Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Esillä 10 vastausta, 4,411 - 4,420 (kaikkiaan 9,714)
  • Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

    Merkitty: 

    Valtava määrä lajeja on uhanalaisia. Ihmekös tuo kun , metsien hakkuita jatketaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka ei tajua , että laji kato iskee omaan nilkkaan! Itketään liiallisesta hirvi määrästä. Samaan hengen vetoon huudetaan , että kaikki sudet on tapettava.

    Yksipuolinen puupelto , kuusen viljely altistaa puuston lukuisille kasvi taudeille ja hyöteisille , mm. kirjanpainajalle.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka : koskaan et muuttua saa!

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ymmärtääkseni komissio ei ole julkaissut laskelmia. Vaikka olisikin ei niissä suurta viisautta välttämättä olisi vaan suunnitelmat ja kustannukset tarkentuvat matkan varrella. Varminta olisi pitää päätösvalta omissa käsissä.

    Gla Gla

    Eihän tuollaisia laskelmia voi julkaista, joutuisi naurunalaiseksi.

    Psykologia toimii niin, että tuonkin ehdotuksen jälkeen vastustajille tulee tarve miettiä, mikä osa ehdotuksesta olisi hyväksyttävissä. Tällöin piru saa jo pikkusormen. Nyt on kyse monin tavoin kestämättömästä esityksestä, eikä sen hyväksyjä edes tiedä mihin sitoutuu. Siten olisi täysin vastuutonta hyväksyä esitystä millään tasolla. Carunoita, Soneroita ja Unipereja on meillä jo tarpeeksi.

    Petkeles sitoutuu juoksemaan kerran viikossa 10 km lenkin seuraavan 10 vuoden ajan. Sitten on varmaan eläkerahat kasassa. Tai olisi, ellet olisi jo eläkkeellä.

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    Päätösvalta täällä, on kai jo aika pitkään kokeiltu. Tulokset keikkuu nollapisteen molemmin puolin. Olisiko se parempi kuitenkin, että ulkopuolinen säätäisi ja valvoisi, vaikka sitten EU ja vaikka sitten byrokr. mahrottomasti lisää.

    Jos päätösvalta pysyy Hassi-Väyrynen-Martti- ja Tiirola-akselilla niin tuo sama jargon jatkuu. Ihan kauheen paljon on tehty vaikkei edes mitään syytä olisi ollut tehdä m: ään   .Kun katotaan    ,niin ei oltukaan tehty mitään. #eioleilmanstonmuutosta #eikamonkoyhtymista

    L.na
    rzzän rolli

    Rane

    ”ulkopuolinen säätäisi ja valvoisi,”

    Gruppa revanivitsien vaihtoehto.

    Reima Muristo

    Kepuilla ei nyt vaan ole kompetenssia tai referenssiä opastamaan tukien käytöstä ja niiden tuottavuudesta mitään. Ennen kun alkaa muita neuvomaan täytyy aluksia Suomen maatalous laittaa toimimaan ilman tukia. Seuraavaksi kuntatalous, kunnista puolet pois. Sipilä-sote räjäyttää alkutekijöihinsä, varsinkin surullisen kuuluisa hallinto ja sen turhat suojatyöpaikat.

    mehtäukko

    On trollit resu ja suristo vauhdissa!

    Visakallo Visakallo

    En tiedä, mistä se tunne tulee, mutta jotenkin tuntuu, että onko nämä palstan Revat, Reimat ym. keventäjät tehneet päivääkään mitään töitä?

    Scientist Scientist

    Ei ole Sipilän sotea vaan vasemmiston sote, josta yksityissektori ja yritykset heitettiin pois . Miten muuten liittyy ketjun aiheeseen luonnon monimuotoisuus ?

    Petkeles Petkeles

    ”Keskustelutekninen huomautus: kaikki keskustelupalstan lukijat eivät ole Hesarin tilaajia, joten ihan muutamalla sanalla voisi kertoa mitä haluaa linkillä sanoa. Muutenkin sujuvoittaa jos ei tarvitse arvuutella että mikäköhän lause siinä nyt oli se tärkeä linkittäjän mielestä. – MaaaTullista voi lukea pari juttua kun käy harvoin vaikka ei ole tilaaja.”

    Hyvä pointti. Toisaalta tuntuu, että hukkaan menisi oma vaivannäkö. Parin kuukauden kuluttua kuitenkin taas kysellään, miksi puroihin pitää jättää suojakaistat ja saako säästöpuita kerätä sitten seuraavassa hakkuussa. Ja lisäksi pitäisi sitten vastailla kovimmilla kierroksilla pyörivien ”et voi olla noin tyhmä” ja kiertokoulun käyneiden ”ootko päivääkään töitä tehny” tyylisiin kommentteihin. Näillä eväillä tähän syksyyn.

    aegolius aegolius

    Petkeles on hyvin tyypillinen yhden asian soturi. Ainuttakaan millin osaa ei myönnetä toiseen suuntaan. Ei tunnusteta, että lahopuu metsissä lisääntyy ja lisääntyy, ei myönnetä mistä konkreettisista toimista se on seurausta, ei puhuta mitään hyvää aikaansaadusta hiilinielusta, ei tunnusteta joidenkin lajien hassua ”kansallista uhanalaisuutta”, ei pidetä erikoisena luontotyyppien luokittelua ja niistä korostettua ”uhanalaisten lukumäärän prosenttiosuutta” jne. Tätä listaa voisi vielä jatkaakin. Kyllä, turhaa on.

Esillä 10 vastausta, 4,411 - 4,420 (kaikkiaan 9,714)