Keskustelut Puukauppa Onko halpuuttamisen aika ohi?

  • Tämä aihe sisältää 50 vastausta, 18 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 4 vuotta, sitten AvatarPuuki toimesta.
Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 50)
  • Onko halpuuttamisen aika ohi?

    Työmarkkinoilla alkanut syntyä 2 vuoden sopimuksia vaikutukseltaan 3% luokkaa. Tästä luonnollisesti seuraa kustannusten nousua moniin metsäalankin töihin ja tuotteisiin. Kuitenkin kuitupuun hinta ei varsinkaan ole noussut vuosiin. Jo asetelma normaalista kaupankäynnistä on poikkeava: ostaja sanoo hinnan! Nyt kun metsä korostuu monin eri tavoin vaikutuksellaan, tulisi myös osata hyödyntää tätä rahassa.(ymmärtää mitä on hallinnassa). No, perustellaan että isot yhtiöt siirtyy pois, minne? Yleensä seuraus on vain toiminnan tehostaminen, sahapuolella siitä onkin hyviä esimerkkejä.

  • Puuki

    Euroajan alkaessa Suomessa esim. ku-kuitupuun hinta oli 22,50 € päätehakkuulla.  Siitä ajasta inflaatio on muuttanut rahanarvoa n. 23-25 %.   Monet työ-ja palvelujen ym. kustannukset on nousseet rahan arvon muutosta paljon nopeammin  ylöspäin.  Ns. norm. kuitupuunkantohinta olisi nyt suunnilleen 28 € /m³  , ostovoimalla korjattuna enemmän.   Kuitupuun hinta (19 €) kaipaisi siis n. 50 %:n hinnannousua, jotta menneiden vuosien laskutrendi tulis korjattua edes lähelle nykyaikaa.      Mutta sitähän ei tietysti ainakaan näillä näkymin tapahdu.    Jäljelle jää esim. vähentää kustannuksia  ja /tai tehostaa puun kasvua ja kohdistaa se entistä paremmin arvokkaampaan puuhun eli tukkiin.    Selluteollisuus on kuitenkin lisännyt selluperäisten tuotteiden lisäarvon kasvua ja tekee sitä jatkuvasti mm. uusien muovia korvaavien kierrätettävien materiaalien tuonnilla markkinoille. Niillä tuotteilla on isot markkinat.

    Hiilinielun kerääminen vois olla yksi tapa lisätä metsän kasvatuksen kannattavuutta, jos se toteutettasiin  oikein ja järkevästi, ei poliittisesti sopivasti.  Harvennuksin hoidettuna metsä lisää pitkityksessä hiilen kertymistä monella ei tavalla. Kuitupuu korvaamalla saastuttavampia tuotteita ja tukkipuu pitkäaikaisena hiilivarastona puurakenteissa.

    jees h-valta

    Tuossa Puukin 19 eurossa vain ei ole mitään yleisempää perää jos puhutaan päätehakkuun kuidun hinnasta. Rupea Puuki vain sopimusasiakkaaksi niin huomaat vertailujesi ontuvuuden. Ensiharvennuksellekkin pääsee jo melko lähelle, sori nyt vaan!

    Tolopainen

    Harjavalta ei saa edes haavikoiden päätehakkuussa 19€ kiinnolta. Jos itse toimittaa tienvarteen haavat niistä saa 19€ kiinnosta energiapuuna., kantohinta on vitosen.

    jees h-valta

    Voi Toloppa, kyllä saa ja pitääkin saada. Lisäksi muissa mennäänkin sitten jo aivan eri kymmenelle. Oletko Toloppa saanut surkeita hintoja vai mitä itket?

    Puuki

    Sopimusfirmojen hinnastosta se 19 rahaa onkin.  Toisella kuitufirmalla vielä tuosta puoli euroa huonompi hinta. Lakko oli päällä ja kun kaukokuljetuskustannukset maksaa puun myyjä, niin ei ole sen kummempi pystyhinta.    Sahafirma maksaa jo siedettävämpiä hintoja ihan joka lajista. Minä tein niitä hintavertailuja jo silloin kun sinä olit alottelemassa puotipuksun hommiasi. Ei kannata tulla neuvomaan metsäpuolen asioissa .  Enhän minäkään ala sinua neuvomaan vessanputken asennuksessa, sry vaan !

    jees h-valta

    Jo Metsälehden keskihintataulukossakin ku-kuidun päätehakkuuhinta on 20,79 ja kait sinäkin sentään silloin voit jopa kuvitella että aika monta euroa tuon yli mennään oikeilla kaupoilla. Vai onko ymmärrys samaa tasoa kuin viimeinen Jätkältä peritty kirjoitusasusi? Sen uskon että osaat tilastoira mutta opettele myös tekemään sitä kauppaa ja lopeta turhat kuvitelmat. Ne ei rahamassia liiemmin lihota. Inflaatio ei paljon nykyään laukkaa ja jos mielikuvitus sitä tekee on pareen hiukan rauhoittaa tilastointia.

    metsänkasvattaja

    metsäyhtiöiden tulos  on  viimevuosina  noussut  jatkuvasti  mutta kuitupuun hinnassa  se   ei  ole  näkynyt  juuri  mitään  joku  vetää  välistä   ja  rajusti kaiki  muut paitsi   mo  ja koneurakoitsijat  ovat   kahmineet  voitot

    Puuki

    Inflaatiohan on ollut viime aikoina n. 1-1,5 %:n kieppeillä/ vuosi, esim. 2000-luvun   aikaan paljon enemmänkin. Ei sinun ymmärräys ilm.riitä laskemaan inflaation vaikutusta pidemmällä aikavälillä, vai mistä kiikastaa?   Ei tarvi kuvitella kuitupuun hintoja yli keskihinnan  , kun parhaat tarjoukset menee heittämällä yli sen, mutta ei kuitupuufirmojen tarjoukset ainakaan toistaiseksi.

    derHorst

    Ei kuitupuun hinta nouse lähitulevaisuudessa. Veikkaisin tasaista noin inflaation kokoista reaalihinnan laskua pitkälle tulevaisuuteen. Kuitupuumarkkina on niin keskittynyt, että hinta on helppo pitää kurissa. Sahat ovat aika riippuvaisia hakkeen ja latvakuitujen menekistä, joten se hillitsee menohaluja. Myös jokunen mhy on tehnyt isoja toimitussopimuksia mm. ruotsalaistaustaisen sellujätin kanssa, joten heidänkin ”edunvalvontaa” sen vähän heikentää. Täysi kartellihan tuossa kuitupuumarkkinassa on kyseessä.

    Polttohakkeen kautta on ainut toivo pienpuun paikallisesta hinnanlisäyksestä, mutta tuontipuu vie siitäkin siivunsa. Toisaalta metsäfirmoilla on niin vahva edunvalvonta, että he osaavat pitää hintapaineet kurissa, vaikka sitten tukkimarkkinan kautta. Puun keskihinta ei nouse kuin kovassa sahasyklissä harvakseltaan.

    Eli ei toivoa kuitupuun hinnankorotuksista. Sitä pitää vain yksittäisen metsänomistajan tuottaa mahdollisimman vähän.

    jees h-valta

    Puuki, 1-1,5%:ia on käytännössä lähes nolla. Miksi tuollaiseen takerrut? Ei minun tarvitse hintoja kuvitella Puuki, minulla on nytkin tehtynä neljä eri puukauppaa joissa on sekä ensiharvennuksia, harvennuksia, ja päätehakkuita. Kaikissa lähes kaikki hinnat yli tuon keskitason Metsälehden julkaisemaan hinnastoon verraten. + se iso lisäplus, kaikkiin noihin kauppoihin sisältyy minun kauppamäärilläni aika huomattava bonus jolla esim. vuodenvaihteessa tuli kaksi mätästyslaskua 0-summaisena. Yhteensä liki tuhannen euron työstölaskut. Tiedän kyllä että taas tulee väitettä jos toistakin näiden muka jo hinnassa huomioinnista mutta ei pidä paikkaansa koska hinnat ovat kautta linjan yli tilastollisen keskitason. Mutta minä teenkin puukauppaa vuosittain enkä spekuloi olemattomia.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 50)