Keskustelut Metsänomistus Onko hirvituho todella luonnon aiheuttama tuho ?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 80)
  • Onko hirvituho todella luonnon aiheuttama tuho ?

    Metsäalan toimijoista koostunut kollegio on joskus 1970-luvulla päättänyt suuressa viisaudessaan, että hirvien aiheuttamat metsätaimikkotuhot on tarkoituksenmukaista rinnastaa luonnontuhoksi, eli lisäyksenä samaan sarjaan kuin esimerkiksi myrskyn, metsäpalon, sienitautien tai hyönteisten aiheuttamat metsävahingot.

    Tätä rinnastamista on jatkunut hyvin pienin vastaväittein jo noin 40 vuotta. Näennäisesti siitä ei ole ollut monellekkaan haittaa, mutta syventymällä rinnastuksesta johtuviin seurauksiin voi tulla toisiin ajatuksiin.

    Jo otsikosta voi arvailla, lienevät metsäalalla silloin toimineet hirvimiehet ko. rinnastuksen takana. Heiltä on ikäänkuin vastuu hirvien aiheuttamista vahingoista vähentynyt ainakin korvausmielessä. Olihan lisäksi olemassa hirvivahinkojen korvausjärjestelmä, jonka arviointiohjeet piti ensin muokata ko. toimijoiden kannalta mieleisiksi.

    Yhteiskunnan ja metsänomistajan kannalta rinnastus tulee kovin kalliiksi. Kun luonnontuho yleensä koetaan vahinkona, mille ihminen yleensä ei voi mitään, kokee myös moni valtiovaltaa edustava tai metsänomistaja asian olevan ok. Saihan metsänomistaja, vaihtoehtona valtion hirvivahinkovaroista maksamalle korvaukselle, metsässään tapahtuneille luonnontuhoille perinteisesti tuhoasteesta riippuen määräaikaisen verovapauden. Tämä verovapauskäytäntö oli hirvivahingon osalta pinta-alaperusteisen metsäverotuksen aikana.

    Jos alueelle oli myönnetty luonnontuhon johdosta määräaikainen verovapaus, ei alueelle tarvinnut senjälkeen tehdä mitään. Se voi jättää vaikka luonnontilaan pusikoitumaan. Ko. alueille ei myöskään saanut mistään tukea alueiden kuntoon saamiseksi. Tämä käytäntö ei varmasti palvellut yhteiskunnan tai metsänomistajankaan etua.

    Mielestäni esim. hirvien aiheuttama metsätaimikkovahinko tai hirvikolari on hirvien pyyntilupajärjestelmästä johtuva vahinko, eli ihmisten aiheuttama.

  • mehänpoika

    Voi olla, että ellei hirvituhoa olisi luokiteltu luonnontuhoksi, mitä se ei todellakaan ole, ei hirvistä olisi tullut kenellekkään kannalta vahinkoeläintä. Se voisi johtua siitäkin, että hirvenmetsästystä ei olisi kehitelty pyyntilupiin perustuvana, vaan monista säädöksistä paljon vapaampana metsästysmuotona. Tällöin hirvituhoa olisi paremmilla syillä pidetty enemmän luonnosta johtuvana ennalta arvaamattomana vahinkona.

    Nykyisin esim. mhy:n neuvojat tietävät jo ennakolta, miten männylle istutetuille uudistusaloille käy talvisin alueilla, missä hirviä ei enemmälti häiritä. Muuten niin tuottoisille istutusmänniköille on vaarassa nykyisillä hirvikannoilla käydä lähes aina köpelösti. Sellainen taimikkotuho ei mielestäni täytä miltään osin luonnontuhon tunnusmerkkijä.

    Monelle muulle tuholle ei ihminen mahda mitään, mutta tämän voisi ehkäistä jo ennakolta jos ymmärtämystä puuntuotannolle serkä maantieliikenteen turvallisuudelle metsästäjiltä löytyisi.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Luonto antaa, luonto ottaa. Aina ei mee nallekarkit tasan.

    mehänpoika

    Suomella menee nyt todella huonosti. Päivittäin saamme kuulla uutisista tehtaiden tai eri työnantajien työvoiman leikkaustarpeista. Alkaa olla varsinaisesti kansallinen hätätila.

    Jostain tämä yhteiskuntamme vuotaa, koska lisävelkaa joudutaan ottamaan miljardeja. Valveentuneen kansalaisen pitäisi uskaltaa kyseenalaistaa sellaisia yhteiskunnan ylläpitämiä toimintoja, jotka voivat olla esteenä paremmalle kehitykselle. Esimerkiksi keskusteluketjun otsikossa mainittu luonnontuho – hirvituhon lisämääreenä – voisi olla sellainen.

    1970-luvulla käyty kova vääntö luokittelusta hirvituhoa ”luonnontuhoksi” on mielestäni täyttänyt ”trollimaiset” tunnusmerkit.

    Metsuri motokuski

    Piru vie. Valtra pisti pihalle 137 työntekijää eli toisen vuoron kokonaan. Syynä oli traktoreiden menekin hiipuminen Euroopassa ja muuallakin. Jos Suomessa olisi hirviä vain puolet nykyisestä niin Euroopassakin menisi traktoreita kaupaksi paljon paremmin. Siten voitaiisiin se toinen vuoro kotiuttaa takaisin töihin.

    Varmaan sama tilanne Talvivaarassa. Jos hirviä olisi Itä-Suomessa vähemmän niin varmaan nikkelin ja sinkin maailmamarkkinahinta olisi paljon parempi.

    On se tuo Suomen hirvipolitiikka päin p…ttä.

    suorittava porras suorittava porras

    Kyllä on tapahtunut aikoinaan suuri vääryys , kun talolliset hirvien suojelemiseksi perustivat metsästysyhdistyksiä .
    Hirvet olivat salametsästyksen seurauksena loppumassa ja olihan se väärin , että mökin ukko kupsautti hirven silloin ja toisen tällöin omine aikoineen kymmenpäisen lapsikatraan elättämiseksi . Tämä tapahtui viikolla ja herrojen ja isäntien viikonloppujahtien saalis jäi tämän seurauksena laihaksi .

    Lääkkeeksi tähän perustettiin metsästysyhdistyksiä , jotka ensi töikseen rajoittivat metsästystä ja jahtasivat salametsästäjiä . Mökin ukolla eikä hänen perillisillään ollut luonnollisesti mitään asiaa sen
    koommin hirvimetsälle – edes salaa.
    Hirvikanta saatiinkin lupaavaan kasvuun ja samaan aikaan ajoittuva metsänkäsittelytapojen muutos ruokki kasvua sananmukaisesti .
    Mökitkin tyhjenivät maaltapaon surauksena ja niiden peltotilkut jäivät kasvamaan horsmaa ja pajua – hirvien herkkuja paremmasta päästä.

    Tuntuu vähän hassulta näitä taustoja vasten , kun jotkut syyllistävät maattomia metsästäjiä hirvien aiheuttamista tuhoista . Maattomia seuroihin alettiin kelpuuttaa yleisemmin vasta hirvikannan kasvettua sietämättömän suureksi ja tilanteessa jossa haravalukuinen maanomistajien joukko ei mahtanut elukoiden lisäntymiselle mitään.

    Asiassa on vähän samoja piirteitä , kun tilanteessa , jossa isäntä ja renki lähtivät hirveä pyytämään . Isäntä oli ampumansa laukauksen jälkeen ottamassa kaadosta kunniaa vain itselleen , mutta kernaasti jakamassa kyseenalaista kunniaa rengin kanssa , kun kävi ilmi , että saalis olikin naapurin Mansikki. : )

    mehänpoika

    suorittavalle portaalle:
    Hyvä vitsi tai tarina viestisi lopussa!

    Ymmärsin kantasi olevan, että hirviporukat ovat pelastaneet hirvikannan sukupuuton partaalta, ja siten hirvituhot olisivat luonnontuhoja.

    MJO

    Varmaan sama tilanne Talvivaarassa. Jos hirviä olisi Itä-Suomessa vähemmän niin varmaan nikkelin ja sinkin maailmamarkkinahinta olisi paljon parempi.

    Puhumattakaan Nokian matkapuhelimet olisivat edelleen 40% markkinaosuudella maailman halutuimpia.

    Räikkönen ja Bottas olisivat ottaneet kaksoisvoiton.

    Eikä Lahden vuoden 2001 doping skandalistakaan voi syyttää, kuin täysin vastuutonta hirvi politiikkaa.

    MJO

    Kyllähän suomalaiset saavat kiittää itsenäisyydestä vain ja ainoastaan 40-luvun hirvipolitiikkaa ja oikeaa hirvikannan kokoa.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Niin hirven ydinhabitaattia ovat lauhkean vyöhykkeen boreaaliset ja hemiboreaaliset vyöhykkeet, jotka rajoittuvat pohjois-amerikassa ja Aasiassa pohjoisessa tundraan ja etelässä puuttomaan aroon. Pohjois-amerikan puuttomilla aroilla laiduntaa biisonit ja hevoset, joiden ydinhabitaattia ne ovat samoin Aasian aroilla kamelit hevoset. Olisi absurdia väittää, että metsätaimikko vahinko ei olisi luonnontuho, onhan hirvi levinnyt niin pohjois-amerikan ja euraasian metsiin, omimmille seuduilleen. Puuttomilla alueilla on sitten oma lajistonsa, eiks ni?

    Metsuri motokuski

    Nyt päästiin asiaan. Mehänpoika ja AC voisivat avata johonkin uuden ketjun samasta asiasta ” kolmensadanseitsemänkymenen
    kuudennen” kerran. Ei taida nyt myötätuntoa riittävän tässä ketjussa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 80)