Keskustelut Harrastukset Pilvipalvelun hirvet

Esillä 8 vastausta, 11 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Pilvipalvelun hirvet

    Luke 2017:

    ”Luke ja Suomen riistakeskus tarjoavat hirven metsästäjille reaaliaikaisen verotusennusteen Oma riista -palvelussa ja se on kaikkien nähtävissä Luken sivustolla. Tavoitteena on auttaa hirvitalousalueiden loppukauden metsästyksen ohjaamista. Verotusennuste päivittyy kerran vuorokaudessa hirven metsästyskauden loppuun saakka. Ennuste perustuu metsästäjien Oma riista -palvelun avulla keräämään hirvihavainto- ja saalisaineistoon.

    Oma riista-palvelun kautta palautettu tieto saadaan nopeasti kannanhoidon tueksi. Hirvitalousalueilla, joiden seurueet ovat kirjanneet hirvihavaintotietoja vähintään 60 prosentin kattavuudella, on laskettu jahdin edistymisen väliarvioinnin tueksi laskennallinen verotusennuste. Ennusteessa annetaan laskentahetkellä vallitseva tilanne ja hahmotellaan karkeasti, miten hirvikannan tiheys ja ensi vuoden aikuiskannan lehmä/sonni-suhde tulisivat kehittymään, jos noudatetaan verotussuunnitelmaa jahtikauden loppuun asti.

    Ennuste lasketaan päivittäin jahtikauden loppuun saakka. Ilmoitetut saaliit ja havainnot vaikuttavat kirjauspäivää seuraavan päivän ennusteeseen.”

    Otetaan käytännön esimerkki Pohjanmaa1 hirvitalousalueen tilanteesta 18.12.2022 käyttäen apuna kuvakaappauksia Luken luonnonvaratieto /numerotieto sivustolta.
    Kuvat pysyvät näkyvissä muutaman viikon kunnes häviävät.

    Kannattaa pohtia, miten tämä menee, ehkä myös Metsälehden ”hirvitoimittajan”.

    jatkuu…

  • Metät kunnossa!

    Onko tässä niinkin yksinkertainen vastaus kysymykseen: pankkihirvet (joita ei ole käytetty)? Jos vasoja on todella pieni osuus saalismäärä myös täsmää, mutta aineistossa ei mainita vasaosuutta.

    Lupien pankitus ja saaliin laskentatapa on siis vuodesta toiseen luvallinen ylisuuren kannan ylläpitoautomaatti?

    Visakallo Visakallo

    Metät kunnossa taisi kiteyttää koko asian yhteen lauseeseen. Jostainhan sen täytyy johtua, että tilastot näyttävät vuodesta toiseen hyviltä, mutta kauden jälkeen metsät ovatkin hirvenjälkiä täynnä. Käykääpä kurkistamassa, niin saatatte jopa hämmästyä. Minä en enää tästä asiasta hämmästy.

    suorittava porras suorittava porras

    Nimimerkki ”Metät kunnossa” ei tainnut lukea ajatuksella edellistä kommenttiani.

    On olemassa pyyntilupia ja niiden käyttöä koskevat ehdot ,joita tulee noudattaa. Luvansaajan lupakiintiössä on eritelty , montako aikuista hirveä ja montako vasaa tulisi saalistaa. Lisäksi on suositus uros-/naarasuhteesta. Nämä on määritelty edellisen kauden kanta-arvion ja siitä laskettavan tuottoarvion perusteella.

    Jos vasoja esiintyy niukasti , kanta-arvio on mennyt alakanttiin. Pankkiluvat jäävät tällöin luonnollisesti pääosin käyttämättä. Niiden käyttöönottaminen edellyttää ,että varsinaiset luvat on käytetty pyyntiehtojen mukaisesti . Jos vasoja on kaatamatta , pankille ei ole asiaa.

    Metsuri motokuski

    Meillä taitaa olla hieman toisenlainen verotus strategia kuin suorittavalla. Meillä ei jää kaatolupia käyttämättä jos vasoja ei ole saatu saaliiksi riittävästi. Me ollaan rhy:ssä lähdetty siitä että vasoja tulisi jäädä noin neljännes vasamäärästä. Siten jos vasoja ei ole niin se ei auttamattomasti jätä lupia käyttämättä. Nykyään susia ja karhuja on jo niin paljon että luontainen vasaverotus on suurta. Varsinkin karhu on erikoistunut vasoihin. Enemmänkin olemme katsoneet että jos aikuiskanta romahtaa,  niin kuin tänä vuonna,  niin löimme luvat jäihin emmekä käyttäneet kaikkia lupia. Viime vuonna tilanne näytti siltä että jäävä kanta olisi ollut suurempi. Tilastot näytti suurempaa hirvimäärää mitä metsässä todellisuudessa oli.  Nyt olemme hirvimäärässä tavoitetiheyden alarajalla ja jatkossa käytetään vain tuottoa. Näin ainakin meillä tilanne näyttää tältä. Se ei tietenkään koko Suomessa näin ole.

    suorittava porras suorittava porras

    Ilmeisesti leikkasitte viime kaudella kantaa ampumalla hirviä reilusti tuottoa enemmän. Jäikö vasoja vuosi sitten neljännestä kokonaiskannasta talvehtimaan? Korvattiinko kenties vasaosuutta ampumalla aikuisia hirviä niiden sijaan? Eli se tavallinen tarina: Kun ei ole vasoja , ammutaan  uroksia.

    Jo vuosi sitten kehotettiin metsästämään vain tuotto. Pedoilla ei välttämättä ollut kovinkaan suurta roolia vasakatoon . Tuottava kanta oli ainoastaan arvioitua pienempi ja kyvykkäitä sonneja kannassa vähän suhteessa naaraisiin. Ei ole montaa hirvitalousaluetta ,jossa olisi päästy tavoitteeseen hirvien sukupuolijakauman osalta. Mitä alempi kanta ,sitä enemmän naaraita suhteessa uroksiin ja sitä nuorempia urokset ovat.

    Metsuri motokuski

    Kyllä ammuttiin koska kanta oli vielä tavoitetiheyden yläpuolella ja metsästys kohdistui naaraisiin kannan laskemisen vuoksi. Tämä luonollisesti vaikutti tämän vuoden vasamäärään. Meillä on ollut aikuisverotus parina vuonna määrällisesti suurempi kuin vasa verotus. Olemme pyrkineet että vähintään neljännes vasoista jätetään. Joku tuossa uros/naaras suhteessa klikkasi kun saimme kehoituksen säästää uroksia ja kohdistaa verotus naaraisiin. Tänä vuonna oli kuitenkin uroksia todella paljon vaikka tilastojen mukaan tilanne piti olla päinvastoin.

    Planter Planter

    Kovasti on taas ammuttu, mutta vastaus kysymykseen puuttuu. Tuo aloituksen PO1 löytyi pistokokeella. Katselin vähän lisää. Osassa hirvitalousalueita reaaliaikainen kuva on juuri sellainen kuin sen saalistavoitteiden valossa olettaa olevan. Osassa alueita jotain muuta.

    En tiedä miten suuri merkitys kuvilla on, mutta voisi olettaa, jos seurassa katsotaan kuvaa, jossa on ammuttu yli tavoitteen, niin lopetetaan. Näin ainakin keskustelupalstalla on kehotettu katsomaan kuvia ja olemaan huolehtimatta: tavoitteissa ollaan.

    Hieman huolestuttaa, kun valtakunnallinen saalis näyttää jäävän pienimmäksi 25 vuoteen. Onko nyt varmasti asiat hallinassa ja selitys valtakunnallisesta vasakadosta pitää paikkansa. Ovatko varmasti hirviuroot ”katselleet jotain futismatsia”, kun olisi pitänyt olla sukua jatkamassa. Toivottavasti näin on, muuten teidät ”piru nokkii”.

    Alla koosteena toinen alue, jossa ammuttu reaaliakaisen kuvan mukaan yli tavoitteen ylärajan, mutta Luken tavoitteen mukainen saalis on selvästi alle tavoitteen alarajan. Kuvat ja tiedot voi tarkistaa Luken luonnonvaratieto sivustolta.

    Odotan edelleen malttamattomana keskustelupalstan metsästys-ja riistahallinnon asiantuntijoilta vastausta.

    kooste rp1

     

    suorittava porras suorittava porras

    Kuten kuvista näkyy , paikallisesti voidaan toimia tilanteen edellyttämällä tavalla riistahallinnon estämättä. Lupia on riittävästi hirvien määrään nähden ja valtaosassa maata tavoitetaso saavutettu. Tästä on ihan luonnollinen seuraus ,että kaatomäärät putoavat ,kun metsästetään vain tuotto. Tässä vasojen määrä toimii indikaattorina. Ennkkotiedot vasojen vähenemisestä ja kannanan alenemisesta ovat pitäneet Planterin harmiksi paikkansa kaikkialla muualla paitsi V-S kakkosella . Kannattaa keskittää paukut siihen suuntaan.

Esillä 8 vastausta, 11 - 18 (kaikkiaan 18)