Keskustelut Metsänomistus Onko ollut ongelmia naapurin kanssa?

Esillä 8 vastausta, 21 - 28 (kaikkiaan 28)
  • Onko ollut ongelmia naapurin kanssa?

    Hätäkeskukseen on soitettu muun muassa naapurin häiritsevien pihavalojen vuoksi.

    Naapuri saattaa pillastua ruohonleikkurin äänestä tai käristyvän possun tuoksusta ja soittaa poliisit. ”Sinivuokkoja” on vaadittu paikalle vähemmästäkin.

    – Minulle on soitettu, kun naapuri on kaatanut puuta omalla pihallaan keskellä päivää, muistelee ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista.

    Poliisille tulee joka viikko turha naapuririitaan liittyvä keikka, kertoo Itä- ja Keski-Uudenmaan poliisin ylikomisario Maarit Pikkarainen.

    IL

  • Hyöteikkö Hyöteikkö

    Jo kauan sitten edesmenneellä isäukolla oli vanhan kansan miesten tapaan pitää päivällä ruokalepo eli ottaa nokoset syönnin jälkeen. Ei kyllä passannut meidän penskojen silloin mekastaa, eikä naapurin moottorisahaa pihallaan käynnistää.

    Hyöteikkö Hyöteikkö

    En nyt malta olla vielä kertomatta yhtä muisteloa 1970-80 luvun vaihteesta. Aloittelin tätä metsämiesammattiani ja asuin vuokralla pienessä kerrostalossa. Muut asukkaat pääasiassa ”kypsässä” iässä olevia rouvashenkilöitä. Silloin oli vielä talonmieskin.

    Yhtenä iltana soi ovikello ja talonmies vähän vaivautuneena oven takana. Kuulemma joku rouvista oli valittanut, että joku nainen käy tamppaamassa mattojani pihalla. Ei mikään aiheeton valitus. Tuleva aviosiippanihan se oli.

    rekkamies

    Talopakettien ajossa sattui monenlaisia tilanteita, kun niitä useinkin purettiin tiheästikin asutuille alueille. Järvenpäässä kerran purin itsekseni kesäisenä iltana kuormaa tontille, vähän luvattoman myöhään, kun seuraavalle aamulle oli sovittu joku paluukuorman lastaus.
    Talon rakentaja ei itse tullut paikanpäälle, mutta varoitteli naapuritaloista jotka olivat jo asuttuja. Yritin purkaa kuormaa mahdollisimman hiljaa, mutta oma metelinsähän siinä aina syntyy.
    Oli jo kello lähempänä puolta yötä kun sain työn tehtyä ja olin keräilemässä kamppeita kasaan. Naapuri talon ovi avautui ja joku sieltä lähti kohti kävelemään. No niin, ajattelin, nyt saa rekkamies kuulla kunniansa.
    Naapuritalon emäntä tuli kahvit ja voilevät tarjottimella, oli ikkunasta säälien katsellut kuinka se siellä itsekseen kuormaa purkaa.

    suorittava porras suorittava porras

    #”Olen siis edelleen sitä mieltä, että valitusoikeutta ei saa heikentää. Suomessa riittää kiveä sellaisilla paikoilla, joista ei ole luonnolle tai asutukselle haittaa”#

    Ei ole kysymys valitusoikeuden kaventamisesta , vaan siitä , että aiheettoman valituksen tekijän tulisi osallistua aiheuttamiinsa lisäkustannuksiin . Tästä valittamisesta on ainakin näillä kulmilla muodostunut eräänlainen kansanhuvi . Lähes kaikki maa-ainesluvat saavat valitusryöpyn peräänsä .
    Jos valitukseen on olemassa lailliset perusteet ja toiminta aiheuttaa todellista haittaa , ei monellakaan ole mitään valitusta vastaan . Jos/kun valitetaan ”fiilispohjalta” , on tilanne toinen .

    Esimerkkitapauksessa maanomistajalla ei ole vähäisiäkään kytköksiä vallankäyttöön /käyttäjiin . Hankekin on ikioma, ei ylikansallinen .
    Samassa pitäjässä on murskattu maa-ainesta jo vuosikymmen aivan asutuksen tuntumassa , valtatien välittömässä läheisyydessä ja lähimmilään 60 merin päässä pienen järven rannasta . Tutkimuksissa ei ole todettu mitään vesistöhaittoja ja naapuritkin tulevat keskenän toimeen ilman marinoita . Nyt se alue alkaa olla loppuun kaluttu ja kiviainesta on saatava seudun tarpeisiin jostakin muualta . Homma kuitenkin kangertelee , kun kaikista luvista valitetaan .

    Rane

    Hmm,tämä kahden Rakennus Di:n päätelmä hovioikeuden tuomarien sukupuolijakauman ja tuomioiden laadun riippuvaisuussuhteesta on kiinnostava.Tässäpä jollekin väitöskirjan aihe.

    Timppa

    ”Suorittava” oli huolissaan valituksista ”kansanhuvina”. Ainakin minun esimerkkini kertoo, että olisi sitten oikeassa tai väärässä, niin tuomio on usein sattumanvarainen. Päätökset tehdään kyllä muodollisesti oikein, mutta asiallisesti miten sattuu. Ajatellaanpa esimerkiksi Talvivaaraa. Jos jollakin valittajalla olisi riski joutua maksumieheksi, niin ei kyllä kukaan uskaltaisi valittaa. Kaikki luvat hyväksyttäisiin, ellei joku kunnan päättäjä sattuisi asumaan lähistöllä.

    En kyllä muuten ymmärrä, että mitähän vahinkoa siitä syntyy, jos pääsee murskaamaan kalliota pari vuotta myöhemmin. Harva on tainnut sen kallion valmistukseen osallistua.

    Selvää, että kaikkia luvanhakijoita pitää kohdella samanarvoisesti. Tietysti pitää huolella arvioida haitatkin. Pienimuotoisesta louhinnasta on toki vähemmän kuin massiivisesta. Esimerkiksi meillä olisi kerralla räjäytetty 1000 kg aniittia. Kyllä se olisi tuntunut.

    Minun esimerkkini kertoo, ettei ainakaan erään konsernin edustajat välittäneet vähääkään luonnon arvoista tai naapureista. Heidän ylimielinen käytöksensä kertoi, että riittää, jos joku kunnan päättäjistä on kaveri. Tällä kertaa se oli siis kunnanhallituksen puheenjohtaja (kuorma-autoyrittäjä). Olin asian johdosta järjestetyllä maastokäynnillä. Siellä luvanhakijan edustaja (nais)insinööri suhtautui paikallisiin kuin vähämielisiin. Ei vaivautunut kuuntelemaan tai perehtymään vaihtoehtoihin. ”Lirkutteli” lautakunnan jäsenten kanssa. Ehkä laskivat, että naisellinen viehätysvoima tehoaa.

    Mielenkiintoinen tuo naistuomariasia. Eivät kiinnittäneet mitään huomiota selvään Maa-aineslain pykälään. Eivät tainneet paljoa ymmärtää koko asiasta. Kun perusteltiin, että melutaso on liian korkea, siirsivät louhinnan ja murskauksen talvisaikana tehtäväksi. Eivät kyllä ymmärtäneet, ettei silloin voi tehdä pölynsidontaa vedellä, mikä kuuluu asiaan.

    Puun takaa

    Meilläpäinkin valittaminen on valitettavasti joidenkin ihmisten ajankulu.
    Mitään ei haittaa edes se, että valitetaan jopa omaa aikaisempaa mielipidettä vastaan!
    Tällaisilla valituksilla on paikkakunnallamme aiheutettu yksi konkurssi, ja useiden miljoonien eurojen ylimääräiset kulut kunnalle ja paikkakunnan yrityksille.
    Kaiken huipuksi näillä valituksilla ei olla saatu mitään muutoksia aikaan, ainostaan eri hankkeiden pitkittyminen jopa kymmenellä vuodella.
    Naapurikunnassa saatiin valituksilla ja kelvottomalla ympäristöhallinnolla pitkitettyä metsätien rakentamista yli 20 vuotta, mutta tie tuli kuitenkin!
    Ainoa, mikä asian takia muuttui, oli se, että valkoselkätikka meni koko valtakunnassa pois muodista ja liito-orava tuli tilalle!

    Timppa

    Tietysti tuo ammattimainen valittaminen on asian toinen puoli. Sen menestyminen perustuu ennen kaikkea taitamattomaan ja muodollisesti toimivaan oikeuslaitokseen. Ei ymmärretä koko asiaa ja pyritään lykkäämään päätöksentekoa. Esimerkiksi meidän tapauksessamme faktat olivat niin selvät, että heti ensimmäinen valitusporras olisi huoleti voinut hylätä koko lupa-anomuksen. Mutta ei. Siirrettiin vain asioita eteenpäin toivoen, että joku muu tekisi päätöksen.

Esillä 8 vastausta, 21 - 28 (kaikkiaan 28)