Keskustelut Metsänhoito Myöhästynyt harvenus

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 67)
  • Myöhästynyt harvenus

    Huomenna on tarkoitus allekirjoittaa kauppakirja metsäpalstasta johon on ensiharvennus jäänyt tekemättä. Puusto on 45-55vuotiasta, pääosin männikköä, mutta myös sekametsää. Männikkö on hivenen riukuuntunutta, mutta mielestäni vielä pelastettavissa.

    Onko puunostajilla riittävästi tietoa/ neuvoja metsän hoitamiseksi, vai pitäiskö pyytää apuja Mhy:ltä?

    Koko metsä (12ha) on raivattava ensin.

    Tampereen tasolla sijaitsee, länsipuolella.

  • Timo Heikki

    Keskimäärin kuitenkin n.1200 runkoa pituuden ollessa 17-19m. Männikköä enimmäkseen

     

    Tolopainen

    Riukuuntuneen männikön kasvun palautuminen on toiveajattelua. Tupsulatvaisena pysyy ja paksuutta tulee heikosti. Ne on päätehakkuussa vielä lähes pikkutukkeja. Kannattaa myöntää virhe ajoissa eikä 50v kuluttua.

    Puuki

    Riukuuntuneen havupuumetsän tiheyssuositus on n. 900 -1300 r/ha jäävän puuston osalta. Ihan kevyt laatuharvennus ensin.

    Timo Heikki

    Metsä on lievästi riukuuntunut. Pohja on rehevä ja osa puustosta on lähtenyt järeytymään. Latvus männikössä n.1/4 tai hiukan vähemmän.

    .

    Alaharvennus ja ylitiheä pitää jättää tiheäksi. 10v ja 2harvennus

    Apli

    En aina kyllä luottaisi noihin julkisiin metsävaratietoihin, omallakaan kohdalla ne ei aina pidä paikkaansa. Varovainen harvennus ja toinen esim 5-10v päästä voisi olla hyvä ratkaisu, tässäkin tilanteessa paikanpäällä käynti kun hakkuu alkaa joka päivä on enemmän kuin suositeltavaa voit samalla ohjeistaa ja kertoa motokuskille omia mielipiteitä miten homma sujuu.. Rehevällä pohjalla puusto kasvaa ja järeytyy nopeasti kun maassa on voimaa ns lievä ylitiheys ei ole näissä ongelma.

    mehtäukko

    Puun ostajaklusterin pomot ovat käyneet samat koulut kuin myhistyksen toimijat. Sieltä ei viisaus kartu, mutta raha kyllä kelpaa.

    Kuten aloituksessa lukee, n. 50  vuotias metsä ja jostain syystä vasta nyt eh. Menetys on yhtä suuri ainakin, kuin keski-Suomen liian harvaksi hakatuissa, mutta eipä näistä pidetä ääntä.

    Joka tapauksessa harvennettava on ainakin sen verran, että tarkoitus toteutuu seuraavaksi 10:ksi vuodeksi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Runkoluku ja pohjapinta-ala kannattaisi käydä maastossa mittaamassa raivauksen jälkeen. Samalla näkisi jäävän puuston keskiläpimitan ja jäävän puuston latvuksen pituuden paremmin kuin ennen raivausta. Sitten suunnitellaan harvennusvoimakkuus.

    Kyllä pitäisi onnistua. Vaikka korjuuohjeita ei tainnut kauppakirjaan tulla, asiaan voi palata työnjohdon kautta myöhemmin tai jos he haluavat niin sitten suoraan kuskien kanssa. Marssijärjestys jonka haluavat riippuu tapauksesta eli ei liene niin herkkä enskalla kuin tukkien apteerauksessa.

    Voisit laittaa kuvia lukijoiden kuviin ennen ja jälkeen.

    suorittava porras suorittava porras

    Palsta saattaa päätyä yhden harvennuksen taktiikkaan ,kun kasvussa selvästi hävinneet ja latvansa menettäneet puut poistetaan. Valtapuilla on pituutta kuitenkin jo lähes 20 metriä. Kyseessä ei siis ole enää varsinainen ensiharvennus.

    En ymmärrä , mikä hinku on menmä ohjeistamaan kokenutta ammattitaitoista motukuskia metsänkäsittelyssä , jos isekään ei oikein ole kärryillä siitä ,mitä pitää tehdä. Kuluu vain kallista työaikaa hukkaan. Sillä motokuskilla on enimmäkseen paras tietämys ja osaaminen jopa nuoriin ja kokemattomiiin metsäasiantuntijoihin verrattuna.

    Mahdollisesti epämieluisasta lopputuloksesta on tarpeetonta syyttää konemiestä , jos lähtötilanne leimikolla ennen hakkuuta on jo haastava ja kasvatuskelpoisia puita on liian vähän.

    Liika varovaisuus hakkuussa on myös riski. Käsittääkseni kaatumaan tuomitut rungot ovat parempia pinossa ,kun hetken pystyssä ja ensimmäisellä tuulella nurin. Voivat siinä hötäkässä aiheuttaa dominoilmiön ja viedä mennessään muitakin runkoja. …tämä nyt vain runsaan 40 vuoden kokemuksella…

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Ensihätiin varovainen harvennus ja viiden vuoden päästä sitten varsinainen. Ajouriltahan tulee tavaraa tässä vaiheessa kummasti varovaisen harvennuksen kanssa. Viiden vuoden sisään näkee, miten metsä kestää ja kehittyy. Usein tykkilumi suurimpia riskin aiheuttajia, kun latvat putoilevat alas ja kaaripuitakin mahdollisesti ilmaantuu. Kyllä luonto myös korjaa tehtyjä virheitä, eli uskon vielä kysyjän tulevan metsän kehittyvän yllättävän hyväksikin oikealla huolenpidolla. Lopuksi onneksi olkoon sitten kun kauppakirjat  ovat allekirjoitettu.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 67)