Keskustelut Metsänhoito Myyrien ajallinen ja paikallinen esiintyminen ja habitaatin käyttö

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 112)
  • Myyrien ajallinen ja paikallinen esiintyminen ja habitaatin käyttö

    ”Käytännössä lajien habitaatin valinta riippuu useista bioottisista ja abioottisista tekijöistä. Lajien yksilöt ovat harvoin tasaisesti jakautuneet tilassa ja ajassa, ja usein yksilöt esiintyvätkin lähempänä toisiaan kuin voisi olettaa. Lisäksi tiheimpiä populaatioita löytyy lajin ydinhabitaatista kun taas marginaalihabitaatit ovat asuttuna vain kun kokonaistiheys on suuri. Tutkimme kahden Suomessa yleisenä esiintyvän myyrälajin peltomyyrän (Microtus agrestis) ja metsämyyrän (Myodes glareolus) habitaatin valintaa sekä esiintymistä ajassa ja tilassa nelivuotisen tutkimusjakson aikana. Tutkimus tehtiin suurilla saarilla Etelä- ja Keski-Suomessa, joissa pyyntialueet jaettiin karkeasti kolmeen päähabitaattityyppiin; metsiin, peltoihin ja avohakkuisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että myyrälajit esiintyivät pääsääntöisesti lajin suosimalla ydinhabitaatilla; peltomyyrät pelloilla ja metsämyyrät metsissä, kun tiheys oli alhainen. Tiheyden kasvaessa myyriä alkoi löytyä myös muilta habitaateilta. Erityisesti metsämyyrällä havaittiin habitaatin valinnassa eroja kevään ja syksyn välillä; keväällä metsämyyriä oli lähinnä metsissä, mutta syksyllä myös avohakkuilla. Kokeellinen saalistajien (lumikoiden) lisäys vaikutti habitaatin käyttöön siten, että myyrät siirtyivät pois marginaalihabitaateilta.”

     

    Janne Sundell, Christina Church, Otso Ovaskainen

  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Nimimerkille GLA (myös muille): kirjoittaa google scholariin hakuun: raccoon dog diet, niin tulee noin viisitoistatuhatta (15700) tulosta (kuten sivusto asian ilmaisee).

    Hjalmar

    Kyllä supi on haitallinen vieraslaji, eikä sitä enää pois saada. Valitettavasti.

    Linkki LUKE:n artikkeliin:

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Ei tuollaisia AVOPESIÄ (munat paljaana) ole missään luonnossa. Kyllä siinä munien päällä makaa hautoja, joka on mestari välttämään saaliiksi joutumista.

    Yksi metsästysorganisaation tekemä tarkoitushakuinen HUTKIMUS on täysin arvoton. Samaa luokkaa lumikkohypoteesin kanssa.

    Kaikki muut OIKEAT tutkimukset (google scholarista löytyy 15700 kappaletta) osoittavat väitteen harhaksi.

    Mettämakuri

    Anttonilla on ilmeisesti yksityinen  kaatopaikka omalla tontilla kun on ainainen myyrä ongelma.

    Evp.tutkija voipi asianlaitaa mietiskellä.

    Kyllä pojat on tehneet hyvää työtä, ketut on nostettu nahkurin orsille…Aamuisin kymmeniä teeriä koivuissa, muutaman voi ottaa eräksi.

     

    Gla Gla

    AC: ”Kaikki muut OIKEAT tutkimukset (google scholarista löytyy 15700 kappaletta) osoittavat väitteen harhaksi.”

    Hyvä  juttu.

    Puuki

    On ”jotain” vaikutusta ollut supikoirien, minkkien ja naakkojen yleistymisellä. Ainakin erään luonnontutkijan haastattelun mukaan naakat on pahimpia pesärosvoja.  Minkki on varsinkin rannoilla tunnetusti haitallinen mm.  vesilinnun pesinnöille.       Rottakoirat on hyviä pyydystämään pienjyrsijöitä esim. puutarhasta.  AJ:lläkin hyvä koulutettava siihen hommaan kuvassakin, vai joko on koulutettu ?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Noita terriereitä ei tarvitse kouluttaa, se on niiden vaisto, että kaikilta karvaisilta otuksilta nirri pois. Oppisi kyllä vaikka mitä! Rusakot ja linnut saavat myös kyytiä pihasta. Kun kesäpaikan pihalla oli minkki, koirat oli pakko pitää kiinni tai sisällä. Monesta koirasta kuoriutuu esiin susi kun on riistaa tavoitettavissa.

    Timppa

    Noita terriereitä ei tarvitse kouluttaa, se on niiden vaisto, että kaikilta karvaisilta otuksilta nirri pois.

    Pitäisikö Joulupukin kiertää AJ:n tontti kaukaa?

    Isävainaalla oli kerran kettuterrieri, jolla oli nuo piirteet.  Lampaan se yritti tappaa.  Hevonen sai sentään jäädä rauhaan.  Ketun se tappoi luolaan ja toi paloina ulos.  Lopulta siltä meni hsmpaat noissa melskeissä.  Muuten oli lempeä kuin mikä.  Viihtyi naisten kanssa saunasssa.

    Puuki

    Minulla oli kerran supikoiriin erikoistunut seropi.  Pystykorvaa ja itäsiperianlaikaa siinä oli ainakin . Tottahan se vahtikoira puolustaa reviiriään , kun tunkivat koiran kätköille kukkapenkkiin.   Voi kai sitä terrieriäkin ainakin yrittää  kouluttaa, että ei olisi liian kiinnostunut ihan kaikesta karvaisesta ja liikkuvasta.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tässä taloni ympärillä on 1000 hehtaaria jolla kaikki myyriä pääravintonaan käyttävät pedot (kettu, minkki, supikoira, näätä…) ovat saaneet olla rauhassa viisitoista (15) vuotta. Siitä johtuen pihakoivuissani ruokailee harva se päivä yli sadanviidenkymmenen (150) teeren parvi. Tuollaisia parvia ei ole näkynyt tätä ennen yli kuuteenkymmeneen (60) vuoteen.

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 112)