Keskustelut Metsänomistus Toimintasuunnitelma metsänhoitoyhdistyksille

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 21)
  • Toimintasuunnitelma metsänhoitoyhdistyksille

    Metsää varsin vähän aikaa omistaneena en omaa rasitteita puoleen enkä toiseen puhuttaessa metsänhoitoyhdistysten tulevaisuuden toiminnan strategiasta.

    Ihan talonpojan järjellä ajatellen olen kuvitellut metsänhoito- yhdistyksien pääasiallisena toiminnan punaisena lankana olevan metsänomistajien edunvalvonta. Palstalla voimallisimmin mhy:itä kritisoineet ovat ainakin osaksi kyseenalaistaneet yhdistysten onnistumisen tässä tehtävässä. Henkilökohtaisesti näen metsänomistajat, jotka hoitavat metsänhoitoon liittyvät palvelunsa yksilöinä sooloillen, olevan huonommassa asemassa kuin ne metsänomistajat, joiden etua valvoo voimakas, laajaa asiakaspiiriä edustava taho (esim. mhy).

    Anneli Jalkanen jo ansiokkaasti käynnisti keskustelua otsikkooni liittyen aiheellaan ”metsänhoitoyhdistysten tulevaisuus”. Itse toivoisin jo pitemmälle meneviä mielipiteitä metsänhoitoyhdistysten tulevaisuuten liittyen. Siis, mihin tarkalleen ottaen olette tyytymättömiä ja mitä muutoksia haluaisitte yhdistysten toimintaan. Olisi kait kaikkein selvintä, jos pystyisimme esittämään metsänhoitoyhdistysten tulevan toiminnan ”kulmakivet” muuttuvassa metsälakiympäristössä.

    Nimimerkkiäni mukaillen voisitte esim. esittää kuusi yhdistysten tulevaa toimintaa raamittavaa teidän mielestänne tärkeintä palvelua. Takaan, että metsänhoitoyhdistyksissä luetaan asiat ihan kotona kerraten, jos kerrotte vielä, miten te haluaisitte näitä asioita hoidettavan.

    Mhy:ten toiminnan kulmakiviksi voisitte esittää näkökulmastanne tärkeimmät. Laitanpa ihan esimerkiksi jotain:
    1. neuvontapalvelut
    2. hoitosopimukset
    3. kilpailutus/puunmyynti
    4. hakkuupalvelut
    5. metsän uudistamiseen liittyvät palvelut
    6. arviointipalvelut

    Kysymys on siis mhy:ten tulevaisuuden turvaavasta toimintasuunnitelmasta eli strategiasta. Suunnittelua ohjaavana lähtökohtana voidaan pitää sitä, että huonosti laadittu strategia = tragedia.

    Terv. 6tukki

  • jees h-valta

    Minä olen tähän varmaan hyvä aloittaja. Jos teen ehdotukset numerojärjestyksessä:
    1-kohta Metsäkeskuksen alueorganisaatio
    2-kohta Metsäpalveluyritykset
    3-kohta Puunmyyjä/eli puuntuottaja
    4-kohta Puunostajat/korjuuyrittäjät, kuten nyt.
    5-kohta Metsäpalveluyritykset.
    6-kohta Metsäkeskuksen alueorganisaatio

    6tukki

    En tarkoittanut Jesse, että sinun tarvitsisi vastata noihin minun laittamiini ”esimerkkikulmakivikohtiin”. Minua erityisesti kiinnostaa mitkä palvelut sinä näkisit sopiviksi metsänhoitoyhdistysten hoitovastuulle ja aivan erityisesti, miten sinä haluaisin yhdistysten ne hoitavan. Anna palaa…

    e-h e-h

    Vaikka on Jessen lempiaihe.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Älkää nettikiusatko, tulee lisää ”möksähdyksiä”.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    A.Jalkanen:
    ”Älkää nettikiusatko, tulee lisää ”möksähdyksiä”.”

    Minäkin olen monesti ihmetellyt, miksi pitää lähteä kirjoittelemaan henkilöön kohdistuvia möläyksiä, eikö ole muuta sanottavaa?

    Jees H-vallan vastaus aloitukseen oli selvä. Hänen mielestään MHY:tä ei tarvita mihinkään. Ongelma lienee enemmänkin siinä ettei hänen vastaustaan ymmärretty oikein.
    Niin tai näin tuollainen nimittely on todella rumaa. Eikö olekkin Anton?

    Itse asiassa, olen kovin eri linjoilla kuin Jees H-valta.
    En vain ole kovin hyvä visionääri, en siis osaa vastata aloittajan kysymykseen.
    Puukaupan teko valtakirjalla on ainakin sellainen, jota tunnutaan enenevässä määriin käytettävän. Jopa maanviljelijät, jotka asuvat metsänsä vieressä käyttävät sitä.
    Itse en ole vielä käyttänyt, eikä ole aikomustakaan käyttää.

    Eiköhän palvelujen kysyntä ole se paras konsultti tässä asiassa. Sitä pitää tuottaa, mikä menee kaupan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Pidothan vain paranevat yhdistysten jäsenillä kun nenästävedettävät ”pääsevät” puunostajien ilmaisia etuja nauttimaan.

    mehänpoika

    Minusta tuntuu, että jokaisessa metsänhoitoyhdistyksessä tehdään vuosittain omalle alueelle soveltuva toimintasuunnitelma. Yleensä pohjana on edellisen vuoden suunnitelma ja sen toteutuminen. Korjauksia tehdään aina tarpeen mukaan. Toisinaan on tarvetta tehostaa metsänomistajien neuvontaa, toisinaan taas taimikoiden varhaishoitoa tai puun liikkeelle saantia, aina tilanteen mukaan.

    Tällä hetkellä voisi olla tarpeen metsänomistajien neuvonta omatoimisuuteen puutavaran tarjonnassa tai sitten valtakirjoilla. Jos puukauppa ja puunkorjuu käyvät nihkeästi, ei kesällä toteutettavat metsänhoitotyötkään jaksa paljoa kiinnostaa.

    Puun tarjontaa pitäisi lisätä toisessakin mielessä. Runsaampi tarjonta nimittäin voisi vähentää Venäjältä tuotavan puun määrää. Niukan tarjonnan aikaan eivät metsäyhtiöt ole valmiita parempaan hintatasoon, koska heidän kokemuksen mukaan silloin hinnan nosto tyrehdyttäisi puukaupan heti.

    Jos metsänomistajilla on käytössään metsäsuunnitelma, olisi melko helppo hoitaa metsänkäyttöilmoitukset ja puukaupat luovutuksineen omatoimisesti. Onhan kahden kauppa hyvin usein kolmannen korvapuusti, eli tyytymättömyyttä valtakirjakaupoilla tapahtuvassa korjuussa voi helposti syntyä. Siis valtakirjakauppoihin ei pitäisi kovin halukkaasti pyrkiä. Valtakirja otetaan kylläkin vastaan, jos sitä tarjotaan.

    Metsäsuunnitelman uusimiset voisivat olla yksi painopistealue, varsinkin jos metsänhoitoyhdistyksellä on siihen valmiiksi rutinoituneita neuvojia. Samalla voi toteuttaa henkilökohtaista neuvontaa metsänomistajan omista lähtökohdista ajatellen.

    6tukki

    On pakko hyväksyä tuo Jessenkin vastaus, jos hän todella on sitä mieltä, ettei metsänhoitoyhdistyksiä tarvita enää mihinkään.

    Itse olen kuvitellut metsänomistajien joukossa olevan n. 200 000 – 250 000 sellaistakin, joilla ei itsellä ole metsänhoidosta kokemusta, näkemystä eikä edes kunnolla käsitystä, mistä tarpeellisia palveluja on saatavilla (ensin täytyy tietysti oivaltaa omistamiensa metsien olevan hoidon tarpeessa). Eikö Jessen mielestä edes tämä passiivinen metsänomistajataho tarvitse metsänhoitoyhdistysten palveluja?

    Metsuri motokuski

    Kiitoksia keskustelun aloittajalle oikein hyvästä aiheesta. Itse näen että mhy:t ovat löytäneet oikean markkinaraon jossa toimivat. He ovat pääosin sellaisten metsänomistajien edustajia jotka myyvät vähän metsiä ja haluavat omakohtaista opastusta metsäalaan liittyvistä toimista. Eli neuvontapalvelua.

    On luonnollista että tällainen toimija kuin mhy on oltava tai jos se lakkaa niin sen paikalle syntyy vastaava organisaatio. Se että tarviiko tällaista organisaatiota kaikkien metsänomistajien rahoittaa, myös niiden jotka palvelua ei käytä, on keskustelun aihe. Ja niinhän on tehtykin. Nyt uusi laki tuo tuohon ongelmaan ratkaisun. Se että lakimuutos katkaisee tuon automaatio rahavirran yhdistyksiin niin on pelkästään positiivinen ajatus. Ehkä se myös luo oivan liikeidean muillekkin ja kilpailua syntyy samalle sektrorille.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    6tukin toimintasuunitelma ihan ok.Mutta tällä hetkellä ainakin meidän Mhy:ssä Mtk / tuottayhdistykset vyöryttävät ylhäältä päin omaa edunvalvontaansa ainoana totuutena.Mhy pitää tuottaa semmoisia palveluja,joille on tilausta metsänomistajien keskuudessa.

    Kun toiminta pitää itsensä päällänsä,eikä nykykaltaista omistajien rahan siirtoa metsänhoitomaksun muodossa yhdistykselle tarvitse suorittaa,niin siinä raamit toimintasuunitelmalle.Metsänomistaja on kuningas,hän päättää mikä itselle sopivin palvelu ja palvelun tarjooja .

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 21)