Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Pitää huomioida myös luonnonsoiden metaani ja apu hiilinieluihin jää varsin pieneksi? Ilmastonmuutos saattaa tosin olla suosiollinen soille: keidassuot saattavat lämpimässä kasvaa turvetta entistä paremmin ja aapasuot kuivua jolloin metaanin tuotanto vähenee.

Professori Kotiaho: ”Metsäpolitiikan sijasta meidän pitäisikin ehkä puhua kansallisesta metsätalouspolitiikasta, jota voidaan vapaasti harjoittaa yhteisen ympäristöpolitiikan rajoissa” (Metsälehti nro 22, katsaus monimuotoisuuteen s. 13). Kotiahon näkökulma on kai se, että ympäristönäkökohdat asettavat ne rajat, joihin talouden ja ihmisen pitää sopeutua. Englanniksi: people, profit, planet – ihmiset, talous, ympäristö. On ihan hyvä korostaa sitä että meidän pitää pysyä planetaaristen rajojen sisällä, mutta missä ne rajat kulkevat?

Saivartelen hieman termeistä: metsä on laajempi käsite kuin metsätalous. Metsä tuottaa erilaisia ekosysteemipalveluja, metsätalous tuottaa puuraaka-aineesta tuotteita. Meille on juuri valmistunut metsästrategia.

Sitten itse asiasta. Metsäpolitiikan tulee noudattaa kestävän kehityksen periaatetta, joka sanoo että kaikessa toiminnassa pitää ottaa huomioon taloudellisten näkökohtien lisäksi ympäristö ja sosiaaliset vaikutukset.  Koetetaan kääntää kehitys menemään huonosta hyvään suuntaan. Tämä on mielestäni realistinen tavoite, kun ei tiedetä tarkkoja planetaarisia rajoja juuri meidän ekosysteemeissämme.

Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä? Lähdetään viemään eteenpäin sitä kehitystä, joka on saatu jo hyvään alkuun, eli parannetaan suojelutasoa kaikissa luontotyypeissä, huomioiden sekä määrän että laadun. Keinoina ne vanhat tutut artikkelissakin mainitut: suojelualueiden perustaminen, ennallistaminen ja metsätalouden luonnonhoito.

Hyvä kysymys MaalaisSeppo. Ensin pitäisi osata määritellä ”täysin kestävä”. Minä en osaa ja siksi ehdotinkin että koetetaan kääntää kehityssuunta huonosta hyvään päin. Ajastaan sitten uhanalaisarvioinnit osoittavat onko päästy ekologisessa puolessa tarpeeksi pitkälle.

Joo. Kyllä ehdotetut säästöpuiden määrät alkavat ”parhaissa tarjouksissa” lähentyä jo siemenpuiden määrää ja tilavautta. Ei tämä olisi niin vakavaakaan, jos puun reaalihinta pitäisi pintansa mutta jos sieltä ei tule korvausta eikä muualtakaan kompensaatiota, niin kiristyvät vaatimukset ovat kokonaisuudessaan pois metsänomistajan kukkarosta.

Itse suosisin noiden puuryhmien lisäksi säästökuvioita, joita hakataan vain korkeintaan varovaisin poimintahakkuin. Ne voisivat koostua puuntuotannon kannalta vähäarvoisemmista mutta monimuotoisuuden kannalta paremmista alueista.

Uhanalaisten lajien osuus tunnetuista lajeista on kasvanut. Tämä on se kehitys joka pitäisi kääntää. Talousmetsissä onnistumisen suuntaa mitataan tällä ja lisäksi elinympäristöjen ominaispiirteillä. Esimerkiksi lahopuun määrä ei ole Pohjois-Suomessa juurikaan viime vuosina kasvanut. Ymmärtääkseni metsälajiston uhanalaistuminen on saatu pysäytettyä. (Kurki korjaa jos meni pieleen. Palstan Puuha-Pete, kaiken korjaa!)

Saattaa vielä tulevaisuudessa olla sertifiontikriteerit hyvin tiukat Suomessa, vaikka ne on jo sitä  nykyäänkin. Kun  ls-liiton ukko kertoili radiossa miten päästään eteenpäin suojelun lisäämisessä., niin tuli esille, että sertifionteihin lisäämällä onnistuu kuulemma lisäsuojelu. Hivuttamalla siis tapahtuu ls-lain tiukennukset ja varmaan taksonomiakin tullee voimaan sitä kautta.       Luonnonsuojelija mo:a alkaa arveluttaa koko touhu, kun ei mikään kohta tunnu riittävän Suomessa ja toisaalla tuhotaan surutta esim sademetsiä.