Keskustelut Metsänhoito Mystinen metsätyömies

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 35)
  • Puuki

    Siinä on saatu puille kohttuullisen hyvä arvo arsinoitua.  Yli 3000 €/kpl vanhoista koivuista ja lepistä.  Tuota voisi hyvin soveltaa muuallekin . (ilmankos hinnat on noin suolaisia kun Maanmittaritsto on ollut arvioimassa) , Jos on olemassa maisema tms. erikoisarvoja,niin puiden hinta pomppaa ihan ero tasolle.     Vanhojen oletett. jo puolilahojen koivujen uusiminen istuttamalla isoja taimia tilalle olisi tuossa hyvä ratkaisu syntyneeseen ongelmaan.  N. 5 m pitkä koivu siirrettynä ja hyvin tuettuna lähtee ihan  hyvin kasvuun.  Siinä ei monta vuotta mene , kun on uusi puistometsä tullut tilalle.

    Visakallo Visakallo

    Kohtalaisen kovan mottihinnan olivat saaneet laskettua koivuille ja lepille! – Olikohan siihen tullut vahingossa yksi nolla liikaa?

    Visakallo Visakallo

    Jos kunnan kaavassa on paikalle merkitty kevyen liikenteen väylä rakennettavaksi, niin eipä siinä silloin väylän alle jäävien puiden kaatamiseen kunnan tarvitse itselleen maisematyölupaa anoa. Meilläpäin kirjanpainaja tappaa pystyyn kunnan omistaman ranta-alueen kuusia. Odotettavissa on varmasti hyvin mielenkiintoinen lupanäytelmä!

    Per Ä Reikäs

    Joku joskus aikoinaan olikohan jossain  koulujen kujilla Koivut kaatanut, siis keskellä korpikylän keskustaa niin jottei kukaan muka huomannut, kuin vasta seuraavana aamuna.

    Tie oliko tuolloin edes akkusahoja

    Sähkö sahoja kyllä, hieni jippo 🙂

    Jollain välähti, kiinni jäämättä.

    Visakallo Visakallo

    Eihän tuo Lempäälän tapaus ensinmäinen kerta ole, kun jonkun kunnan tai kaupungin teknisen osasto hieman hömpöttää ympäristöosastoa.

    derHorst

    Taitaa syyllinen löytyä takana olevan talon asukkaista. Järvinäköalaa avattu.

    suorittava porras suorittava porras

    Samanlaista jälkeä syntyi tuossa parinsadan metri päässä rantatontilla ,kun lahot ja vialliset koivut poistettiin. Kaikki rungot lahoja. Alueen läpi kulkee kevyen liikenteen väylä ja puut kaadettiin turvallisuussyistä. Tuskin ketään edes harmitti . Lisäksi muutama omakotitalo sai avaramman järvinäkymän. Ei siitäkään operaatiosta isoa haloota pidetty. Puut olivat poikki ja pinossa varsin nopsaan ja hakkuutähteet häipyivät tuota pikaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Espoossa aina silloin tällöin näitä rantapuita on hävinnyt parempaa merinäkymää halajavien asukkaiden toimesta.

    Rane

    Todella mystistä.Poliisi on edelleenkin vain jäljillä,eikä ole löytänyt ”rötösmetsuria”.Vinkki esitutkintaan olisi että kannoista päätellen kyseessä on nimim.Jätkän oppilaita?

    Poliisi on Lempäälän rötösmetsurin perässä (iltalehti.fi)

    mehtäukko

    No nyt kun ”puistopuiden” arvo on saatu määriteltyä, samaa kaavaa sopii soveltaa kaikkeen rosvouden tunnusmerkistöä sovellettaviin kohteisiin omistajansa määrittämänä. Se ”puisto”kun voi ollakin missä tahansa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 35)