Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Ruuan tuotanto saattaa siirtyä pääosin kasvihuoneisiin ja laboratorioihin. Säästyy paljon maa-alaa villille luonnolle! Mutta 3D-tulostinkin tarvitsee raaka-ainetta. Sen voi todennäköisesti tuottaa biotekniikalla. Muistaakseni proteiiniakin on jo onnistuttu tuottamaan pelkästään ilmasta saatavista raaka-aineista.

Aina ihmetellyt mikä siinä sellussa on niin outoa ettei sitä voi tuottaa kasvatusaltaissa

Ainakin se, että luonnossa kasvatus ei vaadi energiaa.  Päin vastoin.  Sitoo sitä, minkä vuoksi sellutehtaat ovst samalla energialaitoksia.

Jk-keskustelusta poimittua:

Timppa: ”Eipä tietenkään tarvitse, mutta on vielä kaukana, että ylitettäisiin kestävän kehityksen raja.   Senhän me tiedämme, että hakkuiden vähentäminen alentaa tuota rajaa.”

Anneli: ”Emme yleisesti tiedä. Omasta mielestäni hakkuiden maltillinen vähentäminen on lähes vääjäämätön kehityskulku, kun suojelualueet ja sähköhankkeet nakertavat koko ajan talousmetsien pinta-alaa.”

Minua edelleen vaivaa se, että keskustelu keskittyy kestävän hakkuumäärän määrittelyyn. Toki sekin on tärkeä asia, mutta tällä hetkellä millä mittarilla tahansa määritelty suurin mahdollinen hakkuumäärä on liian pieni. Ykkösasia on siis nostaa hakkuumahdollisuutta. Tähän liittyy kolme asiaa:

1. Talouskäytöstä poistuvan metsän määrä on ihan yhtä tärkeä tunnusluku kuin suojellun pinta-alan määrä. Oikeastaan suojellun pinta-alan suuruus ei kerro yhtään mitään yhtään mistään. Läheskään kaikki suojeluun kelpaavat alueet eivät ole suojeltuja, mutta ei niiden suojelu yhtään luontoarvoja paranna. Vain siinä tapauksessa suojelu parantaa tilannetta, että ilman suojelua metsät hakattaisiin. Toisaalta suojelu vähentää mahdollisuuksia korvata uusiutumattomia raaka-aineita, joten suojelun hyödystä pitää vähentää tuonnin tai uusiutumattoman tuotannon haitat, jotta saadaan kokonaishyöty selville.

Tuosta pohdinnasta päästään sujuvasti seuraavaan aiheeseen:

2. Pankkimaailmassa puhutaan laiskasta rahasta, kun raha makaa nollakorolla tileillä. Metsässä pitäisi ottaa myös käyttöön sama käsite metsään soveltuvaksi muokattuna. Vailla hoitoa ja hakkuita jäänyt metsä ei tuota raaka-ainetta yhteiskunnan tarpeisiin, joten omistajia pitäisi jollain tavalla kannustaa välttämään laiskan rahan ilmiötä.

Rajanveto seuraavaan on häilyvä:

3. Selkeät rästikohteet pitäisi saada hoidettua. Kakkoskohdassa on yleensä kyse varttuneesta metsästä, rästeissä nuorempaa puustoa tai taimikkoa. Itse olen kunnostanut kohteita, jossa alkuperäinen puusto ei ole syystä tai toisesta onnistunut, mutta luonto on paikannut tilannetta. Välillä on tarvinnut vähän taimettumista auttaa. Hyvin kuitenkin näkee, mitä raivaamattomuudesta seuraa, kun luonto jk-markkinoista poiketen taimettaa epätasaisesti aiheuttaen raivaustarvetta. Paikoin syntyy läpipääsemättömiä pusikoita, joiden raivaus liian myöhään heikentää sekä laatua, että kasvua. Rästien purku johtaa myös siihen, että maahan pitää kaataa T2- ja 02-luokan puustoa, joskus jopa tätäkin järeämpää, jolloin virkistysarvot katoaa pitkäksi ajaksi syntyvän murrosteen myötä. Viisi vuotta ei riitä tämän painamiseen maahan. Toki kaivattua lahopuuta kuviolle saadaan, mutta ehkä menetelmä ei ole tarkoituksenmukainen sen tuottamiseen.

Jälleen hieno aasinsilta seuraavaan:

4. Metsissä pitää keskittyä puuta tehokkaasti tuottaviin menetelmiin. Nykyisen lain henki on hyvä eli valinnanvapaus menetelmissä pitää säilyttää. Selväksi pitää tehdä kuitenkin se, että raaka-ainetta tarvitaan ja jatkuvan kasvatuksen menetelmällä sitä ei riittävästi saada. Erirakenteisen metsän kasvatusta voi ja kannattaa harjoittaa niin kauan kuin se on luonnon speksien mukaista. Mutta harvennuksissa pitää puuston alkaa tasoittua ja lopulta jäljelle jäädä hyvä päätehakkuupuusto.

Muuta edellisiin liittyen:

Suojellun pinta-alan tarkastelua pitäisi muuttaa, kun tavoitteena on parantaa luontoarvoja. Metsissä on myös suuret pinta-alat talousmetsää, joita ei ole käsitelty kymmeniin vuosiin, mutta jotka voidaan hakata metsänkäyttöilmoituksella. Niissäkin on varmasti luontoarvot korkealla tasolla. Nämä pitäisi laskea mukaan, kun halutaan tunnuslukuja suojelualueista. Erona varsinaisiin suojelualueisiin olisi se, että näitä alueita tulee ja menee. Tulee, kun omistaja ei niille riittävän pitkään aikaan ole mitään tehnyt ja menee, kun hakataan. Tämä yhteiskunta ei vaan kestä sitä, että metsä ei ole talouskäytössä, eikä virallisissa suojelutilastoissa. Siksi passiiviset pitäisi johonkin luokitukseen saada.

Ihmetellä täytyy myös sitä, mihin metsä rakentamisen tieltä katoaa. Väkiluku ei kasva, talous ei kasva, vain valtio velkaantuu. Eikö tämän yhtälön pitäisi mahtua elämään nykyisillä rakennetuilla alueilla?

Koijärvi ja Haavisto tulee mieleemme

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/greta-thunberg-pidatettiin-saksassa-video-nayttaa-kuinka-poliisit-kantavat-aktivistin-hiilikaivokselta/8613716#gs.my6a5q

Fortum bisnestä Saksassa?

Lappi onkin kiinnostava alue, kun siellä suojellunkin metsän osuus on suuri. Vaan mahtaako sekään riittää.