Keskustelut Metsänomistus Ovatko ”metsästäjät jo korvaamattomia”?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 33)
  • Ovatko ”metsästäjät jo korvaamattomia”?

    ”Vapaaehtoisten metsästäjien virka-avusta on poliisille suurta hyötyä. Vuonna 2009 aloitettu Suurriistavirka-apu eli SRVA toimii koko maassa.
    – Metsästäjät ovat riittävän ammattitaitoisia, motivoituneita ja sitoutuneita tulemaan nopeasti avuksi, ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Pohjois-Savon poliisista kertoo.”

    Karjalaisen 9.7.2012 3 sivun otsikointi, ”Metsästäjät jo korvaamattomia”, herättänee monenlaisia ajatuksia. Minulle nyt metsästäjistä tulee mieleen sanonta: ”Susi lammasten vaatteissa.” -Kaikenlaista sitä uutisoidaankin!

  • Korpituvan Taneli

    Jees H-valta:
    ”Miten muuten suorittava itse kuvittelisit?( jos olisit luonnon armoilla ja nälkä kurnisi suolessa.) Kun kymmenien kilometrien päästä vainu kertoo että tuolla suunnalla tuoksuu valmis ruoka lähtistkö ramppaamaan mustikan varpujen ja muurahaispesien perässä kun pihvijätökset tuoksuu neesuun ihmisten nurkista.”

    Eli tarkoitat ettei ole oikein mahdollista että petoja voisi olla niin etteivät ne luuhaisi ihmisten nurkissa?
    No, kuule juuri siksi petojen määrä pitääkin pitää kohtuullisen pienenä, ettei niitä olisi nurkissa luuhaamassa. Nytkö sinäkin sen oivalsit?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Kuten mainitsin ihmisen omassakin touhussa pitäisi olla tolkku ja järki ettei sitä ruokaa kannettaisi taivasalle haisemaan.
    Eläimen vainu ottaa lemuavan asutusalueen kymmenien kilometrien päästä joten aivan mahdollista että houkutus on liian voimakas. Eläinkantaa ei tarvitse sen vuoksi vainota vaan käyttäytyä kuten sivistyneet ihmiset.

    suorittava porras

    Tolkkuu ja järki!! Joo! Eipä ole tähän mennessä nalle vieraillut roskalaatikoita tonkimassa koskaan kyseisellä kylällä. Siinä emäntä kerkesi hätäisesti kiskaista kersat kainaloon ja sirtyä(=juosta) siätiloihin turvaan karhun havaittuaan. Samassa alkoi roskalaatikko pölistä .

    Elukka ehti vierailla kokonaista kuusi kertaa samassa pihapiirissä häädöistä huolimatta. Seuraavakin naapuri tekstiviestin aiheesta saatuaan ennätti häthätää tupaan ihmettelemään , kun karhu jo oli roskalaatikolla kuin kotonaan. Ei häirinnyt koira eikä lähistöllä olleet ihmiset….sitten suunta Multialle…roskalaatikot taas kohteena ja viimeksi pitäjän pohjoislaidalle , jossa veistetty pihakarhukun sai kyytiä roskalaatikoiden ohella……

    …että ihan normaalia toimintaa karhulta vai…????

    Tässä tilanteessa SRVA -ryhmä on vain joutunut tarkkailemaan tilannetta , vaikka ympäristöstä on kuulunut toiveita , että sitä liipasintakin voisi puristaa. Korostan vielä , että toive on lähtenyt muilta , kuin metsästäjiltä. Lakia on kuitenkin noudatettava ja poliisin ohjeita toteltava. Mutta onko laki kaikille sama , herättää jo enemmän kysymyksiä.

    Korpituvan Taneli

    Tuohon hommaan havahdutaan vasta sitten kun muutama tielle sattunut ihmispentu on huitaistu hengiltä.

    Kyllä voi sanoa että on aikoihin elette kun ohjeet ovat tuollaiset. Minusta ei tuossa tilanteessa pitäisi olla muuta estettä ampumiselle, kuin se että asutulla aleella pitää vähän katsoa mihin suuntaan voi ampua.

    Nyt pitää vaihtua yläpäässä ohjeitten antajat ja sassiin.

    Yleisesti ottaen pyyntilupia pitäisi olla senverran paljon, ettei tälläisiä poliisioperaatioita tarvitse kuin poikkeustapauksissa. Ja sitten kun tälläiseen operaatioon ryhdytään ampumisen esteenä vain yleinen turvallisuus, mutta tavoitteena henki pois tunkeutujalta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Voi että ihan puupökkelökin vielä halvaantui. Olipa ikävä otso.
    Mutta et kai väitä suorittava että ne roskapöntöt ovat aivan oikeassa lastissa jos sinne tunku hirmuinen. Täällä nähdään ongelmana paljon pienemmätkin ”kaasutuslaitokset” metaanipäästöjen suhteen joten saastuttamisesta kunnon mätkyvero niin saadaan roskikset haisemasta. Ja karhut nurkista.
    Kesäkuumalla kyllä haistaa aivan ihmisen klyyvarillakin nämä ”kaasutuslaitokset”. Paitsi tupakoitsija.
    Pika-apuna useammat tyhjennyskerrat. Nuukelit pakolla.

    Pinsiön vaari

    Kyllä yleinen lainkuuliaisuus vähenee kummasti kun katselee ja korkeintaan valokuvaa kun otso riehuu tontilla. Tiedän että vaarin asekätkön vehkeestä on vedetty varastorasvat pois ja on tehty reikiä ainakin ilmaan.

    Olen Tanelin kanssa aivan samaa mieltä että niin pedot kuin hirvetkin pitää laittaa järjestykseen. Ja se tapahtuu kantaa vähentämällä. Ja vähennys aloitetaan näistä nurkissa pyörijöistä.

    Jo lupa että saa omalta rapulta tai ikkunasta tontille tulevan haittaeläimen ampua olisi kehitystä oikeaan suuntaan.

    Puun takaa

    Iin lähes kahdeksankymmenen poron kuolema kertoo jälleen omaa kieltään siitä, mitä vahinkoa pedot oikeasti saavat aikaan. Tätäkö muutamat tämän palstan kirjoittajat todellakin haluavat vielä lisää?

    http://yle.fi/uutiset/kymmenien_tuhansien_tappiot_iin_porokuolemasta/6215888?origin=rss

    jees h-valta

    Mitäs puun takaa siitä joku haasteli ettei sudet pysty sorkallisia kuriin saamaan. Jos pari sutta likvidoi kahdeksankymmentä poroa on teho/hyötysuhde mielestäni metsästäjiin nähden aika verraton.
    Nuohan kyllä ovat aivan tyytyväisiä kun taas korvausautomaatti toimii.
    Missäs on metsänomistajan korvaus senkin lauman ruokinnasta?

    Puun takaa

    Tiedät Jesse hyvin itsekin, että poroja ja hirviä ei voi verrata keskenään. Susien aiheuttamia hirvien joukkokuolemia ei ole tullut ainakaan minun tietooni, onko sinun?

    jees h-valta

    Ei kyllä harmikseni ole kuulunut. Mutta kovasti odotan aikaa jolloin myös hirvet saadaan tuhottua luonnonmukaisella tavalla.
    Mielestäni lihakaan ei kerkeä pilaantumaan kun menee tuoreena syöntiin. Ikävämpi niiden susien monta vuotta pakastimessa vanhetettua hirvenlihaa on maatalojen takametsiltä syödä.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 33)