Keskustelut Tekniikka Tekoäly valtaa myös valtionhallinnon

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 63)
  • Tekoäly valtaa myös valtionhallinnon

    Suomen hallitusohjelmassa on osoiteitu suunnilleen Kemeratuen verran, eli 46 miljoonaa euroa valtion oman tekoälyohjelman, Auroran kehittämiseen. Samaan aikaan lainsäädäntöä muutetaan niin, ettei päätöksenteossa tule juridista ongelmaa, vaikkei se enää ole ihmisen tekemä. Jäämme odottamaan, kuinka paljon tämä tulee näkymään metsäpuolella. Tekoäly on monilla aloilla jo niin jokapäiväistä, ettei sitä välttämättä edes huomaa.

  • Tolopainen

    Missä sitä tekoälyä on käytössä. Kun sellaista ei ole vielä keksittykään. Tietokoneet tekevät juuri sitä mihin ne ohjelmoidaan, älyä niissä ei ole yhtään. Jos tietokoneen pitää keittää kahvia pannulla, se ei osaa lämmittää vettä kattilassa, jos pannu menee rikki.

     

    Visakallo Visakallo

    Kela on jo  vähentänyt korvauspäätöksen teossaan yli 2000 virkailijaansa tekoälyllä. Trafi on tässä myös pitkällä, samoin pankit ja teleyhtiöt. Julkisen puolen terveysyhtymät sekä yksityisen puolen toimijat ovat myös ottaneet tekoälyn käyttöön asiakaspalvelussaan ja nyt myös diaknosoinnissa.

    Rane
    mehtäukko

    Ihmiskunnalla on loputon hinku edistyä ja teknistyä. Tässä pakonomaisessa taudissa varsinkin kun jotkin yksilöt sortuvat hurmoksessaan kannibalismin sairauteen, ei voi kuin sanoa sellaisille että tervemenoa lihamyllyyn.

    Sitä saa mitä tilaa.

    Puuki

    Tekoälyllä toimii varmaan verottajakin jo osin.  Kiinteistöverosta oli jäänyt jostain syystä maksamatta 20 senttiä.  Sitä ei voinut kuitenkaan maksaa verottajan sivulta pois koska ”tekoäly”ei hyväksy alle 65 s ;n maksuja. Nyt pitää vain odotella , että sakkomaksua kertyy lisää sen verran että pystyy maksamaan velkansa. 7 %:n korolla, jota verovelasta peritään sitä saa odotella n. 20 vuotta.

    Tolopainen

    Kiinteistöverot voi laittaa maksupalveluun, niin menee oikeat summat oikeaan aikaan, ei tarvitse itse huolehtia.

    Planter Planter

    Verkkopankki ilmoitti, että on odottamassa hyväksymätön lasku. Ihmettelin laskua, joka oli 0 euroa. Ajattelin maksaa pois kun tililtä nyt löytyy tuo summa. Ei suostunut tekoäly maksamaan. Kokeilin vielä toisenkin kerran, ei onnistunut. Häiritsi kun aina herjasi, joten poistin koko laskun. Nyt odotan jännityksellä tuleeko tuleeko karhu viivästyssakon kera.

    Tolopainen

    Näistä nollalaskuista yleensä tulee vain ilmoitus kuten muistakin laskuista, kun laittaa automaattisen hyväksynnän. Sekin on mahdollista tekoälyn aikana, kun ei viitsi vakiolaskuja  käydä hyväksymässä.

    Visakallo Visakallo

    Lähes joka virastolla ja firmalla alkaa olla oma chattipalvelu. Useimmiten siellä on vastapelurina ihmisen sijasta robotti, tai tekoäly, -miten nyt kukin haluaa asian ilmaista. Keksin kerran hyvän keinon saada nopeasti selville, onko siellä robotti, vaiko ihminen. Kun kirjoittan viestini paikkakuntani aika omintakeisella murteella, ihminen vastaa normaalisti, mutta robotti ei ymmärrä, sekoaa kokonaan, tai ohjaa minut viestimään ihmisen kanssa! Kokeilkaahan, käykö oman murteenne kanssa samoin!

    Rane

    Jos viestii savon murteella niin kyllä siinä ihminen ei ymmärrä ja sekoaa kokonaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 63)