Keskustelut Puukauppa Sekava katkontaa koskeva ohjelma A-studiossa

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 72)
  • Sekava katkontaa koskeva ohjelma A-studiossa

    Merkitty: 

    Toimittaja yritti kovasti saada selluyhtiöt syyllisiksi ja nynnyjä olivat yhtiöiden miehet.

    Vuosikymmenien aikana on tullut kaksi harvennusleimikkoa koskevaa tapausta.  Toisessa oli muutama tukkipuu kuitukasassa.  Se sovittiin.  Toinen jäi kaivelemaan.  Harvennusleimikon tukkikertymä oli runkojen  keskitilavuuteen suhteutettuna yllättävän pieni.  Ei se mahdollinen  tappio ollut kuitenkaan kuin muutama tonni.  Sain mittaustodistuksen vasta, kun puut oli ajettu, mikä tietysti herätti epäilystä.  Kyselyyn sain ympäripyöreän vastauksen.  En alkanut enempää kysellä ja on sen yhtiön kanssa myöhemminkin kauppaa tehty, tosin kokorunkomuodossa.

    Eräs  asiaan vaikuttava tekijä on se, että yhtiöt vaihtavat puuta.  Siis sahoille tukkeja sellufirmojen leimikoista ja vastaavasti kuitua sahojen leimikoista sellufirmoille.,  Koska käydään vaihtokauppaa, niin sellufirmankin kannattanee ottaa tukkiosuus tarkkaan talteen.  Eiköhän siitä saa sahalta hyvän hinnan tai sitten oma saha tarvitsee.  Sahoilla on monesti ollut vaikeuksia saada kuitupuu tai sahahake myytyä sellutehtaille kunnolliseen hintaan. Periaatteellista tarvetta pienentää tukkisaantoa ei siis pitäisin olla.

    Käsittelemättä jäi laatuvikojen vaikutus.  Varttuneissa männiköissä sahalla on 2-3  prosenttia suurempi tukkikertymä, koska ne hyväksyvät vähän laatuvikaisia järeitä tyvipöllejä.

    Jos maallikkometsänomistaja ei ymmärtänyt mitään metsäasioista, niin tuon ohjelman jälkeen on vielä enemmän pihalla.

  • Rane

    ”Luonnollisesti huonompaan tulokseen johtavia mittoja vältetään eikä myöskään valmisteta dimensioita,joille ei ole käyttöä.”

    Juuri näin tapahtuu.

    Jean S

    Kysyn edelleen sen yhden tapauksen osalta josta aikoinaan mainitsin,

    että miten metsänomistaja voi olla varma siitä, ettei osaa leimikosta ole puitu eri motolistaan, jota ei koskaan toimiteta metsänomistajalle.

    Rane

    ”ettei osaa leimikosta ole puitu eri motolistaan, jota ei koskaan toimiteta metsänomistajalle.”

    Jos tämmöinen olisi tapahtunut (vankka epäilys) niin silloin tutkintapyyntö poliisille.Kuvittelisin että autoilijan tilitykset ja motolista olisi tämmöisessä vaikea saada täsmäämään.

    Metsuri motokuski

    Se on totta. Kyseessä on  silloin rikos. Toisaalta ei kannata viljellä olettamuksiakaan jos asiasta ei ole näyttöä.

    mehtäukko

    JeanS ”…miten metsänomistaja voi olla varma siitä, ettei osaa leimikosta ole puitu eri motolistaan, jota ei koskaan toimiteta metsänomistajalle…”

    Mistä perustellusta syystä tällainen epäilys?

    A.Jalkanen

    Jos myytävän puun määrä on edes kohtalaisella tarkkuudella tiedossa, kannattaa verrata hakkuusopimuksessa arvioitua ja mittaustodistuksessa olevaa puun määrää. Jos loppumitta näyttää paljon pienempää määrää, on asialle löydyttävä selitys.

    mehtäukko

    Arviot on arvioita edelleen.Siinä selitys.

    suorittava porras

    Joskus vain tapahtuu ,että arvioitu 3000 motin puumäärä kutistuukin 2000:een. Pienemmissä erissä suhde voi olla sama. Rahat yrittäjä saa vain tehdyistä kuutioista,samoin puunmyyjä , ei pieleen menneen arvion perusteella. Otin tuon esimerkin omalle kohdalle sattuneen tapauksen perusteella ja lisään vielä ,että ero arvion ja toteutuman välillä olisi ollut isompi ,jos ei olisi kasvatettu hakattavaa pinta-alaa muutamalla hehtaarilla.

    Kyllähän kauppoihin voi sisältyä useammallekin listalle tehtyjä puita ,mutta inhimillisten erehdysten vuoksi joku jää kirjaamatta oikeaan paikkaan. Ei yleistä ,mutta mahdollista. Virhe luonnollisesti korjataan ,jos havaitaan.

    Metsuri motokuski

    Onhan se mahdollista että ja jopa todennäköistä että yhdestä kaupasta tulee useampi mittalista. Jos osassa kaupasta on aukkoa ja harvennusta ne tehdään omille listoille. Jos taas samassa kaupassa on esim varastopaikka eri tien varressa voidaan siinäkin tapauksessa tehdä hakkuu eri listalle.

    Nuo hakkuumäärä arviot on vain arvioita joita ei tule katsoa kuin suuruusluokkaa. Jos toinen arvioi aukosta 1000 mottia ja toinen 800 mottia puuta niin todennäköisesti kumpikin hakkaa kaikki puut aukosta. Sama koskee harvennuksia. Tärkeintä harvenuksilla tietenkin on että jäävä metsä jää hyvään kasvukuntoon, oikeaan tiheyteen ja otettu puu on oikein katkottu.

    mehtäukko

    Tuohon Jeansin epäilyyn ”miten voi olla varma”: valveutuneella mo:llahan  on puhevälit kaikkiin osapuoliin.  Jos on jo suututeltu ostopomo, ennen kuin huudetaan turuilla ja toreilla, soitto auto-yrittäjällä näyttää ajamansa puut ja hänelle ilmoitetut motit/ vp.

    Tiedot menevät kaikki tiedostoina, ja mittiksissa on aloitus ja lopetuspäiväykset…

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 72)