Keskustelut Tekniikka Stihl FS460 tärinä

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)
  • Stihl FS460 tärinä

    Jonkun verran sahannut mutta tekniikasta melko tietämätön kyselee. Sahauspäivän viimeisellä tankillisella alkoi tuntua sahassa selkeä tärinä sekä äänenä jurina, joka kuulosuojainten läpi peitti moottorinkin huudon. Lisäksi putki kuumeni voimakkaasti heti kahvojen kiinnitys-/säätöruuvin alapuolelta. Terä pyörii normaalisti enkä huomannut tehoissakaan alentumaa. Nyt saha odottaa avaamista ja haluisinkin kysyä, että mitä on odotettavissa. Jotain kytkimeen liittyvää? Saha on arviolta 4-6 vuotta vanha ja ollut metsätilan satunnaisessa käytössä. En ole sahaa itse hankkinut, joten en myöskään tiedä tarkkaa historiaa.

  • Jätkä

    Oletko käyttöohjeen mukaisesti kolmen kuukauden välein voidellut akselin ”Putkilaakerin” siihen tarkoitukseen sopivalla rasvalla? Jotkut rasvaavat talvellakin kolmen kuukauden välein, mutta me olemme rohkeasti silloin jätetty rasvaamatta.

    SamiK83

    Kiitos neuvosta! Tämä ei ole ollut tiedossa. Onko siis mahdollista, että tästä selviää pelkällä voitelulla vai onko se jo myöhäistä ja viekö nuo oireet väistämättä varaosaliikkeeseen?

    Raivaaja

    https://www.stihl.fi/stihl-manualer.aspx?Search=STIHL+FS+410+C-M%2C+460+C-M%2C+490+C-M

    Itsellä on ainakin 6 vuotta vanha samainen saha ja ollut ammattikäytössä.  ikinä en ole jätkän mainitsemaa putkilaakeria rasvannut ja toiminnassa ei mitään ongelmaa. En kyllä löytänyt käyttöhjeestakaan mitään mainintaa kyseisestä rasvauksesta. Etsivä löytää jos on löytyäkseen…

     

     

     

    Ola_Pallonivel

    Siellä on tainnu putken sisällä muovit liikkua. Oireet on ainakin samat, kuin omassa 450:ssä. Jatkoin käyttöä niin kauan, että muovit suli ja akseli jumiin.

    Kannattaa käyttää putki pois ja tiirailla putken sisään, onko vika siinä?

    Tietääkseni ei ole Stihl putkia rasvailtu. Kulmavaihde kyllä työntää rasvat putkeen, jos liikaa rasvaa siellä.

    Jätkä

    Kannattaa naputella Guukkeliin haku: Stihl fs 460 räjäytyskuva. Siellä on myös vihje voiteluaineesta, jonka voi joutua tilaamaan.

    Käyttöohjeessa vain neuvotaan kääntymään Stihl-huollon puoleen lähes kaikissa vähän vaativammissa asioissa.

    Räjäytyskuvasta selviää akselin ja sen ympärillä olevan runkoputken rakenne.

    Kulmavaihteessa ei voi kovin paljoa olla liikaa rasvaa, koska se on kestovoideltu.

    Akseli on niin ohut, että se taipuu, jos se on vain päittensä varassa. Kaikissa R-sahoissa ilmiö olisi (paitsi artolla ei akseli taivu) ilman tukilaakerointia aiheuttamassa pirunmoisen tärinän. Runkoputki saattaa myös vääntyä, jos sen kanssa koheltaa, taikka istuu sen päällä kuin kanat orrells. Silloin akseli joutuu väännöksiin ja tapahtuu myös laakeroinnin kuumeneminen.

    arto arto

    Kaikissa R-sahoissa ilmiö olisi (paitsi artolla ei akseli taivu)……….Ei hq akseli taivu se tuettu niin hyvin…..Tärinöitä aiheuttaa pikarin laakerin välys pääsee akseli väpäjämään, Tai kytkin kenkä jumissa. Enkä ole kellään kuullut akselin taipuvan , Pakko kommentti koska minut vedettiin mukaan.

    Jätkä

    Eipä sen taipumista kuule. Mutta kun: Akseli pannaan päittensä varaan vapaana riippumaan, niin oletko sinä ja sinun opetuslapsesi aivan varmoja siitä, että se on suorassa.

    100 -varmaa mnimittäin on, että se on notkolla. Se taipuu keskeltä alaspäin enemmän tai vähemmän. Taipumisen takia akseli värisee lähtiessään pyörimään, kunnes se pyörii niin lujaa, että se on aivan suorassa. Silloin se – olettaen, että myös sen tukilaakerointi on suorassa, ei koske niihin tukiin lainkaan, eli ne eivät aiheuta kitkaa akseliin eikä sen ympäristöön.

    Kun akseli menee putkilakeriin, taikka pukkilaakereihin helposti työntämällä, niin hieman tyhmempikin tajuaisi, että ne laakeri ovat väljät. Kytkinkengän jumi ei aiheuta värinöitä, eikä laakereissa ole sen luokan välyksiä, että se värinää tekisi.

    arto nuo sinun väitteesi on täysin tuulesta tempaistuja.  Aikaisemmin Jonseredin maahantuojan huoltokouluttaja neuvoi ja näytti, miten Runkoputken laakerointi hoidetaan. Viimeisin malli oli, kun putki oli saatu tehtyä riittävän tiiviiksi, että kulmavaihde irti, putki täyteen moottoriuöljyä yöksi, aamulla öljy pois, kulma paikoilleen ja eikun menoksi!

    Nyt tuo putkilaakeri on varmaan hyvä varaosamyyntikohde, kun käyttäjiä ei enää kouluteta kunnolla.

    pihkatappi pihkatappi

    Jos räminää ja terä ei pyöri tyhjäkäynnillä, vika runkolaakerissa. Vanhemmissa 460 raivureissa oli joissain huonot runkolaakerit, korjasivat takuuaikana noita ja uudemmissa raivureissa sitten kestää. Voi olla hankala vaihtaa, stihlin huoltomiehet noita vaihtaneet ja lienee heille tuttujuttu, laakerin hinta muutaman euron.

    arto arto

    Kun akseli menee putkilakeriin, taikka pukkilaakereihin helposti työntämällä, niin hieman tyhmempikin tajuaisi, että ne laakeri ovat väljät. …Ne muovi tukipuslat ovat väljät jo uutena koska kulmavaihteen päässä boorit ovat paksumpi kuin akseli, Se booripää on 2mm paksumpi kuin akseli. Ei ainakaan 545 akseli ole mutkalla vaikka päistä laitta roikkumaan vaakaan. eli ei ole mitään höttörautaa.

    pihkatappi pihkatappi

    460 akselin voi kääntää, eli boori samanlainen molemmissa päissä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)