Keskustelut Metsänhoito Myöhästynyt harvenus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 67)
  • Myöhästynyt harvenus

    Huomenna on tarkoitus allekirjoittaa kauppakirja metsäpalstasta johon on ensiharvennus jäänyt tekemättä. Puusto on 45-55vuotiasta, pääosin männikköä, mutta myös sekametsää. Männikkö on hivenen riukuuntunutta, mutta mielestäni vielä pelastettavissa.

    Onko puunostajilla riittävästi tietoa/ neuvoja metsän hoitamiseksi, vai pitäiskö pyytää apuja Mhy:ltä?

    Koko metsä (12ha) on raivattava ensin.

    Tampereen tasolla sijaitsee, länsipuolella.

  • Metsuri motokuski

    Pitäisi olla tietoa. Jos haluat jotenkin erityisesti työn tehtävän niin ilmoitus kuskeille niin homma kyllä hoituu.

    suorittava porras

    Koskeeko kauppakirja pelkkiä puita vai tilaa? Jos kyseessä hakkuusopimus , kannattaa siihen kirjata kaikki oleellinen. Maanomistajalla ei ole hakkuun suhteen kuljettajaan kohdistuvaa työnjohto-oikeutta. Kuljettaja noudattaa  puukauppasopimukseen kirjattuja ohjeita. Mikäli puunmyyjä haluaa hakkuun yhteydessä muutoksia toimintatapoihin , on otettava yhteys ostotoimihenkilöön .

    Timo Heikki

    Tilasta teen kaupat.
    Metsän olen itse arvioinut ja tukena on ollut julkiset metsävara tiedot.
    Sukulaiskauppa.
    Taidan pyytää paikallisen liki eläkeiässä olevan metsäpalveluyrittäjän tekemään raivauksen ja samalla suunnitelman harvennuksesta. Kaikki vinkit otan kiitollisena vastaan.
    Pohjat on tuoretta kangasta, joten luotan puuston vielä elpyvän hyvään kasvuun, pienestä latvuksesta huolimatta.

    Ola_Pallonivel

    Kun teet pystykaupat, käykää ostajan kanssa vielä korjuuohje läpi. Tai millä nimellä se nyt onkaan. Itse katsoin vierestä, kun ostaja naputteli koneelle muutaman lisäohjeen. Ne ei ole myyjän nähtävillä mistään järjestelmästä. Konekuski soitteli vielä hakkuun alkaessa varmistaen ohjeet.

    Eli kun hakkuuohjeet on sovittu kaupan yhteydessä, niistä voi keskustella kuskin kanssa.

     

    suorittava porras

    Toki keskustella voi ja pitääkin , mutta mahdolliset muutokset korjuuohjeisiin tekee ostotoimihenkilö. Ilman mustaa valkoisella ,ei kuljettaja poikkea alkuperäisestä ohjeesta .

    Haastava palsta kannattaa aina kunnostaa ennen lopullisten päätösten tekemistä. Kokenutta metsäasiantuntijaa kannattaa käyttää ,mikäli oma osaaminen epäilyttää.

    Ola_Pallonivel

    Toki raivaus ensin, sitten tarjouspyynnöt.

    Nuakka

    Hakkuusta saa tosiaankin enemmän mieleisensä kun sopii kaupanteossa että lopulliset ohjeistukset tehdään työn alkaessa. Viimeisimmässä kaupassa näin tehtiin, motokuski soitti ENNEN palstalle tuloa, selostin tavoitteet, piirsin kartan jonka lähetin whatsupilla kuskille leimikosta jolla oli neljää eri hakkuutapaa. Vielä pari kertaa paikan päällä keskustelemassa niin lopputulos oli 9+.

    Panu

    Kyllä tuommoisessa riukuuntuneessa metsässä on riski, että vedetään liian harvaksi eikä riu’ut pysy enää pystyssä (lumi, tuuli). Minusta siihen kannattaa pyytää harvennus Tapion mallin ylärajalle. Seuraava harvennus voidaan tehdä kun puut ovat jämäköityneet ja juuristo vahvistunut 5-10 vuoden kuluttua.

    Ola_Pallonivel

    Lumi ja tuuli sieltä osan korjaa pois, särkymävaraa pitää jättää.

    Timo Heikki

    Julkiset metsävaratiedot ilmoittaa runkoluvuksi tiheimmillään 1400 keskimitan ollessa n.17m….

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 67)