Keskustelut Metsänhoito Puun kaato

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 211)
  • Puun kaato

    Merkitty: 

    Raivaussaha on hyvinkin tuttu laite, mutta moottorisahan käyttökokemukset ovat jääneet melko vähäisiksi. Tämän johdosta pyydänkin mitä nöyrimmin neuvoja ja vinkkejä raadilta. Tuli haltuun entinen Vapon turvealue. Alueen laidassa 3-20 metriä (vaihtelee) tilan rajalta on niin iso oja, ettei sen yli mennä motolla. Tämä turvesuon ja rajan välinen välialue kasvaa paksuudeltaan 15-40 senttistä koivua, minkä alla on virkeän oloinen kuusialikasvos. Nyt tämä yliskoivikko olisi tarkoitus hakata.

    Moto kuulemma yltää ”ronkkimaan”, ilmeisesti ajamalla osittain jäässä olevan ojan päälle suurimman osan puista. Takimmaisia, eli lähimpänä rajaa olevia puita on kuitenkin kaadettava moottorisahalla ojaa kohti, mistä moto sitten yltää niihin. Suunnitelma on, että moto käy ensin tekemässä ne puut, joihin se ylettää. Sitten se menee viereiselle ”pääsavotalle”, jossa sillä mennee aikaa 2-3 päivää. Tällä välin maanomistajan tehtävä on hoitaa tämä moottorisahatyö. Lopuksi moto tulee käsittelemään nämä käsin kaadetut puut. Tämä rajalinja on kaikkiaan 1,6 km pitkä.

    Kysymys oikeastaan liittyy moottorisahan käyttöön ja puun kaatamiseen. Kuinka paksun puun kohdalla kannattaa tehdä kaatolovi? Oman (vähäisen) kokemuksen mukaan tietyn suuruinen puu kyllä kaatuu haluttuun suuntaan tekemällä kaatosahauksesta vähän viettävä haluttuun kaatosuuntaan. Valtaosin kaadettavat koivut ovat pystysuorassa, tai jopa vähän kallellaan kaatosuuntaan nähden. Pitäisikö joku vastasahaus tehdä aina halkeilu-/lohkeamisriskin takia? Suurin osa käsin kaadettavista rungoista lienee paksuudeltaan 15-20 senttisiä, mutta kappaleita on paljon ja aikaa käytössä rajallisesti.

  • jpjulku

    Tolopainen. Kyllähän siitä moto yli pääsisi puita laittamalla. Mutta tarkoitus tietenkin on, että se rajan ja ojan välisen alueen alikasvos säilytetään ehjänä. Jos sillä välialueella (3-15 m) ajaisi koneella rajan suuntaisesti, niin eihän sinne mitään jäisi jäljelle. Ja jos 1,6 km matkan tekisi ainoastaan pistokäyntejä ojan yli, joutuisi ojaan laitettavia puita ajamaan jo naapureiden mailtakin 🙂

    Veikkaisin, että 60-80 % puista moto ylettää ottamaan. Mutta jää siinä moottorisahalla kaadettavaksi satoja runkoja kuitenkin.

    Mettämakuri

    Jätkä on muistaakseni kunnostautunut ko. Hommissa, tehkää diili?

    Tolopainen

    Eikö tuosta tule hiukan hankalasti hoidettava metsäalue noin jatkossakin. Kun oja on tehty väärään paikkaan. Saattaa tuotto jäädä vähäiseksi.

    A.Jalkanen

    Rajan takaa naapurin puolelta ei varmaan löydy ajouraa jota pitkin voisi ajaa (luvan kysyen)? Raja kyllä aukeaisi mukavasti kun tekisi siihen ajouran, omalle puolelle.

    Tolopainen

    Kyllä noita ajouria yleensä metsään tehdään kun muotolla hakataan, heikosti kasvavalla rämeellä niistä ei paljon kasvutappioita tule. Ei tuolta koskaan laadukasta sahapuuta saada, kyllä silloin mennään kangasmaastoon

     

    jpjulku

    Tolopainen, hankalasti hoidettava alue siitä tulee, mutta se on mitä on. Ajatus on, että tätä välialueen jäljelle jäävää puustoa on tarve käsitellä seuraavan kerran samaan aikaan kun tämän metsitettävän turvesuon kohdalla on ensiharvennus. Eli ei ihan hetkeen.

    A.Jalkanen, täytyy tuota vielä miettiä. Toki se ajoura söisi aika paljon tuota muutenkin kapeaa kaistaletta. Ja kun paikka on itselle uusi (tuli omistukseen marraskuun lopussa), ihan tarkkaa rajan paikkaa voi olla joka kohdassa vaikea määrittää. Maastorajankäyntiä on vaikea tehdä kun ehti tuota lunta tulemaan aika reippaasti. Olisi ollut suureksi avuksi, jos edes raivaussahan kanssa olisi ehtinyt käymään rajat läpi. Nyt ei ollut siihenkään tilaisuutta. Ostin paikan sen takia kun vieressä on entuudestaan metsätila. Sille tilalle oli puolestaan hakkuu sovittuna, ja tämä tuli ad hoc lisänä siihen. Ehkä tässä lisähakkuussa olisi puuta sen verran, että se onnistuisi myöhemmin erillishakkuuna. Saisi rauhassa merkitä rajat ja suunnitella hakkuuta. Mutta toisaalta tarkoitus on alkaa metsittämään turvealuetta heti ensi keväänä (jos nyt saavat metsitystukihakemuksen käsiteltyä talven aikana), eikä siihen sen jälkeen mieluusti konetta enää päästä.

    Nimetön

    Jos rajalle joutuu tekeen ajouran niin kyllä se pitäs aina tehdä keskelle rajalinjaa jotta tulevatsukupolvetkin tietäs mistä rajalinja menee.

    Tuossa moottorisahaus urakassa ratkaseva tekiä tuulensuunta, aavalla paikalla isot koivut ei vaan kaadu vastatuuleen, ainakaan turvallisesti aloittelevalta metsurilta. Ainakin moton kuljettajan mielipide pitää kysyä etukäteen miten hakkuu ois paras hoitaa.

    jpjulku

    Lasse, korjuufirman yrittäjä kävi yhdessä ostomiehen kanssa katsomassa tilanteen paikan päällä.

    Metsänmies

    Taimikon säilymisen kannalta alkuperäinen ideasi on paras. Jos moto käy hakkaamassa edestä kaiken puun, siihen on hyvä kellistää loput. Rajoittava tekijä on todellakin, että riittääkö aika, kun kerrot moottorisahakokemuksesi olevan kohtuullisen vähäistä. Toinen ongelma on, että moto joutuu vetämään puut ojan takaa oksineen, taimikko kärsii, ainakin pakkasella. Kannattaisikohan kuitenkin palkata ammattimies kaveriksi?

    Nimetön

    Hyvä… nyt vaan pitää huomioida tuulen suunta.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 211)