Keskustelut Metsänomistus Perussuomalaisten metsäpolitiikka

  • Tämä aihe sisältää 510 vastausta, 44 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 5 vuotta sitten AvatarRane2 toimesta.
Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 509)
  • Perussuomalaisten metsäpolitiikka

    Perussuomalaiset saattavat nousta vaaleissa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja tulla mukaan hallitusneuvotteluihin.  Olisi tässä vaiheessa mielenkiintoista kuulla heidän metsäpolitiikastaan.

  • Tolopainen

    Onhan niitä, nykyisessä eduskunnassa on 16 rikoksista tuomittua edustajaa. Eivät olisi eduskunnassa jos kansa ei heitä sinne äänestäisi. Kyllä edustajalla pitäisi myös olla jonkinlaiset edellytykset tehdä sitä tehtävää, johon on valittu. Jos alkoholismin takia tulee pitkiä poissaoloja tuskin on oikeassa paikassa vaikka persu onkin. Ehkä sahalla olisi enemmän hyödyksi, tosin sekin paloi niin monta kertaa, että palovakuutuksia ei enää saanut.

    Metsänmies

    On niitä tuomittuja muissakin puolueissa. Tuomittuja kansanedustajia  kautta historian: SDP 19 KOK 14 KESK 11 PS 10 VAS 5, joitain muutamia lisäksi.Nykyisiä, . Kauko Juhantalo, Sirkka-Liisa Anttila ,Paavo Arhinmäki, Antti Kaikkonen, Mikko Alatalo, Harry Harkimo, Antti Rinne ,Eero Lehti,Markku Eestilä, ”Kike”Elomaa, Eeva Eloranta, Maria Guzenina, Teuvo Hakkarainen, Timo Harakka, Laura Huhtasaari, Harri Jaskari, Silvia Modig, Mika Niikko, Ville Niinistö, Pentti Oinonen, Sari Raassina, Ville Vähämäki. Rikollisjoukkoa löytyy joka suunnalta.

    jees h-valta

    Juuri noin kuin Metsänmies yllä listaa. On vain kumma kun se yksi puolue saa aina yleensä parhaiten näkyvyyttä ja julkisuutta eli tikulla suurinpiirtein kaivellaan jos jotain löytyisi. Tolopallakin juuri samaa, eli asennevammaa kyseistä puoluetta ja sen edustajia kohtaan riittää. Mutta harmittaahan se kun nyt tietää mikä puolue on perstakkiin saamassa ihan paskatalikolla läiskien.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Eduskunta on toivotttavasti leikkaus suomalaisista,joten on luonnollista samoja piirteita esiintyy ,kuin kansalaisilla on.Alkoholi ei sovi kaikille,joku töpeksii,jollain oma etu etusijalla niin pois päin.Aina oikeassa tai erimieltä oleville on nyt uusi vaihtoehto,seitsemän tähden liike.Rötösherroja ja naisia on kaikkialla,eikä kaikki taatusti ole edes paljastuneet,joten rikollisjoukosta kaikki tuomiolle ja tilille ole joutuneet.

    Tolopainen

    Persujen puheenjohtajallakin on rikostuomio, jotta se puuttui tuosta listasta, heitä on 17 kansanedustajaa, jotta kyllä heillä ihan ylivoimainen johto näissä tuomioissa on, eivät edusta kansaa keskimäärin.

    Metsänmies

    Miten Tolopainen saa vain 17? Jussi Halla-aho ei puutu listasta, hän on nykyisin europarlamentissa. Myös SDP:n puheenjohtajalla on rikostuomio.

    Tolopainen

    Nyt taitaa mennä rikostuomiot ja kansanedustajat sekaisin persuilla on 17 kansanedustajaa ja lisäksi pari oikeusprosessia on kesken.

    Metsänmies

    Hyvä, että Tolopainen huomasi virheensä.

    sitolkka

    Kansanedustajien ryyppäämisestä tuskin kannattaa olla huolissaan niin kauan kuin EU:n korkein johtaja hihhuloi kännissä työaikana siellä sun täällä.

    puunhalaaja

    Tolopainen, oheisessa linkissä on tiivistettynä mitä perussuomalaiset Halla-ahon johdolla ajaa: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jussi-halla-ahon-kolumni-huono-maahanmuutto-on-valinta-ei-kohtalo/7255724?fbclid=IwAR3rOUpVSKhONguheG6g-EOv6y5UTg5aH97RMKz89l6-CvdULQsIsT60xRg#gs.wBYn2mRx

    Miten saat tuon käännettyä sellaiseksi ajatukseksi, että ehdotukset totetuttamalla Suomi olisi umpiossa ja kukaan ei pääsisi maahan tai maasta pois?

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 509)