Osakaskunnan kokous – ilmaiset pullakahvit ja katiskamerkit

Metsätilakauppojen kylkiäisenä kiinteistörekisteriotteeseen näyttää aina ilmestyvän komea rivi kuudella desimaalilla varustettuja osuuksia erilaisiin yhteisiin vesialueisiin, venevalkamiin, liejupalstoihin ja isoisän aikaisiin sorakuoppiin. Paperilla olo on kuin paremmallakin patruunalla, kun omistaa 0,003450 osaa kolmesta eri lätäköstä ja puolikkaasta kääntöpaikasta.

​Aloin tässä kuitenkin laskeskella sijoittajan silmälasit päässä: onko joku teistä oikeasti mukana osakaskuntien toiminnassa, ja ennen kaikkea – onko joku joskus saanut osakaskunnasta tililleen asti riihikuivaa rahaa?

​Vai meneekö homma kaikkialla tällä perinteisellä suomalaisella kaavalla:

​1. Kokouskutsu julkaistaan kerran neljässä vuodessa jonkin sellaisen paikallislehden sivuilla, jonka levikki päättyy kolme kilometriä ennen kunnanrajaa.

​2. Paikalle saapuu neljä kylän vanhinta isäntää, jotka valitsevat toisensa hoitokuntaan, juovat Juhla Mokat, syövät viinerit ja päättävät yksimielisesti istuttaa 800 eurolla kuhanpoikasia ja pitää katiskaluvan hinnan viidessä eurossa.

​3. Loput 15 000 euroa makuutetaan osuuspankin nollakorkoisella tilillä ”pahan päivän varalle”, kuten on toimittu vuodesta 1964 alkaen.

​Eli tunnustakaa pois:

​Onko joku päässyt osingoille, kun osakaskunta on myynyt yhteisen metsäpalstan puut, vuokrannut vanhan soramontun, myynyt vesijättömaata mökkiläisille tai saanut kaapeli-/tuulivoimakorvauksia?

​Tai onko teillä osakaskunta fiksusti ohjannut ylijäämiä esimerkiksi kylän metsäteiden kunnossapitoon niin, että omat tiemaksut ovat nollaantuneet?

​Entä mitä tapahtuu, jos ”etämetsänomistaja” pölähtää paikalle osakaskunnan kokoukseen kiinteistörekisteriote kourassa kyselemään taseen ja kokouspalkkioiden perään – tarjotaanko santsikuppi vai haetaanko talikko?

​Kokemuksia, legendoja ja parhaita osakaskuntatarinoita kehiin!