Keskustelut Luonto Tätä meille tyrkytetään.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 23)
  • Varsi

    Ehdottomasti Suomalaisen metsänomistajan kannattaa olla edelläkävijä luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa, oman hyvin vointimme sekä maineemme takia. Meidän on turha miettiä miten naapurissa. Palstoillani on isoja viljeltyjä aukkoja, olen esitellyt nämä myös Saksalaiselle vieraalleni, joka parin vuoden välein Suomeessa piipahtaa. Ilme vakavana katsoi kaveri ensimmäistä aukkoa. Mutta kun päivä oli kävelty ja juteltu, totesi hän Suomalaisten olevan suurimmissa määrin luonnonsuojelijoita.

    Taviokuurna

    Ruotsissa luonnonsuojelun organisaatiot ovat menettäneet uskonsa FSC:n autuuteen. Oheisen linkin alta löytyy selkeitä kuvioita FSC -seritifioiduista suurmetsätalouden metsistä. Uhanalaisista (rödlistade) lajeista ei piitata.

    Rane2
    Rane2

    Osa rotista paikkaa laivaa tiukentamalla vaatimuksia.

    Rane2

    No jos vaatimuksia tiukennetaan niin FSC- metsäala pienenee.Kuinka silloin FSC-tuotteiden markkinaosuuden kasvatus onnistuu?Tietysti niin että otetaan PEFC-sertifioitua(tai sertifioimatontakin) puuta lisäksi ja lätkäistään siihen FSC-leima.Täydestä menee.

    https://fi.fsc.org/fi-fi/sertifiointi/kontrolloitu-puu

     

    Rane2

    Suojele metsää siellä missä asiat ovat kunnossa ja kaadata saunapuusi venäläisistä ikimetsistä.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/artikkeli-1.230516

    mehtäukko

    Mitähän ihmeellisyyksiä löytyisikin tästä koko fsc- farssista, jos joku roikkumaton ja lahjomaton taho alkaisi penkoa homekasaa?

    Valtion rahoitus täytyisi lopettaa ainakin välittömästi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mikä valtion rahoitus?

    MaalaisSeppo

    Valtiohan rahoittaa fcs:ää epäsuorasti verotuen kautta. Greanpeacehan (fcs-rahoittava taho) ei ”yleishyödyllisenä” yhdistyksenä maksa veroja.

    Näiden yhdistysten verotuet pitäisi perata tiheällä kammalla, vaikka yritystukipuolella ei saatukaan tuloksia. Yhdistys- ja säätiö puolella syntyisi ainakin poliittista viihdettä.

    Rane2

    Ja yleishyödyllisyys Greenpeacen tapauksessa tarkoittaa sitä että järjestö häiriköi palkkaamansa työvoiman toimesta laillisilla työmailla.Tokihan valtion kuuluukin tukea tällaista toimintaa.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 23)