Keskustelut Metsänomistus Selkäkivut

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 36)
  • Selkäkivut

    Kun tekee reippaasti rehkimättä metsätöitä ja malttaa pitää lepojaksoja pysyy selkä kunnossa. Usein selkäkivut iskevät pitkällisen istumisen, kylmässä kyhjöttämisen, ahneen reuhtomisen tai muun töppäyksen johdosta.

    Hoitokeinoja on monia, venyttelyä, särkylääkettä, hierontaa, lihaskuntoharjoittelua kipukynnyksellä ja juoksulenkkejä. Ennaltaehkäisevänä voi käyttää samoja konsteja, paitsi ehkä särkylääkettä.

    Sanomattakin selvää että allekirjoittaneella on marjastuksesta ja istumisesta johtuva selkäkipu. Venyttelyt, juoksulenkit ja särkylääkkeet on kokeiltu, pientä helpotusta on tullut, mutta varmuuden vuoksi käyn vielä tutulla hierojalla, joka on vastaavan tilanteen ratkaissut aiemminkin. Melkein joka vuosi on sama tapahtunut, heti jäkeenpäin on helppo todeta että taas tuli töpättyä ja muutaman päivän huilijksohan siitä tulee. En tiedä onko vika päässä, vai selässä kun tuntuu että tähän ikään mennessä osaisi jo välttää itsensä jumittamista.

    Reisilihasten heikko lihasvoima on ollut joskus omana selityksenä, mutta ei se ole kaikenkattava jos ollenkaan totta. Usein kuitenkin lonkankoukistajat ja/tai pakaralihakset ovat vaan niin jumissa että selkä on siitä kipeytynyt. Niin ja aina kipu on alaselässä.

    Kertokaahan omakohtaisista kokemuksista, selkävaivoista ja hoitokonsteista ja ennaltaehkäisevistä jutuista.

  • Metsuri motokuski

    Joo. Ei se mitään humpuukkia ole ja sopii oikein hyvin joihinkin selkäsairauksiin erinomaisesti. Minä olen käynyt itse niissä myös ja apua olen saanut. Varsinkin fasettinivel luiskahduksiin.

    Mutta pullistumanhoitoon niistä ei ole. Se on ihan oma sairauksensa. Yleensä nämä asianhoitajat jo tietävätkin oireista mikä on tai saattaa olla kyseessä ja osaavat käsitellä hyvin varovaisesti aluksi.

    Nuo miisun tarinat ovat ihan suoraan kuin meidän perheestä. Tosiaankin ihmisen lihavuudella tai laihuudella tai fyysisellä lihaskunnolla ei ole pullistumissa mitään merkitystä. Tupakoinnilla on rapauttava vaikutus välilevyn kalvoon. Tuo pullistuma on vain huonoa tuuria. Välilevyn kalvossa on heikko ohuempi kohta ja jossain tilanteessa se saa sellaisen iskun että se iskun paineesta pettää. Niin kuin miisulla kuopaan astuminen.

    Noilla pullistumilla on tosiaankin tuollainen jaksottainen särkyominaisuus. On hyvä ja huonoja päiviä. Siten on vielä vuosittainen jaksottuminen. Saattaa olla että kolmenkin vuoden päästä kuntoutettu selkä alkaa oirelemaan uudestaan. Siihen kuulemma lienee syynä jokin muuttunut sellkänikamien kulma joka alkaa muistuttamaan itsestään. Toivottavasti miisut saat selän kuntoon. Tärkeintä lienee nyt että saat lihakset lämpimäksi ennen työntekoa ja siten joustavuutta lihaksiin

    pihkatappi pihkatappi

    Vuorokausi nyt hierojalla käynnistä ja selkä on huomattavasti parempi, sai heti aamulla sukat jalkaan. Mutta kun hierotaan lihakset kunnolla auki, pitää huilata kunnolla ja itse olen pitänyt yleens parin päivän lepo jakson tuossa yhteydessä.

    Vika oli poikkeuksellisesti useassa paikassa ja pahimmat jumit olivat yläselässä. Toki lonkankoukistajat rouhittiin mys auki, mutta ne eivät olleet niin jumissa kuin tuo yläselkä, jonka jäykkyys varmaan sitten kuormitti ristiselkää. Kyllähän tässä varman taustalla on tekemäni lihaskuntopiirit levytangon ja painojen kanssa, vaikka akuutti kriisi tulikin istua kyhjöttämisen jälkeen. Tuota välilevyn pullistumaa ei ole minulla, joskus on ollut niin tuskallisia selkäkipuja että olen sitä pelännyt, mutta aina on saanut kotikonsteilla tai hierojan avulla kivut pois.

    Jos kivut eivät lähde hieronnallakaan, lääkäriin pitää tietysti mennä, pahan selkävaivan lisäksi syynä voi olla sisäelimen vaurio tai vaikkapa syöpä. Hyvä hieroja näkee varmasti välilevyn pullistuman jo kävelytyylistä.

    Metsuri motokuski

    Nuo sinun selkävikasi näyttää johtuvan muusta kuin selän vauriosta. Voihan siellä olla jotain fasettinivelongelmia tai jopa pullistuman alkujakin. Lihaksissa on jäykyyttä ja jumeja joilla hieronalla saadaan ne auki. Aika paljon selkäkivuista johtuu näistä lihasjumeista ja ne sitten säteilee selkään. Tyypillinen metsäkonekuskin tauti johtuen paljosta istumisesta.

    Kukaan hieroja siis ei kukaan voi tehdä pullistuma analyysiä pelkän kävelyn tai hieronnan perusteella. Selkäsärkyjen syitä on niin monenlaisia. Usein kun selkä särkyy niin lihasjumit tulevat saman tien johtuen siitä että luonto yrittää korjata selkää itse jäykistämällä sitä, Sen takia lihakset alkavat jumittua ja niitä sitten hieronnalla tai jäsenkorjaajalla tai hermoratahieronnalla tai jne yritetään korjata ja jumeja avata.

    Pullistuma voidaan vain todeta mangneettikuvauksella. Edes röntgenkuvaus ei paljasta pullistumaa, koska se ei näy röntgenkuvissa.

    Selän ja koko kehon parasta hoitoa on ruumillinen työ johonka selkä on alkujaankin luoja luonut. Nyt istumisesta on tullut se meidän työ ja siihen selkää ei ole luoja luonut.

    jees h-valta

    Metsuri motokuski täysin oikeassa. Sillä tässä on pärjätty eikä selkä ole koskaan ronklannut. Vaikka välillä tehdäänkin istumatyötäkin.

    e-h e-h

    Selän kanssa ei ole ollut pahempia ongelmia,minkä iskias on muutaman kerran pistänyt sängynpohjalle,polvi nyt oirehtii sen verran että lopetan palkkametsurin työt 67 ikäsenä.

    Pähkäilijä

    Täällä jos alkaa alaselkää kolottamaan ja lapojen välistä jumittaa niin se on muistutus samantien venyyttelyn unohtamisesta. Nykyisin kun olen ottanut tavaksi tehdä venyyttelyt työpäivän puolessa välissä ei ole pahempia ongelmia enää ollut ja loppuvuorokin menee paljon keposemmmin.

    Toki pitää muistaa että tämä on istumatyöläisen päivässä ja kylmiä lihaksia venyytellään, ei lämpimiä.

    Hiluxmetsuri

    Selkäkivut ovat ikäviä.

    2 kertaa välilevypullistuma leikattu. Leikkauksista nyt jo oli 8 vuotta eikä ongelmia ole ollut. Työ on normaalisti selän pahinta vihollista eli istumahommaa ja ainoastaan fyysisellä työllä selkä pysyy kunnossa. Metsätyöt on parasta, niissä kun ei istuta oikeastaan ollenkaan.

    Lisäksi suosittelen joogaa. Se kuulostaa ihan naisten jutulta, mutta on oikeasti tosi hyvää selälle.

    MIKANDER

    JOS sahaat työkesi ei muutaman kerran viikossa kuntosaliharjoitellu
    Pahasta voit tehdä selkälihaiksia vaihvivastavaa tereeniä ihan oman.
    Makusimukaan Itse käyn 4-5.kertaaviikossa kuntosalilla
    Nykyään kusiduunarienelämä on kireetä.

    torppari

    tuo ierikka on se viimeinen mohikaani…hatun nosto ja korkeelle…
    ei taeja olla ikä tovereita nuissa hommissa…tahtoo olla ruakki ukkoja jo kymmenen vuotta nuorempana…johan tuo iteltäkkii löytyy lompakosta työeläke kortti..eikä tuo selekä parantunna silläkää….
    (ahneella variksella on paskanen loppu)…ei se tuo immeinen ou mikkää kone, mutta tulipahan tehtyä rahan kiilto silimissä.. aekasa kutakii

    metsä eemeli

    Onneksi ei ole selkäsärkyä ollut.Lääkkeitä olen vältellyt.
    Kuntosalin ja hierojan ovia en ole vielä avannut.Metsä on ollut minun kuntoa pitänyt yllä.Kesällä joka päivä metsässä kävelyä.
    16v ollut jo eläkkeellä.
    Syksyllä taas ensiharvennukset odottaa.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 36)