Keskustelut Metsänhoito Pitkät kannot varhaisperkauksessa

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 128)
  • Pitkät kannot varhaisperkauksessa

    Rämmin tuolla hangessa raivaussahan kanssa ja varhaisperkaan n. 1,5 m kuusikkoa, jossa on aika paljon sellaista 3 m koivunraippaa. Kun lunta on ainakin saappaanvarren verran, niin kannoista tulee pakolla korkeita.

    Mitäs mulla on odotettavissa? Ensi kesänä uusi, pahempi kierros kun joka kannosta tulee 10 vesaa? vai rauhaa muutama vuosi ja sitten uudestaan?

    Ollaan varsinais-Suomessa ja MT-tyypillä.

  • Puuki

    Nyt päätehakattavissa olevat kuusikot on perustettu suunnilleen siihen aikaan, kun markka vastasi ~ nykyistä euroa ostovoimaltaan.   Kantohinnat oli silloin nykyistä parempia.   Ku-taimet on maksaneet silloin  jotain 10 p/kpl eli euroissa 10 s.   Äestys n. 100-150 mk(€)/ha.  Uudistamisen kok. hinta n. 400 €/ha brutto.  (itse kouluikäisenä istutettuna  sitäkin halvempi) .

    jees h-valta

    Visalle tuonne edelliselle sivulle että voihan voi, tosiaan voi mutta suositus on kyllä lähempänä kahtatuhatta edelleen. Mistä ne koivut sitten sinne joukkoon osuvat oikeisiin paikkoihin? Jos niitä ei istuteta. Eli siinä ollaan jälleen samanhintaisissa taimissa lähellä kahdentuhannen määrää. Ja Puukillahan tuo jo pomppasikin lähinnä retromuisteluksi. Mitään tekemistä noilla ei ole nykypäivän hintoihin. Minullakin on haavikossa kasvussa aina muutakin kuin haapaa koska suosin ilmanmuuta sekametsää mutta aika vähälle se lisuke jää kun haapa kasvaa niin nopeasti että ne lisukkeet pitäisi olla jo valmiina ennen haavan istutusta.

    Puuki

    Et tainnut ymmärtää, että kysymys oli nykyhetkellä korjattavissa olevasta leimikosta ja sen kustannuksista.  Sinulla on ollut haapataimien hinnat yli 1€/kpl.  Eli jo perustetussa haapametissä. Ei taida MG enää edes tehdä uusia vastaavia sopimuksia haapojen viljelystä (?) .

    Suositukset taimien määristä on mitä on ja osaavat tekee sitten tilanteen mukaan (luonnon suosiollisella avustuksella) eikä tarvi tavata suositusoppaista yhtään mitään.

    Jätkä

    ”Laki on niinkuin se luetaan” . Eli Jeessi laskee metsän uudistamiskulut niinkuin tilanteessa HÄNELLE parhaiten sopii.

    Kyllä edelleenkin – kun palkkatyönä teetetään istutusta, käyttävät ”firmat”  Mä = 2000 , Ku = 1800 , Ko = 1600  kpl /ha.

    Jos Mo ihan ite, istuttaa uudistusalaa, on mahdollista esim laikutetulla alueella istuttaa säännöllistä kuviota noudattaen esim kuusentaimia 1200 kpl – ja jättää osa loput mättäistä istuttamatta. Kuitenkin – jos ja kun lähellä on rauduskoivuja, niistä siementyy tyhjät laikut samana kesänä ja tulos on armoton: viiden vuoden sisään raivuri rallattaa ja lehtipuun vesat kaadetaan viimeisstä varpua myöten.

    Voin halukkaille näyttää vaikka heti: Nyt on oikein hyvä tilanne näyttää, kuinka kolme vuotta sitten MT:lle istutettuun kuusentaimikkoon on ilmestynyt vesakkoa, joka on jo kolme kertaa korkeampaa kuin kuusentaimikko. Viimeistään ensi vuoden kesänä on vesakko niitettävä. Toinen – Kaksi vuotta vanhempi aukko jo perattiin vesakosta. Veikkaan, että vesakko pitää perata pois vielä toiseen kertaan.

    Kummassakaan aukossa ei ole paikallinen ”Jeessi” isäntänä, joten tukkipuita ei takuulla enskan yhteydessä kuviolta hakata. Kuusentaimikossa on tietenkin verhopuuston hoito toisin paikoin tarpeen, mutta niistäkään ei Jeessin malliin edes kuitupuuta ole tarkoitusta kasvattaa.

    Puuki

    Sekapuustoa saa kasvatettua esim. ku-taimikkoon, kun siemensyntyisiä ra-koivuja jätetään vasta myöhemmin , jos kantovesakko ehtii edelle liiaksi.   Koivun taimet saattaa tulla näkyviin vasta 2-3 vuoden päästä, kun koivu on siementänyt .  Pitää erottaa vesasyntyiset ja siemensyntyset koivuntaimet toisistaan.      Tai sitten 2-jaksoinen sekapuutaimikko, joka ei ole yleensä se ykkösvaihtoehto. Mutta sekin siemensyntysten luont. taimien avulla.

    jees h-valta

    Puuki, ei tosiaan varmaan teekkään enää sopimuksia Metsä-Group haavan viljelystä mutta aion silti myydä haapaa vähintään samaan jos ei parempaan hintaan tulevina vuosinakin. Määrä nääs, se määrä. Massaa tehdään määristä ja maksukin määräytyy määrien mukaan. On nääs sellainen tapa että kahta euroa koivua huonompaa kuutiohintaa en hyväksy haavasta. Jos ajatellaan että seassa on paljon tukkikuusta ja rauduskoivua myös tukin koossa on aika helppo kiristää yhden puulajin osalta hinta kohdalleen.

    Visakallo

    On mielenkiintoista nähdä, miten UPM toteuttaa omissa metsissään 10% lehtipuuosuuden.

    Metsuri motokuski

    Siellä on nykyään 20 % lehtipuuosuus.

    Visakallo

    Onko se toteutettu sekapuustotoina vaiko puhtaina lehtipuumetsinä?

    Planter
Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 128)