- Tämä aihe sisältää 53 vastausta, 13 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 12 vuotta sitten toimesta.
-
Punkinpirulaiset haittona…
Tämä kesä on ollut ilmeisesti punkkien paratiisiaikaa, sillä jokaisen ”metsäreissun” jälkeen kehostani on kaivettu punkki. Otus on pirullinen, sillä ennen ”kairansa” työntämistä ihon läpi, ötökkä ruiskuttaa puudutusainetta iholle ja uhri ei tiedä toimenpiteestä mitään.
Onkohan vereni tavallista maukkaampaa, vaan mistähän johtunee, että jo neljä punkkia on kupannut vertani? Jokainen ötökkä on kotiin palatessa ollut jo niin syvällä, että pikkuisen on takajalkojen päitä ollut näkösällä.
Ainakin täällä Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseudulla punkeilta ei pääse piiloon kuin sisästiloissa. Joka reissullani päälläni on ollu pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta, tietysti lakki ja tunnin välein naamaan, niskaan ja hiuksiin olen ”ohovia” voidellut. Eipä ole auttanut…
Syön parasta aikaa antibioottikuuria ( 6 tablettia päivässä 14 päivän ajan), sillä yhden pureman ympärille punoitus laajeni halkaisijaltaan n. 8 senttiseksi.
Punkin puremiin on suhtauduttava vakavasti, sillä aivotulehdus ja borrelioosi vievät pahimmillaan liikuntakyvyn iäksi lievemmistä oirehtimisista puhumattakaan.
Ennen ohjeistettiin punkkien kyttäävän nisäkkäitä pitkässä heinikossa. Itse epäilen punkkien mahjailevan myös lehtipuissa. Näin kesäraivauksiin on saatu yksi uusi harminkappale lisää.
Miten muualla Suomessa? Ovatko palstalaiset tehneet tuttavuutta punkkien kanssa?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.