Keskustelut Metsänhoito Moton leimaamat puut

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 63)
  • Moton leimaamat puut

    Merkitty: 

    Aina yksittäisiä vahinkoja sattuu kun tehdään, se on selvä.

    Kävin katsomassa naapurin palstalle tehtyä ensiharvennusta, ehkä 15 aarin alalla oli lähemmäs kymmenkunta pilkkaa mäntyjen kyljissä, eikä alaa oltu jätetty edes tiheäksi. Eikä mitään naarmuja vaan kauas loistavia valkoisia n. 10×5 cm leimoja. En ole ennen nähnyt vastaavia märstejä, enkä toki soisi näkevänikään.

    Kohde oli esimerkillisesti ensiraivattu, eli näkyvyys piti olla hyvä. Koneen tyypistä en tiedä, olis skorppari vai joku muu…

    Montako silmin nähtävää leimausta mielestäsi voi leimikossa olla, esim. yksi kymmentä jätettävää puuta kohti, 1/30 tai 2 kpl/ha, montako?

  • Korpituvan Taneli

    Mitä minun metsässä on leimoja ollut, on ne ollu ajokoneen tekemiä. Toki siitä syystä kun on yritetty liian kapeilla ajourilla taiteilla.

    Tässä kun oli energiapuuhakkuu, jossa oli monenlaista kuviota, sellainen 20ha, niin sanoin motomiehelle että teet sitten niin kunnolliset ajourat ettei leimoja tule. Taisi niitä sitten pari tuolta alalta löytyä.

    SE kipuraja olis melkein siinä 1 leima, 2 ha kuviolla.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jonssi

    Muistaakseni virallisen korjuujäljenmittauksessa huomautusraja on 4 % jäävien puiden runkoluvusta eli jos jäävä rl noin 1000kpl/ha niin 40runkoa/hehtaari on vielä hyväksyttävissä.

    Puuki

    Jokin 5 kpl/ha on ihan maximi jos kerran on ennakkoraivaus tehty . Jos eh:ssa tai energiapuuhakkuussa tulee liki 4o kpl/ ha tukkiaihiota leimattua etukäteen, niin sehän tod.näk.tietää 2. harvennuksessa jo n. parin sadan euron tappiota.

     

    mehtäukko

    Kyllä 4 % on liikaa.

    Kuten vielä aloituksessa mainittu hyvä ennakkoraivaus tehty, ei kuulosta ollenkaan hyvältä.

    metsä-masa

    Pilkattoman työnjäljen aikaan saamiseksi koneen merkillä ole kovinkaan suurta merkitystä, kunhan kuljettaja on sinut ajokkinsa kanssa, eli on kokemusta koneesta ja asenne kohdallaan.

    Männiköllä pienet leimat esim. 1 kpl näkemäalueella ei ole paha, silloin työn jälki on hyvä. Mutta kuusikolla kesäaikaan kaikki on liikaa, yleensä niitä voi löytää myös juurenniskoista, jotka voi olla piilossa havujen alla.

    Ennakkoraivaus on virheettömälle hakkuunjäljelle ainut lähtökohta, silloin voi vaatia onnistumista, ilman ennakkoraivausta virheetön työnjälki ei ole mahdollista koneella urakkatyönä tehtynä.

    mehtäukko

    On todellakin monen moiset leimikkotekijät, joita mo voi hoitotöissä ohjailla parempaan. Maastolle ei oikein mahda mitään, korjuu-ajankohdalle kyllä.

    Ennakkoraivaus on hyvin merkityksellinen, ja kuten mm totesi, sen jälkeen voi jo vaatia…

    Korpituvan Taneli

    Jonssi:

    ”Muistaakseni virallisen korjuujäljenmittauksessa huomautusraja on 4 % jäävien puiden runkoluvusta eli jos jäävä rl noin 1000kpl/ha niin 40runkoa/hehtaari on vielä hyväksyttävissä.”

    Jos tälläinen pilkkamäärä alkaa näkymään, Homma keskeytetään heti.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras

    Kun palstalla on runsaasti mutkaisia riukukoivuja , voi syntyä enemmän runkovaurioita . Puiden vetäminen karsittaessa  uran yli saattaa myös aiheuttaa vaurioita juurenniskoihin puiden näkymättömissä olevalla puolella. Kivikkoinen ja  vaihteleva maasto aiheuttaa koneen luistoja sivulle . Tällöin voi syntyä isojakin vammoja runkoihin varsinkin , jos yritetään tehdä liian kapeaa uraa .

    Vaurioita on mahdollista välttää kaatamalla rungot avarimpaan väliin suoraan koneesta poispäin ja valmistamalla rungon suoraan puomin alle.Useita runkoja siirtelykaatona(siirto runko pystyssä) samaan kasaan .

    Jätkä

    ”-Jos tälläinen pilkkamäärä alkaa näkymään, Homma keskeytetään heti.”

    Ne on todellisuudessa harvat ja valitut koneet / kuskit, jotka Tanelin leimikot hakkaa loppuun asti.

    Neljäkymmentä kolhua / ha on melko vähän, jos hakataan puun ollessa sulaa, eli kuori löyhässä. pitää huomioida kolhut myös juuristossa.

    Puhutaan aina kapean ajouran aiheuttamista ”klaappauksista”, mutta ne ovat sellaisia, joita ei saa tulla, jos konekuskit ovat itse tehneet ajouratkin. Isäntien hakkaamat urat ovatkin sitten aivan eri juttu.

    En kyllä ymmärrä sellaista kuskia, joka ei pysty kolmimetristä konetta ajamaan nelimetrisellä uralla kolhimatta reunapuita.

    Pystypuiden kolhinta isommassa määrässä osoittaa kuskilta ylimielistä piittaamattomuutta ja myös ammattitaidon puutetta. Kasvatushakkuu koneella pitää tehdä tavallaan jo käytäväperiaatteella ja kaataa ensimmäiseksi isot tai iso-oksaiset puut tavallaan umpimetsään jo sitten ”korjata vaurioituneet pois.

    Moni välipuu, joka selkeästi kuuluu poistettaviin, on suojaamassa säästettäviä puita työstettävien puiden oksien lyönneiltä.

    Tiedän kyllä, että epävarma kuski ottaa ensin välipuut pois, mutta silloin lähes aina lopputulos on huonompi kuin päinvastaisella järjestyksellä tehtynä.

    savo’ttamies

    Jos enskaa myydän kesällä pystykaupalla ja 40 runkoa hehtaaria kohti kolhitaan männikön hakkuussa.  Pilkat kylestyy päätehakkuuseen mennessä. Kolhitut katkotaan ja kuutioidaan  seuraavissa pystykaupan hakkuissa tukeiksi.

    Kenen on vastuu, jos sahalta tulee reklamaatiota.

    Tässä keskustelussa moni sitä mieltä , että mieluummin ensiharvennus lakirajan alle vajaatuottoiseksi, kuin riskuja jääviin puihin.

     

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 63)