Keskustelut Luonto Suomusalmi. Raakkujoki

Esillä 10 vastausta, 1,621 - 1,630 (kaikkiaan 1,630)
  • Kurki Kurki

    Huskukin näkyy tietävän, että kenenkään metsäpalstan omistajan varsinkin pienen mesäpalstan ei kannata tehdä hakkuuilmoitusta, jossa on isoja haapoja ja kuusia lähekkäin metsässä. Se saattaa mennä suojeluun koko palsta.

    Mutta jos mitään tällaista uhkia ei olisi olemassa kaikki mahdolliset liito-oravalle sopivat elinympäristöt säilyisivät ja metsänomistajat oikein niitä vielä suosisivat. Koska metsänomistajalla itsellään olisi päätäntävalta eikä ulkopuolisilla.

    Kun liito-orava luokiteltaisiiin elinvoimaiseksi, jota se todellisuudessa on, niin sellaisenahan se myös sitten säilyisi paremmin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Siinä vaiheessa kun uhiksen sijaintiin kohdistuu metsänkäyttöilmoitus, on omistajan oikeusturvan kannalta tarpeen kertoa hänelle miksi hänen metsänsä hakkuita rajoitetaan ja ohjeistetaan. Hänhän on viime kädessä vastuussa siitä että hakkuu menee oikein.

    Visakallo Visakallo

    Husq165R:llä on jostain syystä henkilökohtainen antipatia metsänomistajia kohtaan. Muuten ei nämä vuodesta toiseen jatkuneet ei-rakentavat kommentit ole selitettävissä. Suomi on edelleenkin läntinen oikeusvaltio, jossa yksityisellä kansalaisella on oikeus ja mahdollisuus puolustautua hallinnon väärinkäytöksiä vastaan. Tämä ei tunnu olevan Husq165R:lle sellainen asia, jonka hän voisi henkilökohtaisesti hyväksyä.

    PetriJokinen

    Haapoja ei pidä päästää kasvamaan liian suuriksi- vaaralliseksi mennyt kun pelkkä haapojen olemassa olo kuusikossa voi tehdä siitä ”elinympäristön”. Lisäksi haapa tuo jotain sammal ja jäkäläriskejä- maahan kaatuneenakin.

    PetriJokinen

    Pari vuotta sitten tavoite oli että metsää yli 500ha- kyllä siitä jäädään, mitä enää voi ostaa.

    – ei jokien tai järvien rannoilta –> raakut, vesillä liikkuvat petolinnut

    – liikaa rantaa, jyrkkiä rantoja ja valumat – rajoituksia tulossa!!

    – JYRKÄNTEET

    – kaakkois suomessa VIITASAMMAKKO!!

    – kuusikot ja haukat!

    – ei taajamien läheltä –> Tampereen seudun ongelmat

    – ei mökkien ja talojen läheltä –> sosialismi ja ”naapurien kuuleminen” pykäliin – seuraava hallitus?

    – ei turvemaita –> tulevat pakkolait ”jatkuvaan kasvatukseen”, ilmasto hulluus!

    – ei jos naapurissa liikaa haapaa

    – ei liian karulla maapohjalla, ei saa olla HCV (KIITOS TAPIO!)

    – ei saa olla liikaa lehtoa

    – ei YLÄ-LAPISTA, puuta ei osteta peloteltu ostajat

    – tarkistettava varastopaikatkin ettei ole UHANALAISTA KASVIA

    Eikä RISKEJÄ edes HINNOITELLA. Paitsi MINÄ

    Kommunistit ovat onnistumassa. Green is the new red!!

    Visakallo Visakallo

    Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoituksen otsikossa on ajattelemisen aihetta:

    https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/9685412

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Otsikko oli ok mutta tuo mielipide oli muuten kuin olisi lukenut Volter Kilven romaania Alastalon salissa – täyttä tajunnanvirtaa. Olisi tehokkaampaa pysyä yhdessä aiheessa eli Lahti Aquan jätevesipäästössä.

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    ”kuin olisi lukenut Volter Kilven romaania Alastalon salissa – täyttä tajunnanvirtaa. Olisi tehokkaampaa pysyä yhdessä aiheessa eli Lahti Aquan jätevesipäästössä.”

    Hyvä että lukeneisuus tuli kuitenkin esille. Tuossa tärkeässä infolähteessä taisi olla kaikki lehden yli 20 tekstiviestiä peräkkäin.

    Lauri

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    No jo ihmettelinkin että onpas lennokas mielipide!

    Visakallo Visakallo

    Itse otsikosta ko. nostossa kysymys olikin. Se kieltämättä antoi ajattelemisen aihetta ainakin joillekin. Se kuvaa hyvin nykyistä media-ilmastoa.

Esillä 10 vastausta, 1,621 - 1,630 (kaikkiaan 1,630)