Keskustelut Metsänhoito Sellutuotannon syvin olemus?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 26)
  • Sellutuotannon syvin olemus?

    Mäntyranta kirjoittaa maanantain 30.11.2020 MT:ssä, että ”Puudieselin päivät on luetut”. Sinällään mainio kirjoitus, jossa käsitellään biotuotetuotannon arvostusta tai sen puutetta, jätti huomiotta mielestäni yhden vieläkin huolestuttavamman asennevian kuin julkisen keskustelun vinouman: metsäalan väki ei itse arvosta sellua.

    Aina haikaillaan ”pitkäikäisen” tukin/lankun perään, ettei vain tuhlattaisi puuta selluntuotantoon. Ottaen huomioon, mitä sellusta nykyisin tehdään, tämä aliarvio pahoin sellutuotannon potentiaalia. Parhaillaan sellupohjaiset tuotteet (mm. komposiittilankku, kirjat) ovat vähintään yhtä pitkäikäisiä kuin sahatuotteet. Lisäksi sellupohjaisten tuotteiden kierrätys on varsin tehokasta, mikä jatkaa sen käyttöikää. Eikä sillä liene väliä, onko puu sahattu vai jauhettu lopputuotetta varten. Ei pitäisi julkisesti metsäalalla olevien ihmisten väheksyä sellun merkitystä puutuotteiden perustana tai ainakaan leimata sen ilmastohyötyjä hiilivarastona. Tällainen puhe on käytännössä joidenkin, jotka niin haluavat tulkita, mielestä nykyistä metsätaloutta kyseenalaistavaa harvennuksineen ja avohakkuineen, joissa iso osa on ”arvotonta” kuitupuuta.

    Kokonaan toinen asia on tietenkin se, että metsänomistaja saa paremman hinnan tukista.

  • Puuki

    Niinhän siinä kävi. Joku ennusti kovasti  taannoin miten kuitupuun tarve vähenee, kun  paperin tuotanto sakkaa.

    Puuki

    Esim. minä sanoin jo silloin, että ei laske puun tarve koska kartonkia tehdään enemmän kuin aiemmin.  T. faktan tarkastuspeällikkö.

    isaskar keturi

    Ilahduttavaa nähdä, miten raati on kovin yksimielinen asiasta. Edelleen kuitenkin pitäisi varmaan tuosta retoriikasta poistaa tuo ”tukin tuotannon sivuvirrasta”.

    Aluksi tuotetaan sellua ja sitten harvennusten kautta satsataan arvokasvuun ja tukin kasvatukseen. Kyse ei ole sivuvirrasta, kun kuitupuu edustaa merkittävää osaa kiertoajan kokonaiskertymästä.

    Ja kuten Tolopainen tuolla aikaisemmin todisti, lankku on selluun verrattuna alhaisen jalostusasteen tuote eikä päinvastoin. Joten sellun leimaaminen alhaisen jalostusasteen tuotteeksi on vähintäänkin harhaanjohtava – erityisesti jos ottaa vielä huomioon scientistin mainitsemat oheistuotteet.

    Vanhemmat meistä muistavat, kun metsäteollisuus innolla ajoi alas 80-90 -luvulla biotuotetehtaitaan (tehdaskombinaatteja) ja keskittyivät ydinbisnekseen. Missähän oltaisiin, jos tuolloin tehdaspatruunat olisivat oivaltaneet biotuotteiden tulevaisuuden?

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Sellutuotanto on metsäteollisuutemme sydän, joka mahdollistaa muun metsäteollisuuden nykymuodossaan ja  jopa kilpailukyvykkyyden maailmalla. T. talouspäällikkö.

    Puuki

    Onhan se melkonen harha väittää esim. harvennushakkuita metsän hävitykseksi ja sekin, että metsien hakkaamattomuus olisi luonnonmukaista ja lisäisi hiilinieluja.  Harvennuspuun käyttö vähentää mm. muovin käyttöä ja samalla lisää tukkipuun kasvatusta.    Risukoiden lisääminen lisää sitäpaitsi myös metsän hyönteis- ja sienituhoja.

    Kun esim. 10% entistä lujemmasta kartongista voidaan tehdä vähemmillä luonnonvarojen käytöllä pitkäikäsempia kierrätettäviä tuotteita korvaamaan muovituotteita, niin ei luulis olevan edes värikkäimmällä citypunavihreellä siihen vastaan sanomista.   Muovi kiertää luonnonkierrossa aina. Päätyy osin lopulta mikromuovina jonkin  eläimen tai ihmisen suolistoon haitaksi tai pyörimään osana isoa muovilauttaa valtameressä.   Keskikokoinen harv.puu korvaa 65 kg muovia pakkausmateriaalina, 7000 kartonkirasiaa kiertää 5-7 kertaa käytössä uusiokuituna ja voidaan lopulta käyttää energian tuotantoon –  Aattelepa sitä.

    Tolopainen

    Sellun tuotannosta syntyvä merkittävin sivuvirta käytetään energian tuotantoon, osaltaan siksi Suomessa yli 40% käytetystä energiasta tuotetaan puupohjaisesti. Eli ennemmän kuin missään muussa länsimaassa. Hiukan ihmeellisiä nuo vihreiden esitykset verottaa poltettavaa puuta, kun siitä syntyvää lämpöä ja sähköä verotetaan rankasti. Lopputulos on sama lahoaako puu vai poltetaanko se. Hiili aina vapautuu uudelleen kiertoon. Alkuräjähdyksen jälkeen uutta hiiltä ei ole maapallolle tullut eikä poistunut. Amazonin sademetsien tuhokaan ei hiilitaseeseen paljon vaikuta. Runkopuun osuus viidakossa on pieni. Afrikassakaan ei ole metsiää juuri lainkaan ja hyvin vähän metsäteollisuutta. Missä viipyvät ne Afrikan puupellot.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Sellun syvin olemus onkin maailman pelastaminen? Tolopaisella on edellä aiheellinen muistutus, että hiilen määrä on vakio, se vain kiertää maapallolla elollisen ja elottoman systeemin välillä. Ilmastonmuutoksen torjunnassa olisi tärkeintä hidastaa hiilidioksidipitoisuuden nousua ilmakehässä. Vesihöyry ja hiukkaset vaikuttavat myös, mutta niiden vaikutus ei ole yhtä suoraviivainen, ja on paljon vaikeampi ennustaa.

    HS kirjoittaa tänään Gutierrezin haastattelussa, että monet maat aikovat lisätä fossiilisten raaka-aineiden tuotantoa, kun sitä pitäisi itse asiassa pikaisesti vähentää ja jättää ne maaperään odottamaan parempia aikoja. Jotta tämä onnistuisi, joudutaan vastaavasti uusiutuvia luonnonvaroja käyttämään enemmän. Esimerkiksi metsävaroja olisi kyllä mahdollista lisätä, myös Afrikassa, ja samalla saataisiin hiiltä pois ilmakehästä.

    Kun keinoista keskustellaan, voi aina yrittää tarkastella, vähentääkö aiottu muutos laskennallisia päästöjä vai todellisia päästöjä.

     

    Tolopainen

    Kukaan ei usko, että jokin maa jättää maaperään öljyä  tai maakasua, kaikki otettaan käyttöön viimeiseen tippaan saakka. Viime vuosina on kehitetty uutta tekniikkaa, jolla liuskeöljykin on saatu maaperästä käyttöön. Hyviä raaka-aineita ei kannata makuuttaa tuottamattomina, sanoo kapitalismi.

    nuori isäntä

    Vaikka jotkut täälläkin ampuivat alas sellutehtaiden power to x roolin niin tuompa sen edelleen esiin.

    Jos sellusta valmistettu tuote kiertää sen 5-7 kertaa ja valmistuksessa syntynyt hiilidioksi on otettu talteen ja siitä on valmistettu polttoainetta korvaamaan öljyä. Niin eikö sellu ja sen valmistaminen ole jo erittäin korkealle jalostettu ja sellua voida pitää jollain tapaa päästöiltään hiilinegatiivisena tuotteena.

    Metsuri motokuski

    Kyllä se näin on. Kun nuo innovaatiot kaikki saadaan toteutettua niin taitaa käydä että sellu on sivutuote.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 26)