Keskustelut Luonto Porojen ylilaidunnus

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 57)
  • Porojen ylilaidunnus

    Merkitty: 

    Ylilaidunnus aiheuttaa vakavia ympäristöongelmia Lapissa.Siihen kun lisätään porojen aihettamat ongelmat yksityisille ihmiselle ja liikenneonnettomuudet.

    Susista kyllä jaksetaan mölistä.

  • Kalle Kehveli

    Poronhoitolaissa tulisi rajata poronhoitoalue sodankylän yläpuolelle ja sallia poronhoito vain muiden pohjoismaiden tapaan saamelaisille. Tämä olisi hyvä perusta toimivaan lakiin.

    harrastelija harrastelija

    Kallen miepiteelle kallellaan! Elinkeinona poronhoito samaistetaan monesti oikeastikin saamelaisten paimentolaiselämään. Saamelaisalueilla metsäomistus on pitkälti valtiolla, joten yksityisten metsät eivät siitä rasitu ja muutenkin puun teollinen käyttö ei pitkien etäisyyksien vuoksi kannata. Uutisten mukaan huonojaa välejä esiintyy saamelaisten ja metsureiden välillä.

    Saamelaisalueen ulkopuolella moni isonkin talon isäntä on hurahtanut vapaaseen poromiehen elämään ja talo on autioitunut. Suurimmat ongelmat tulevat juusi eteläisimmiltä poronhoitoalueilta. Esim. Hyrynsalmen ja Suomussalmen korkeudella poronhoidolla eläminen tuntuu utopistiselta. Harrastuksen vuoksi poroja voisi olla joku aqitauksessa saamelaisalueen ulkopuolella.

    Ainakin tällä hetkellä Lapissa vetovoimainen turistikokemus on Saamelaisuus, poronhoito ja koiravaljakointi.

    Puuki

    Poroja on liian paljon irrallaan pienehköllä alueella.  Aitaaminen olisi hyvä konsti estää peltojen pilaaminen . Aikoinaan kun lehmiä laidunnettiin vielä metsissä, niin pellot kuului lehmien laiduntajien aidata erilleen metsälaitumista. Eihän siitä muuten olisi juuri mitään tullut peltoviljelystä. Sama ongelma Lapissakin nykyään ainakin monin paikoin. Jossain oli juttua sieltäpäin, kun pellolta oli  pitänyt käydä häätämässä poroja 100 kertaa  kesän aikana. Poromiehet oli käyneet aina ilmoituksen jälkeen ne hätistelemässä pois, mutta käsittää hyvin ettei peltoviljely silti onnistu kunnolla sen trafiikin jälkeen.

    Vähän ontuu tuo vertaaminen Kainuun peuroihin. Niitä kun on n. 700 kpl enää jäljellä .

    sitolkka

    Ei poronhoito mikään saamelaisten asia ole. Monet saamelaisetkin vielä olivat metsästäjiä ja kalastajia siihen aikaan kun erätalonpojat pitivät jo poroja. Poronhoito lienee keksitty Venäjän tundralla paljon aikaisemmin kuin suomessa.

    harrastelija harrastelija

    Puuki: £ Vähän ontuu tuo vertaaminen Kainuun peuroihin. Niitä kun on n. 700 kpl enää jäljellä .£

    ??? Lähinnä Kuhmon alueella on Metsäpeuroja. Samoin siirtoistutuksena Perhon tienoilla.

    Nythän oli kyseessä porot?

    Puuki

    ^ Lue ketju. Peuroja on ainakin Kuhmossa ja Sotkamossa.

    koillis lappi

    Mehtäukko kaipasi ruohonjuuri tason tietoa.

    Vuosia sitten posiolla oli kyläkeskuksessa ollut harmia poroista jo pitemmän aikaa.Äitini asuu siellä,niinpä tartuin toimeen.

    Heti ensimmäisen soiton aikana(palakisen poro-isäntä)alkoi alatyylinen posken soitto mitä Wanhajätkä täällä nyt .

    Kyläkeskus kuuluu tiettyyn palkiseen jonka poro-isäntä asuu 40 km päässä siitä.

    Uhkailuksikin tuo ajan kanssa meni.

    Keskusteltuani(tai ainaki yritin) paliskuntain yhdistyksen toiminnan ohjaajan kanssa tuli samat ohjeet kuin linkin jutussa.Ihmiset eristetään poroista aidalla.

    Arvelin yhtä tyhjän kanssa,ennen metrisen ratakiskon saa puhumalla taipumaan kuin ko.leidin.

    Aikaa kulu.Tein rikosilmoituksen ko.palakisen poroisännästä,poronhoitotöiden laiminlyönti.Sitte lähti haittaporot jotka oli yhen tietyn henkilön joka ei ollut niitä koskaan ennen suostunu niitä tappamaan.

    Kylällä asuvat toisen palakisen poromiehet tykkäs myös.Piti vaan olla joku sivullinen kun uskaltaa panna hanttiin tarpeeksi paljo.

    Suvussa on myös poromiehiä ja osaavat tänään tappaa porot joiden tietävät tuottavan harmia pihoissa ym.

    Wanhajätkä on vissiin lakassu samoja portaita vauvasta vaariin jo useamman sukupolven ajan ja kuvittelee ettei mikään muutu eikä ole muuttunu.

    Asennekasvatusta vois paliskuntainyhdistys känttyröilleen järjestää.

    mehtäukko

    Runsaasti kiitoksia valaisevasta tekstistä!

    On satavarma juttu, että jos jossain asiassa soisi myötätuulen puhaltavan, se ei aukene,- kuten mainitsin ilman syy-yhteyttä ja sen saamista osapuolille siedettäväksi…keskustelu voi avartaa!

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Siteeraan lyhyesti (mutta ytimekkäästi) kilpisjärven biologisen aseman johtajaa professori antero järvistä:

    ”…etelän hyväntahtoiset hölmöt, jotka sanovat, että poro kuuluu luontoon, mutta eivät tiedä, että porotiheys on satakertainen verrattuna luonnontilaan…”

    koillis lappi

    On myöskin hyvä huomioida alueiden erinlaisuus.Tunturilappi on oma maailmansa ja sodankylän alapuoleinen alue täysin toisen lainen.

    Täällä rannoissa(lantalaisiksi joku meitä sannoo).porot on puolet vuodessa aidoissa ja näin ollen tottuneet ihmisiin ja tasan tarkkaan tietävät milloin on hyvä mennä kenenkin mummon kasvimaalle vierailemaan.

    Ymmärtääkseni ministeriön sivuilla kysytään koillismaan asukkaiden mielipiteitä ko.elinkeinon haitoista.

    A.jalkanen pukkas  jäkälästä kuvan joka ei millään tavalla liity ko.kyselyyn.

    Elikkä olis ihan kiva olla provoilematta myöskin sieltä päin ja pysyä asiassa.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 57)