Keskustelut Metsänhoito Pienten kuvioiden hyödyntäminen

Esillä 4 vastausta, 11 - 14 (kaikkiaan 14)
  • Pienten kuvioiden hyödyntäminen

    Eli lyhyesti, miten voisi hyödyntää näitä pieniä (alle 1 ha) kuvioita jotka on jätetty oman onnensa nojaan juuri näiden pienten pinta-alojen ja osaltaan sijainnin kannalta?

    Meillä on pari kuviota jotka on ollu 20 vuotta oikeastaan ilman mitään toimenpiteitä, Molemmat on aivan tien varressa ja peltojen lasku ojat virtaavat molemmilla puolilla kuviota. Ne puskee sellaista tyypillistä kemera pusikkoa josta saa joko polttopuuta tahi haketta, mutta mitä sitten seuraavaksi? Joulukuusia vai pajunkasvatusta polttoon vai mitä?

  • Puun takaa

    Jos lähdetään pystykarsimaan, niin kannattaako sitä tehdä, jos ei tee sitä kunnolla? (Pätee varmaan kaikkeen muuhunkin tekemiseen)
    Karsintaa on turha tehdä silmän iloksi, vaan saadakseen aikaiseksi oksatonta, laadukasta tukkia. Kuivat oksat voi toki kolistella alas, mutta mukana kannattaa olla sahakin tai leikkuri, jotta lopputulos olisi kunnollinen. Pystykarsinta on aika vähätöinen metsänhoitotoimenpide, kunhan muistaa, ettei karsi kuin tarvittavat 350-400 runkoa hehtaarilta.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Tässä keppikarsinnassa saattaalla omat hyväksin puolensa.

    Kun karsitaan sahalla, niin se tehdään pintaa myöten. Siis kuoren päältä.
    Kun lyödään kepillä, tai muulla sellasella, oksaan, niin se ei taatusti katkea siitä paikasta, mistä sahalla katkaistaan.
    Parhaassa tapauksessa oksa katkeaa puu pinnan myötäisesti, eli kuoren alta. kuoreen jää oksan suuruinen reikä. Tällöin kylestyminen alkaa välittömästi, saatetaan saada jopa pari vuotta aiemmin ehjä lusto sille kohtaa.
    Tietysti oksa saatta katketa ”tapillekkin”, mutta silloinhan se voidaan sahalla katkaista pintamyötäisesti.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Mitä olen nyt haapaa pystykarsinut kuivista olen joskus aina korkeaammaltakin hyppäämällä lyömällä tiputtanut oksia ja todennut tuon saman kuin Tanelikin että syvemmältä katkeaa.
    Ainut murhe että ehkä joskus hiukan turhankin syvältä että alkaa olla tuorerajassa katko. Eipä kait iso murhe mutta hiukan häirii kuitenkin vielä näin lämpimänä syksynä. Sienitautien pääsy hiukan avittuu.

    Aukusti

    Mikään ei kiellä lyömästä uudestaan, jos oksa katkeaa siten, että jää tappi. Pidän keppikarsintaa kuitenkin paljon nopeampana kuin sahalla karsimista. Kokeilkaa, jos ette usko! Jälki voi olla keskimäärin jopa parempaakin kuten edellä esim Taneli on kertonut.

    Minusta sahan käyttö on turhan tarkkaa ja hidasta. Eikä se liene taloudellisesti kannattavaa.

    Edelleenkin toistan aikaisemmin mainitsemani mielipiteen, että lumi ja tuuli karsiessaan luonnossa ei tee tarkkuustyötä. Kuitenkin valtaosa laatutukeista on luonnon omaa työtä.

    Jos metsänomistajalla on tekemisen puutetta niin ymmärrän kyllä senkin, että karsitaan ohjeen mukaisesti sahalla vaikka jokainen metsikön karsittava puu. Siinähän se sitten ”nuoruus hupenee eläkeläiselläkin”!

Esillä 4 vastausta, 11 - 14 (kaikkiaan 14)