Keskustelut Puukauppa Puukaupan ongelmia?

Esillä 10 vastausta, 601 - 610 (kaikkiaan 672)
  • Puukaupan ongelmia?

    Syyskuun Metsälehti Makasiini käsittelee puukaupan pulmia. Ylivoimaisesti suurin osa puukaupoista sujuu ongelmitta, mutta kun touhutaan, niin jotain voi tapahtua. Syynä voi olla tiedonkulku tai väärinymmärrys, mutta valitettavasti joskus selviä ongelmiakin ilmenee ja ne ovat mahdollisia sekä ostajan että myyjän suunnista.

    Millaisia pulmia on tullut vastaan, siitä toivon keskustelua, ja aineisto on materiaalia juttua varten. Kokemuksia voi myös lähettää sähköpostiin [email protected]

  • PasiLisko

    Mainittakoon tuosta asiastani, että tänään saatiin valmiiksi yksi harvennuskuvio, jossa silmäni mukaan oli paljon enemmän mutkaisuutta, kuin tärkeämmällä AH kuviolla. Ja noin se olikin: tukkimittaisia meni kuiduksi 15% kun se tuolla AH kuviolla oli 8%.

    Mutta oli oikein mukava huomata tämä asia motolistasta heti hakkuun alussa, jolloin pääsi vielä katsomaan pystyssä olevat omin silmin ja kysymään tekijältä alkuvaiheessa. Eikä alkaa jälkikäteen ihmetellä.

    husse

    Visakallio jos kysyy ostajalta mitä puulajia te nyt kaikkein eniten tarvitsette.

    Kysyisin ostajalta lisäksi mitä mittoja te nyt eniten tarvitsette.

    Itselleni käynyt, että puhdas kuusikko hakattiin ja ihmettelin pientä tukkiprosenttia. Paljastui että oli hakattu pitkiin mittoihin ja 5m tukkia tehty. Sopimuksella ollut apumitta 3,7m oli syötti kaupantekoon, jota eivät juurikaan käyttäneet, kun tuolle lyhyelle tukille ei ollut sahalla tarvetta. 4,3m, 5,5m tukkia katkottu ja loput kuituna. Toteutunut tukkiprosentti oli 10-15% pienempi kuin mitä olisi pitänyt. Ei ollut tekninen laatu kuusikon heikon tukkiprosentin syynä.

    Tämän pohjoisen sahan kanssa oli ensimmäinen ja viimeinen kauppa, kuten hyvin monilla muillakin maanomistajilla.

    Makarov

    Oma kokemus on opettanut että kun löytää hyvät tekijät niin pitää niistä kiinni eikä juokse yhden tai kahden euron perässä. Katkonnalla päätehakkuulla ja varttuneissa harvennuksissa on sen verran iso merkitys että se euro tai kaksi tulee moninkertaisena takas verrattuna huonoon katkontaan. Tietysti pitää tietää myös mitä myy niin ei tule pettymyksiä, nimittäin ei se huonosta puusta hyvää te se olipa ostaja kuka tahansa mutta joillakin on parempia mittoja yrittää silti tuloksesta saada vähän parempaa.

    Kokenut kaiken tietää

    Siloin kun ensiharvennuspuun hinta oli kympin luokkaa, olin vahvasti sitä mieltä, että ihan sama millä hinnalla myy, kunhan saa asialliset tekijät leimikolle. Ja se oli varmasti oikein, pari euroa / m3 ei 40m3/ha leimikolla ei kovin paljoa tee, jos metsän koko tulevaisuus on pilalla väärällä hakkuulla. Mutta sama kyllä pätee myöhempiinkin hakkuisiin, se euron tai 50 sentin hinnan ero on aika pieni vrt. Siihen, että miten siellä metsässä hakataan, ja miten ne toiveesi toteutetaan. Sitten kun ero kantohinnassa on luokkaa 5-10 euroa per motti, niin varsinkin päätehakkuulla niistä omista toiveista ja haaveista voi joustaa, eurolla/ motti ei kannata.

    pikkutukki pikkutukki

    Ongelmia ! Hirven kiimakuoppa : kutsutaan asiantuntija katsomaan onko muinaisjäännös !

    Nostokoukku

    Aikoinaan kalastuskunta perusti järvelle ns. rauhoituspiirejä. Joku hyvä kutulahti rauhoitettiin kalastukselta. Niemennokkiin pystytettiin viitat osoittamaan tätä. Viittaan hyvin näkyvä ankara teksti: rauhoitusppiiri. Sukuni vanhat veljekset pystyttivät nuo kotijärvelleen n. 80 vuotta sitten. Kiviseen rantarinteeseen ei oikein saanut tolppaa pystyyn, niin keräsivät ison kivikasan viitan tueksi. Rantakaavaan ilmestyi sittemmin merkintä ”muinaismuisto”.

    PasiLisko

    Hakkuu valmis ja ihan tyytyväinen olen, eli otsikko ei ihan täsmää.

    Mutta saadakseni ymmärrystä kysyisin raadilta, että minkälaisia määriä on mutkaisuuden takia mennyt mäntytukkia kuitupinoon avohakkuilla, kiinnostaa laatupuu ja huonot kuviot ja kaikki tieto?

    Minulla yhdellä rämekuviolla oli hiton mutkaista mäntyä ja sinne tehtiin harvennus eli poistettiin lengot ja parhaat jäi. Tukkimittaista meni kuiduksi 15%. Tämä oli odotettavissa ellei jopa vähemmän kuin luulin.

    Sitten silmin nähden huomattavasti parempilaatuiselta AH-kuviolta meni (ja nimenomaan mutkaisuuden takia) tukkimittaista kuitupinoon 13%.

    mehtäukko

    Tuolla lukijain kuvissa kun alettiin ihan väittää varista valkoiseksi,- iso osa rungon vikoja paranee puuston paksutessa, sopii tähän. Siirtymä kuituun on aivan kuviokohtaista. Se kuinka hyvin on onnistuttu aikaan saamaan taimikosta alkaen laatupuusto, eikä tuhoja tule harvennusvaiheissa, sen parempi on loppupuusto.

    On selvää, että esim. ohuen kuusitukin lenkous saadaan eliminoitua järeän sorvin alle 3 metrin pölkyillä. Mutta esim.mutkat, monivääryys,haarat tai laho lihottaa kuitupinoa, ja varis saa luvan lentää mustana.

    Makarov

    Joo ei ne kyllä mutkat oikene puun järeytyessä. Männyllä oksaisuus joskus enskassa voi hämätä että olisi huonolaatuinen metsä mutta metsän kasvessa ja oksien karsiutuessa laatu kummasti paranee mutta ei sekään mutkia oikaise eli kyllä mutka on mutka ja suora on suora.

    Visakallo Visakallo

    Tiedätte nyt omastakin kokemuksestanne kuitenkin sen, että kuusella ja männyllä on tuossakin asiassa aika paljon eroa…

Esillä 10 vastausta, 601 - 610 (kaikkiaan 672)