Metsän osuus miljardista on 20%, sisävesien paljon enemmän. On kuitenkin vaikea nähdä, miten sisävesien tilan kohentaminen voisi olla erillinen osa maalla tapahtuvista asioista. Kyllä sisävesien ennallistamiseen kuuluu vesistöihin laskevien ojien tukkimista yms. suoraan metsiin vaikuttavaa toimintaa. Ei se koostu pelkästään patojen purkamisesta ja sepelin kylvämisestä jokiin ja puroihin.

    Petkeles Petkeles

    Heh! Tässäpä linkki jossa kerrotaan samat vastaukset jotka edellä annoin. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009168895.html

    Scientist Scientist

    Heh  heh. Artikkelistahan selviää että ennallistettaviin alueisiin laskettu myös ns. tuntemattomat alueet. Hyödyt ovat epämääräistä höttöä. Kohdistuvat pääosin muille kuin metsänomistajille. Menoihin ei ei ole myöskään laskettu mahdollisia tehtaiden sulkemisia kuten Luke sanoo.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Keskustelutekninen huomautus: kaikki keskustelupalstan lukijat eivät ole Hesarin tilaajia, joten ihan muutamalla sanalla voisi kertoa mitä haluaa linkillä sanoa. Muutenkin sujuvoittaa jos ei tarvitse arvuutella että mikäköhän lause siinä nyt oli se tärkeä linkittäjän mielestä. – MaaaTullista voi lukea pari juttua kun käy harvoin vaikka ei ole tilaaja.

    Timppa

    Minusta tuo systeemi on samanlainen kuin tietojärjestelmä Apotti.  Kukaan ei tiedä mitä siitä tuli muuta kuin, että se haittaa potilaiden hoitoa, jota sen piti avittaa.   Veronmaksat kuittaavat laskun ja asianomaiset kaikki kärsivät.

    Rane

    ”KUSTANNUSARVION pohjana ovat jäsenmaiden komissiolle kertomat tiedot jo vuosia voimassa olleiden luonto- ja lintudirektiivin, vesipuitedirektiivin ja meristrategiadirektiivin toimeenpanosta.”

    Siis mitä tämä tarkoittaa?Onko meillä tehty enemmän kuin esim Saksassa ja komissio rankaisee vaatimalla tekemään enemmän loputtomiin?

    Rane

    ”hehtaarikohtaiset hyödyt perustuvat meta-analyysiin eli useammasta tutkimuksesta tehtyyn yhdistelmään, jossa yhtenä lähteenä ovat eri maissa tehdyt tutkimukset siitä, miten paljon ihmiset olisivat valmiita maksamaan luonnon hyvästä tilasta.”

    Eli komissio laskee hyödyksi se että he arvioivat suomalaisten olevan PERIAATTEESSA valmiita maksamaan sen n. 10 miljardia jotta esim. naapurin maat suojellaan.

    Hyödyt ovat siis mielikuvitusrahaa(ei edes luvata muuttuvan reaalimaailman rahaksi) ja kustannukset oikeaa rahaa.Tämä on likaisenvihreää uutisointia ja politiikkaa.

    Puuki

    Hyvä siittä tullee. Tarkkaan on dosentit ym. syynänneet eri alueet ja varmalla pohtineet hartaasti mikä nimeksi millekin kohteelle.

    Sisävesissäkin on järvet eroteltu karuihin kirkasvetisiin, kalkkipitosiin. ja humuspitoisiin tummiin vesiin. Siinä tulikin kaikki järvet eroteltua  ennallistettaviksi sopiviin.  No umpeenkasvanut suojärvi ehkä puuttuu; kun se on jo ennallistunut suoksi.

    Ei ihme jos metsässä on olevinaan yli 75% uhanalaista luontotyyppiä , kun vesistöissä % on kaikesta päätellen 100.

    Rane

    Jäin ihan miettimään tuota hesarin uutista.Voiko olla totta että tuollaista huuhaa-laskelmaa tyrkytetään kansalaisille?

    Gla Gla

    Onhan mielikuvitusrahan ja todellisen maksuhalukkuuden eroja käsitelty ennenkin.

    Nyt vaan kaikki mökkiläiset, kukkaro auki kun hakkuu on tulossa naapuriin. Ja hirvimiehet samoin, virkistysarvostahan jossain tutkimuksessa muodostui merkittävä osa hirvien hyödyistä.

    Useimmilla mielivitusrahan käyttäjillä taitaa olla oletuksena se, että yhteiskunta maksaa sen, minkä itse määrittelee kohtuulliseksi korvaukseksi. Sama juttu suojelussa. Muiden metsiä on kiva suojella muiden rahoilla. Harva ottaa pankista lainaa, ostaa metsää ja suojelee sen omilla rahoilla.

Esillä 10 vastausta, 4,391 - 4,400 (kaikkiaan 9,714)