Keskustelut Metsänhoito Thai metsurit Suomessa

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 191)
  • Thai metsurit Suomessa

    Merkitty: 

    MtV:n uutisissa oli juttu thaimaalaisista metsureista. Sievissä ei riitä omasta takaa metsureita se syynä.

     

  • Tolopainen

    Ei puun realihinta voi nousta, kun metsäteollisuuden tuotteetkin ovat halventuneet. Ei sellusta makseta hienopaperin hintoja. Kaikki kustannukset ovat nousseet erityisesti palkkakulut, Paperiliitto on kallis elätettävä, vaikka meillä ei enää paljon paperia tehdäkään. Kun toimitaan ideologia edellä, voidaan suunnitella tehtaiden alasajoa tammikuussa. Mitään järkeä ei ole mukana.

    Jätkä

    Suurimmalle osalle maksettava ”palkka” metsätöistä on niin onneton, että sillä ei elä, eikä varsinkaan elätä perhettä. Kun oikein nuukasti elää ja korkeintaan seisoo keskellä vaatteitaan (ettei ne kulu), elää tukien varassa paremmin kuin rehkimällä metsätöissä, joihin maksettavista tukiaisista Mo edellyttää vähintään puolet jäävän hänelle EDIT.

    kmo

    Jos tilalla on 600 ha metsää mikä kasvaa 60 vuodessa päätehakkuuseen, niin tilalla on silloin noin keskimäärin 10 ha päätehakkuuta, 10 ha kakkosharvennusta, 10 ha enskaa, 10 ha taimikonhoitoa, 10 ha taimikonperkausta ja 10 ha istutusta vuodessa. Elikkä yhteensä 60 ha pinta-alaa millä tehdään ennakkoraivausta taikka istutusta. Arviolta vaikka 0.75 päivän työ / ha, siis noin 80 työpäivää. Toisaalla oli kommentti että metsuritöitä tehdään n 8 kk vuodessa, siis jotain 160 työpäivää, eli yksi metsuri hoitaisi jonkun 1200 metsähehtaarin vaatimat raivaukset ja istutukset. Sieviä en sen paremmin tunne, mutta pitäjän pinta-ala on 800 km2, peltojen ja soitten määriä en tarkemmin tiedä, olkoon vaikka puolet ja metsiä toinen puoli, 400 km2 eli 40 000 ha. Luulisi siellä töitä puolelle tusinaa metsureita riittävän, jos vaan on metsänomistajia jotka teettävät hommat muilla.

    Jätkä

    Naapurissa on ”Pienviljelijä”, jolla n. 1600 ha pinta-alaa. Suurin osa metsää, peltoa van muutama kymmenen hehtaaria.  Hänellä on ollut yksi (1) metsuri lähes ympärivuotisessa työsuhteessa. Muut hakkuut tehdään pystykauppoina, mutta erikoispuiden poimintahakkuita tämän metsurin voimin. Ostaja hoitaa pylväiden ja paalupuiden lähikuljetuksen juontokoneella.

    Metsänhoitoa ohjaa eläkkeellä oleva MHY:n Toiminnanjohtaja lähinnä kalakaverin ominaisuudessa, mutta metsä suunnitelma toki on käytössä.

    Maataloutta on hoitanut ”Renki”, joka on myös eläköitynyt, samoin lypsykarjasta luopumisen myötä ”Karjakko” on jäänyt eläkkeelle.

    Siis yksi metsuri pystyy hoitamaan kaikki ne hommat, joihin metsuri sopii parhaiten, muut tehdään konetyönä.

    Puuki

    Eikös puun kantohinnat nimenomaan seuraa sahatavaran vientihintoja?

    Tuon kommentin alla oleva kuva on oikein sopiva esimerkki tilastotaulukon ” väärinkäytöstä ” .

    Käppyrä on vuoden -21 sahatavaran hintakehityksestä kokonaan ulkona.  Käyrät loppuu v:n 21-alkuun jonka jälkeen sahatavaran hinnat hyppäsi ihan eri tasolle kun aiemmin.  Kun jälleenmyynnin tukkuhinnat on olleet n. 500-700 € kuutio,niin sahan ulosmyyntihintakin on ihan jotain muuta kuin esim. 210 €/ kuutio, johon käppyrän tilastointi loppuu.

    AMMATTIMIES AMMATTIMIES

    TÄNÄN PÄINÄVÄ E1 METÄ,HOMISA PÄRIÄÄ KUIN HUIPU MIEHET.ON PITÄÄ SAATA ALUETA,AIKANSEKSI KUIN.ON NUOKIN KOVATKIN,VELKATKIN NISKASA PANKIN JOHTAJA,ON ENSIN NÄISEMÄ TILI PUSIN KINPUSA.SEKÄN VERON KARHU.TAKSAT ON PUTONTUT,VUOSIN VUOTELTA VAIN ELIN,KUSTANTUS ON KORKIA.SEKÄN AUTON KUSTANTUS.EN TIETÄN MILÄN,TAKSOLAN TAI MAAN,POIKAT TEKEE SEKÄN.ONKON LAKIN SÄÄNTEINEN SIVUN,KUSTANTUS SEKÄN VEROT HOITETUT.

    mehtäukko

    Väheksymättä millään tavalla ketään, fraasi ”työmies on palkkansa ansaitseva” pätee. On kuitenkin muistettava joku yhtälö itse työn arvoon,tuottavuuteen ja valintoihin. Kaikista ei ole eikä tule yrittäjämäisiä työntekijöitä. Niin koneisiin tai laitteisiin investoivat yrittäjätkin joutuvat kovilla kilpailusäännöillä raivaamaan uransa. Siihen nähden isot erot ovat olemassa. Parturikampaaja on aivan lilliputtisarjassa verrattuna puu-autoilijaan riskeissä ja vaatimuksissa.

    petep

    Okei eli täällä nyt sitten päätettiin että metsurin homma on sitä kuuluisaa paskaduunia . Paskaduuniin liittyy aina se että työstä saatavalla palkalla ei pysty elämään .

    Jotenkin tässä vaan on käynyt niin täällä Suomessa ja  työvoimapulaa on aika monissa paskaduuneissa . Ihminen ei ole tyhmä että lähtee töihin jos saa tukina enemmän  kotiin rahaa .

    Ne joiden mielestä on ihan OK maksaa mistään työstä tänä päivänä alle 10 euroa tunnilta voisivat katsella peiliin . Peilistä näkyy vain  ihan hemmetin hieno ihminen eikös niin ?

    mehtäukko

    ”Okei”-, mitä täällä päätettiin?? Tämähän on ML keskustelupalsta!

    petep

    Mehtäukko päätti että vain konemiehet on hyviä työntekijöitä . Huvittaa vaan nämä maailman parhaat motomiehet jotka itsee ennakkoraivauksen perään kun oma homma tökkii  😀

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 191)