Keskustelut Tekniikka Tekoäly valtaa myös valtionhallinnon

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 63)
  • Tekoäly valtaa myös valtionhallinnon

    Suomen hallitusohjelmassa on osoiteitu suunnilleen Kemeratuen verran, eli 46 miljoonaa euroa valtion oman tekoälyohjelman, Auroran kehittämiseen. Samaan aikaan lainsäädäntöä muutetaan niin, ettei päätöksenteossa tule juridista ongelmaa, vaikkei se enää ole ihmisen tekemä. Jäämme odottamaan, kuinka paljon tämä tulee näkymään metsäpuolella. Tekoäly on monilla aloilla jo niin jokapäiväistä, ettei sitä välttämättä edes huomaa.

  • Visakallo Visakallo

    Heh, heh! Tolopaisen kohdalle on tekoälyyn laitettu täppä: ” V-asiakas” – kuten taannoin yhdessä autohuollossa oli tehty. Asiakkaiden luokittelu on aika tavallista monilla aloilla. Se helpottaa yhteydenottajien työtä, kun tietävät jo ennalta minkälainen vastapeluri on.

    jees h-valta

    Tolopan reipasta vaatimattomuutta! Kyllä nyt sitten testataan tänään sähköistä puukauppaa Pohjois-Satakunnassa.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Yhden sähköisen kaupan olen koemielessä tehnyt ,mutta kyllä kasvokkain on kanssani kaupat jatkossakin tehtävä.Sopii etämetsänomistajille ja Jessen kaltaisille kiireisille.Firma hyötyy eniten,toimihenkilöresursseja voivat kohdistaa uudelleen.

    MJO

    Ihmettelen Tolopaisen sijoittamista juuri Lehtoon, kun kuitenkin suhtautuminen uskonasioihin on noinkin kielteistä.

    Ei ihme, jos on kielteinen suhtautuminen osakesäästämiseen ja piensijoittaja häviää aina. Onko pakko valita pörssin surkeimmat paperit ja pitää niistä kiinni viimeiseen asti.

    Tolopainen

    Menneisyys ei ole tae tulevasta, Nesteen arvosta ei ole mitään jäljellä enää 10v kuluttua, kun polttoaineiden kulutus puolitetaan ja jalostamoille tulee päästömaksut. Tietenkin rakennusyhtiöiden arvot pysyy ja romahtaneet osakkeet ovat turavllisia ostaa.

    Visakallo Visakallo

    Sen verran Tolopaiselle väliaikatietoa, että tänään soitti jo neljäs puunostaja! Kantavien maiden puilla on nyt erittäin kova kysyntä.

    Tolopainen

    Saattaa olla kysyntää, mutta hinnat laskee ja kauppamäärät vähenee.

    Visakallo Visakallo

    Kolme ensimmäistä sanaa oikein, loput väärin! Tilanne on nyt täällä etelässä sellainen, että puut ostetaan kantavilta mailta kovalla hinnalla!

    Puuki

    On varmaan kysyntää kantavien maiden leimikoille nyt, kun lämmintä on luvassa pitkälle alkutalveksi. Kohta kysyntä siirtyy pohjoisen talvileimikoille.

    Kuitupuun hinta on laskenut : raja-asemahinta on nyt n. 48 €/kuutio mäk ja kuk taisi olla 50 €. Koivutukin hinta noussut .   Myyn kuitupuuta sitten kun sen pystyhinta on päätehakkuulla yli 25 €.

    Metsuri motokuski

    Valtionhallinnon tekoäly ja puukauppa yhtiöiden välillä eivät varmaan johdu toisistaan. Sen verran noista yhteydenotoista että nykyään ostomiehet joutuvat ottamaan yhteyttä metsänomistajiin useamman kerran päivässä. yhteydenotoista on raportoitava esimiehelle. Sen vuoksi niitä kyselyjä tulee joka tietenkin tekee hyvää itsetunnolle kun tuntee itsensä tärkeäksi.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 63)