Keskustelut Harrastukset Osoittiko hirvisaalis kannan kutistuneen?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 33)
  • Osoittiko hirvisaalis kannan kutistuneen?

    Metsälehti 31.1.2013 uutisoi menneen vuoden hirvenmetsästystä otsikoiden sen seuraavasti:
    ”Kannan kutistuminen näkyi hirvisaaliissa”.

    Taasko metsänomistajia pyritään harhauttamaan?

    Hirvikannan kutistumista perustellaan sillä, kun kaadettujen hirvien määrä jäi 32 % vähäisemmäksi kuin edellisvuonna.

    Mikähän kaadettujen hirvien määrässä todella näkyi?

    Tällä tavallako hirvikantaa ryhdyttiin hivuttamaan ylöspäin kaupallisen hirvenmetsästyksen vaatimalle tasolle?

  • metsä eemeli

    Ruotsissa päätettin 16 suden kaatamisesta.

    Ruotsin ympäristövirasto Naturvårdsverket vahvisti keskiviikkona kiistellyn päätöksen 16 suden ampumisesta kahdeksalta reviililtä.

    Myöhemmin susikantaa pyritään vahvistamaan geneettisesti muun muassa asettamalla eläinpuistojen pentuja villien susien reviireille.

    Kirjoittaa Savon Sanomat.

    Näin naapurissa

    Pikkulisä tässä keskusteluun sudet ja hirvet

    Iron Man Iron Man

    Hyvä Jesse sä oot parasta a-ryhmää,mies paikallaan ja liikkeessä.

    Iron Man Iron Man

    On se tää meirän motokuski täysi pölvästi,järjettömiä sepustuksia päivästä toiseen.

    Puun takaa

    Virossa on saatu tarpeeksi susien aiheuttamista kotieläinvahingoista. Susille on myönnetty 110 pyyntilupaa, mikä on yli puolet koko susikannasta.

    Virossa on noin 200 sutta. Ne ovat tänä vuonna tappaneet jo yli 650 lammasta. Vahinkojen määrä on noussut viime vuosina tasaisesti.

    Viron viranomaiset ovat myöntäneet kaatolupia yli puolelle koko susikannasta. Lupamäärä ei ole herättänyt vastaavaa keskustelua kuin sudenpyyntiluvat Suomessa.

    MT 8.11.2011

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Pinta-alaan ja hirvimäärään suhteutettuna meillä pitäisi olla 2000 sutta. Niistä voisi ihan hyvin muutaman ampuakin.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Joku raja Iron. Ei Virossa ole typeryksiä ainakaan yhtään enempää kuin Suomessa. Väkilukuun suhteutettuna.
    Sama pätee Venäjäänkin.

    Iron Man Iron Man

    Missä se sellaanen joku raja on.

    Puun takaa

    Virossa ei susista pidetä, sillä neuvostoajan muistot elävät vielä ihmisten mielissä. Neuvostohallinto antoi susimäärän tarkoituksellisesti kasvaa nopeuttaakseen maatilojen kollektivisointia ja ihmisten asuttamista taajamiin. Samalla vaikeutettiin kommunisteja vastustavien metsäveljien toimintaa. Kaikkein sitkeimmät metsäveljet sinnittelivät kuitenkin aina 70-luvulle asti.

    Eurosto-Suomessa tavoitteet ja keinotkin maaseudun lopullisessa tyhjentämisessä ovat samansuuntaiset. Punainen väri on vain korvautunut vihreällä.

    mehänpoika

    Valtaosa ei tykkää siitä, että susia, karhuja tai hirviä annetaan olla haitaksi asti. Vihaaminen kohdistuu lakien ja säädösten tekijiin.

    suorittava porras suorittava porras

    Susi on varsin harvojen maalla asujien suosikki.Tuo maaseudun tyhjentäminen keinoja kaihtamatta (myös susien avulla) on kirjoitettu tiettyjen piirien toimintaohjelmaankin. Tämä ei ainakaan minulle ole ollut mikään yllätys.

    Vähän tuntuu siltä näistä kommentoijista päätellen , että hirvi ei ole niinkään paha , mutta sosiaaliseen yhteistoimintaan pystyvien ihmisten luonnossa tapahtuva harrastus on se punainen vaate joillekin. Nämä äänekkäimmät valittajat eivät ole pystyneet tekemään mitään konkreettista hirvikanna pienentämiseksi , metsien hoidosta puhumattakaan. Kaikki on toisten tehtävä valmiiksi.
    …ja tämä hriviasiakin on paljon paremmalla tolalla , kun täällä suureen ääneen väitetään. Odotellaan tietoja metsästyksen tuloksista ilmoitettu jäävä kanta mukaan luettuna ja suunnitellaan sitten muita toimia , jos on aihetta.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 33)