Keskustelut Tekniikka Sähkö 64 c/kwh

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 447)
  • Sähkö 64 c/kwh

    Merkitty: 

    Onko kukaan vielä pörssisähkössä, itse olin vielä syksyllä mutta tuli pahoja aavistuksia niin siirryin kahden vuoden sopimukseen, 5,85 oli silloin. Hinta yli kymmenkertaistunut nyt. Ei oikein taida tuulimyllyt näin pakkasilla jauhaa sähköä.

    Ei muuta kuin puita uuniin.

  • mettämiäs

    ”Yksi mylly juuri ja juuri pyöri, loput ei. Pakkasta 16 astetta. Semmoinen rahantekokone…”

    Itse ajoin muutama vuosi sitten tammikuussa 6-tietä Muukon tuulipuiston ohi. Pakkasta oli -28 C ja maan sähkönkulutus tapissaan. Ne Muukon myllyt seisoivat järkähtämättöminä lavat suorina niin kuin eivät olisi koskaan pyörineetkään. Silloin kyllä tuli selväksi, että tuollaisilla keleillä maan koko maksimiteho pitää hankkia ihan jostakin muualta kuin ainakin tuon mittakaavan tuulimyllyistä. Sehän siinä vähän huono puoli on, että tuppaa olemaan naapurimaissakin samoihin aikoihin kylmää, ettei sitä energiaa ainakaan joka tilanteessa ole yltä hörpäten saatavilla, ihan kuten nyt on nähty…

    Visakallo Visakallo

    Samalla kun Olkiluoto 3 saadaan verkkoon, lopettaa Saksa yli tuplamäärän ydinvoimatuotantoa – vihreän siirtymän nimissä. Korvaavaa kapasiteettia ei ole. Mikäli eurooppalainen sähköjärjestelmä ja sähkön hinnat halutaan saada edes jonkinlaiseen tasapainoon, on Keski-Euroopan, erityisesti Saksan, ratkaistava energiantuotantonsa umpisolmu. Kun kivihiili, kaasu ja ydinvoima ovat poissa pelistä, käyvät vaihtoehdot vähiin.  Kauppalehti

    Visakallo Visakallo

    Kovilla pakkasilla tuulimyllyistä tulee sähkönkuluttajia, koska sulatus- ja ylläpito-järjestelmät suojaavat niitä rikkoutumiselta.

    Tolopainen

    Sähkön hintaa nostaa tietenkin hinnoittelumekanismi, eikä mikään pula. Sähkön käyttö väheni viime vuonna 6% ja on vähentynyt yli 10v. Nykyinen kulutustaso on jo 2000Mwh pienempi kuin mitä ovat olleet edellisten talvien kulutushuiput. Paperitehtaita on ajettu alas yhden ydinvoimalan tuotannon verran. Ei ilmeisesti ole kovin perusteltua siirtyä öljylämmityksestä sähköön, jos hallitus haluaa nostaa sähkön hinnan pilviin. Markkinatalous on huono isäntä, jos sen annetaan vapaasti temmeltää monopolistisilla markkinoilla. Kyllä Sipilän hallituksen aikana, sähkö olikin halpaa. Bile-Marin vie tuhkatkin pesästä pienituloisilta syrjäseutujen ihmisiltä. Meille pitää saada käyttöön järjestelmä joka kompensoi sähkölaskuja sähkömarkkinoiden uhreille. Hallitus korjatkoot politiikkaansa virheet, maailman pohjoisimmalla maalla ei ole varaa kunniahimoisimpaan ilmasto-ohjelmaan.

    Bile-Marin sammuttaa pienituloisilta jääkaapista valotkin..

    Visakallo Visakallo

    Kyllähän se Saksan energiatilanne on nyt oikeasti paha. Asiaa ei ainakaan helpota se, että heillä aloittaa samantapainen hallituspohja kun meillä vielä toistaiseksi on. Sama juttu Ruotsissakin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Eikö Saksa voi perua ydinvoiman alasajoa?

    Visakallo Visakallo

    Viikonvaihteessa tuttu polttopuuyrittäjä kertoi, että jostain kumman syystä puiden kysyntä suorastaan räjähti. Sanoi puita menevän nyt sellaisiinkin taloihin, johon niitä ei ole kymmeneen vuoteen tarvittu.

    Visakallo Visakallo

    Tekoäly hylkäsi illalla polttopuuviestini, mutta laittoikin ne tänään useanpaan ketjuun näkyviin!

    Tolopainen

    Jos klapit hinnoiteltaisiin kuten pörssisähkö, heittokuutio maksaisi 10k€. Valtio ylläpitää sähköverkkoa ja sallii mielettömän rahastuksen. Sähkölle pitää määrätä järkevä ylähinta.

    aegolius

    >Jos klapit hinnoiteltaisiin kuten pörssisähkö, heittokuutio maksaisi 10k€.

    Kun mielipide on valmis ja etsitään sille perusteluita, syntyy helposti tällaista. Korjannet pilkkuvirheen, kun kerkeet.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 447)