Keskustelut Metsänhoito Raivaussahatyön hinta

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 134)
  • Raivaussahatyön hinta

    Merkitty: 

    Missä hintahaarukassa liikkuu?

    Kaikki olosuhteet vaikuttaa, kyllä.

    Vaan missä hintahaarukassa liikutaan.

  • Visakallo Visakallo

    Eiköhän perussyy ulkomaalaisten raivaajien käyttöön ole, ettei kotimaisia tekijöitä yksinkertaisesti ole enää niin kuin joskus ennen oli. Ikäluokkien pienentyminen yhdessä kaupungistumisen kanssa näkyy nyt lähes joka alalla, jossa tarvittaan työntekijöitä. Millä houkutella vähät työntekijät kaupungeista metsänraivuulle, kun muutakin työtä on heille tarjolla?

    Ola_Pallonivel

    Maksamalla kunnon palkkaa saadaan tekijöitä.

    Nyt sen saman rahan saa olemalla kotona. Ja vuokrat siihen päälle, veronmaksajien piikkiin.

    Urakkametsuri 2017

    Kyllähän nuorenmetsänhoidon hinta on helposti mitattavissa/ arvioitavissa, se vaan, kun on säästöt yhtiöt ottaneet juurikin siitä päästä ja polkeneet taksat. 500e-900e väliin jää hehtaarihinta, (50-100 tuh) sahattavat sentit 1 kerran uralla ollut sellainen, joka ei sopinut, ihan vittuilua oli kyllä se palsta 20cm vahvuista koivua ym, m saha hommina joutui kaatelemaan, että säilyy kuuset alla kunnossa

    Apli

    Viimeksi kun tilasin nuoren metsänhoitoa ja kyselin hinnat niin yhtiöltä kuin yhdistyksiltä niin halvin oli 500e/ha ja 4.6ha teki ja yhdistyksen kautta tuli, kävin pari kertaa katsomassa hommaa ja hyvinhän se meni, ei ihan nuori poika metsuri ollut, ja kotimainen kaveri oli tämä.

    Mettämakuri

    Tyveltä 20cm paksua puuta ei  kannata kaataa maahan, haaskausta sanon mä.

     

    Mettämakuri

    Ei ole itsellä jäänyt kertaakaan alle 0,4ha päivätuotos, vaikka ois ollut minkälainen pihlajapaska tahansa.

    500€/ha on reilunkaupan hinta nuorenmetsän kunnostuksesta, riippuu yhdistyksestä kuinka paljon vetävät välistä.

    Tomperi

    Mitä merkitystä on raivaussaha työssä kannon pituudella?  Vesurilla jäi paljon pitempiä kantoja, talavella työlisystöinä kun teettivät.

    Apli

    Noihin kun saa hyvät kemerat niin eipä paskempia kohteita viitsi enää itse tehdä, jotenka sen 500e/ha maksaa ihan mielellään, ainut on että löytää hyvän tekijän…

    Per Ä Reikäs

    0-0 Tappiolla raivaillen

    Mutta onhan se hyvää liikuntaa

    Kuntosali korttikin maksaa

    Työksi siitä huvista ole

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Että pysyttäis ajan tasalla työn hinnassa, niin ilmoitan että tänä kesänä olen maksanut raivaustyösta 35€/tunti. +ALV, yrittäjämetsurille.

    En jatkossakaan haikaile urakkatyön perään.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 134)