Keskustelut Tekniikka Tekoäly valtaa myös valtionhallinnon

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 63)
  • Tekoäly valtaa myös valtionhallinnon

    Suomen hallitusohjelmassa on osoiteitu suunnilleen Kemeratuen verran, eli 46 miljoonaa euroa valtion oman tekoälyohjelman, Auroran kehittämiseen. Samaan aikaan lainsäädäntöä muutetaan niin, ettei päätöksenteossa tule juridista ongelmaa, vaikkei se enää ole ihmisen tekemä. Jäämme odottamaan, kuinka paljon tämä tulee näkymään metsäpuolella. Tekoäly on monilla aloilla jo niin jokapäiväistä, ettei sitä välttämättä edes huomaa.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kokeilin Google kääntäjään savon murretta, ei oikein hyvin käynyt siinä.

    Rane

    Voip käyvvä nuinnii.

    tamperelainen tamperelainen

    Kelan tekoäly taitaa olla Perustuslain vastainen?Hyvinä aikoina kultalusikka suussa laadittu laki kaataa kaikki järkevät esitykset.Eiköhän Sotekin siihen kompastu ?Vain marxilainen esitys menee läpi,ehkä onnistuu Marinin hallitukselta

    Visakallo Visakallo

    Ovat juuri niitä lakeja muuttamassa. Menevät varmaankin asetusten avulla aidan matalimmasta kohdasta yli jätevesiasetuksen tapaan, sillä perustuslain muuttaminen on niin hidasta.

    Visakallo Visakallo

    Välähti mieleen, että eipä ole tullut yhtään hotellivaraustakaan tehtyä yli kymmeneen vuoteen muun kuin tekoälyn kanssa, kun nämä Bookingit, Trivagot, ym. ovat niin käteviä käyttää.

    Tolopainen

    Tekoäly on mieleikuvituksen tuotetta, kun se on vielä keksimättä, eikä sitä taida koskaan tullakaan. Kyllä tietokoneet käyttää edelleen vain ykköstä ja nollaa virtapiireissään. Tietokoneiden toiminta ei koskaan tule perustumaan älyyn, vaan pelkkään ohjelmointiin. Laskentatehoja on tyllut koneille jatkuvasti lisää ja siinäkin tukee raja vastaan. Tietotekniikka ei ole kehittynyt enää kovinkaan pitkin harppauksin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Älypuhelimistakin on alettu puhua. Kiina on länsimaita edellä tietotekniikan hyödyntämisessä maksamisessa, eihän täällä vanhukset osaa mitään tietotekniikasta. Eivät osaa edes käyttää pankkikorttia.Kun sitä pitäisi osata heilauttaa kassapäätteen vieressä ja joskus naputtaa tunnusluku päätteeseen. Puhumattakaan, että osaisivat laittaa laskut emaksuiksi maksupalveluun.

    Visakallo Visakallo

    Tolopaisen ajatuksenkulku on ikääntyvälle henkilölle melko tyypillinen. Kielletään sellaisen asian olemassaolo, mitä ei voi itse suoraan nähdä. Tekoäly on toki vain sana, kun kuvataan tietotekniikan kehitystä. Tutkijoiden mukaan myös aivot toimivat ykkönen ja nolla -periaatteella. Toinen perusasia on, että aivojen kehittys perustuu muistiin ja oppimiseen. Tämän jälkeen tulee opitun tiedon soveltaminen uusiin tilanteisiin, eli inhimillistyminen. Tekoälyn kehitys on nyt juuri tässä vaiheessa. Tekoälyn tunnusmerkki onkin juuri se, ettei sen olemassaoloa välttämättä huomaa. Suosittelen Tolopaiselle eläkepäivien ratoksi perehtymistä ko. hyvin mielenkiintoiseen aiheeseen!

    Tolopainen

    Nii in, muutta kun olen jo tässä perehtymisessä muutaman sivun arvon kollegaa edellä ja siitä tämä hiukan realistisempi käsitys johtuukin. Tietotekniikan mahdollisuuksia on liioiteltu aina, ei se päätä itsenäisesti mistään vaikka, osaakin lukea numeroita. Eli tietotekniikka ei pysty tekemään verotuspäätöksiä. Se vain laskee annettujen lukujen perusteella verot ja maksut.

    Visakallo Visakallo

    Palataan Tolopainen tähän asiaan joskus myöhemmin. Uusien asioiden sisäistäminen vie vanhemmiten aina hieman enemmän aikaa.

    jees h-valta

    Tolopainen ei vain ole sisäistänyt että koko ihmisenkin tietokanta on laskentaperusteista aivan samoin kuin tietotekniikan laitteillakin. Kun saadaan laskennallisia tuloksia voidaan siihen liittää ripaus inhimillisyyttäkin ja laittaa äärirajat niin lavealle että pieni solidaarisuus tuntuu myös ihmiselle saakka. Mutta on tietotekniikan toimissa se hyvä puoli ettei se myönnä kenellekkään mitään yli määrärahojen. Sen se osaa sentään tarkistaa. Ei tule ikäviä yllätyksiä hallintoon.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 63)