Keskustelut Puukauppa Puun hinta: Suomi vs. Viro

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)
  • Puun hinta: Suomi vs. Viro

    Tervehdys,
    Katselin tuossa tilastoja Viron ja Suomen osalta:

    Esimerkiksi kuusitukin osalta vuonna 2013 hinnat vaihtelivat Virossa 55-59 euron väliltä kuutiometriä kohden.
    Suomessa keskimääräinen hinta oli vuonna 2013 koko maan osalta 54,35 euroa.

    Eli ei siinä mitään. Samoissa hinnoissa siis pyöritään.

    Mutta:
    Virolaisten keskitulo tulonsaajaa kohti oli 839 euroa kuukaudessa (2011 tilasto).
    Suomalaisen tulonsaajan keskitulo (2011) oli 2213 euroa kuukaudessa.

    Eli puun hinnan suhteen Suomi ja Viro kulkevat samalla polula, mutta suomalainen tulonsaaja tienaa n. 2,6 kertaa niin paljon kuin Virossa.

    Mistä johtuu, että Virossa puuntuottajalle maksetaan näinkin hyvin, mutta Suomessa puun hinta kulkee samalla uralla kuin Virossa?
    Ovatko virolaiset puunjalostajat jotenkin etevämpiä kuin suomalaiset vastineensa, koska puun hinta suhteutettuna väestön keskituloon on näin korkea Virossa?

    Lähteet: stat.fi, stat.ee, metla.fi

  • Timppa

    Ei ne duunareiden palkat kyllä Suomea kaada. Ongelma ovatkin ne, jotka eivät tee tuottavaa työtä ja jotka heidätkin on elätettävä muiden tekemällä työllä.

    Esimerkkinä vaikka Metsäkeskuksen tarkastaja, joka käy laskemassa onko Kemera-perkaustyömaalla tarpeeksi kantoja. Metsäinsinööri on opiskellut monta vuotta, on tarvittu siis paljon opettajatunteja. Rakentajat ovat duunanneet toimiston, tarvitaan monenlaisia palveluja niin lähellä kuin kaukana. Mitä saadaan aikaan? Siis arvio kantojen lukumäärästä. Kannattiko panostus?Tämän tyyppisiin tarkastajiin ja tarkastajien tarkastajiin tämän maan talous kaatuu, Heidän kulunsa nostavat veroja, jotka osaltaan rasittavat vientiteollisuuden kilpailukykyä.

    Maksetaankohan Virossa Kemera-tukea?

    Haavikko

    Virossa puuttuu todelliset isot puunostajat. Puut ostaa pienet korjuuyritykset , jotka maksavat ERITTÄIN sikamaisen HALPOJA hintoja tukeista. Tarjous reilun vuoden takaa oli noin 45 euroa kuusitukista pystyyn. Samalla mittaus sylinterinä kuoren alta.
    Maassa on käynnisssä oikein 100 – 0 kusetus tietämättömiä metsänomistajia kohtaan… tukin hinta tehtaalla on toki suomen luokissa..

    Virossa ei tunneta Kemeraa, vaan siellä on käytössä erämetsakeskuksen EU-tuet, taimikon perustamiseen ja hoitoon liittyen.

    TTL

    Jos katselee Virossa huutokaupoissa (tämä on hyvin erilainen toimintamalli kuin Suomessa) myynnissä olevia ja myytyjä leimikoita, niin hinnat ovat havupuuleimikoilla lähellä 50 euroa/m3. Tämä on siis keskikuutiohinta sisältäen koko arvioidun puutilavuuden.
    Tosin tämäkin hinta sisältää jo ”kusetusta”. Uskon todellisten hakkuukustannusten olevan alempia kuin Suomessa ja esimerkiksi kaukokuljetus on keskimäärin lyhyempää.

    Tietysti täysin toinen asia on, kun pienet hakkuufirmat ostavat yksityisiltä tietämättömiltä leimikoita. Tällöin hinnat voivat olla sitten ihan mitä vaan. Tällaisilla firmoilla ei ole esimerkiksi maine millään tavalla varjeltavana.

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)