Keskustelut Metsänomistus Toimintasuunnitelma metsänhoitoyhdistyksille

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 21)
  • Toimintasuunnitelma metsänhoitoyhdistyksille

    Metsää varsin vähän aikaa omistaneena en omaa rasitteita puoleen enkä toiseen puhuttaessa metsänhoitoyhdistysten tulevaisuuden toiminnan strategiasta.

    Ihan talonpojan järjellä ajatellen olen kuvitellut metsänhoito- yhdistyksien pääasiallisena toiminnan punaisena lankana olevan metsänomistajien edunvalvonta. Palstalla voimallisimmin mhy:itä kritisoineet ovat ainakin osaksi kyseenalaistaneet yhdistysten onnistumisen tässä tehtävässä. Henkilökohtaisesti näen metsänomistajat, jotka hoitavat metsänhoitoon liittyvät palvelunsa yksilöinä sooloillen, olevan huonommassa asemassa kuin ne metsänomistajat, joiden etua valvoo voimakas, laajaa asiakaspiiriä edustava taho (esim. mhy).

    Anneli Jalkanen jo ansiokkaasti käynnisti keskustelua otsikkooni liittyen aiheellaan ”metsänhoitoyhdistysten tulevaisuus”. Itse toivoisin jo pitemmälle meneviä mielipiteitä metsänhoitoyhdistysten tulevaisuuten liittyen. Siis, mihin tarkalleen ottaen olette tyytymättömiä ja mitä muutoksia haluaisitte yhdistysten toimintaan. Olisi kait kaikkein selvintä, jos pystyisimme esittämään metsänhoitoyhdistysten tulevan toiminnan ”kulmakivet” muuttuvassa metsälakiympäristössä.

    Nimimerkkiäni mukaillen voisitte esim. esittää kuusi yhdistysten tulevaa toimintaa raamittavaa teidän mielestänne tärkeintä palvelua. Takaan, että metsänhoitoyhdistyksissä luetaan asiat ihan kotona kerraten, jos kerrotte vielä, miten te haluaisitte näitä asioita hoidettavan.

    Mhy:ten toiminnan kulmakiviksi voisitte esittää näkökulmastanne tärkeimmät. Laitanpa ihan esimerkiksi jotain:
    1. neuvontapalvelut
    2. hoitosopimukset
    3. kilpailutus/puunmyynti
    4. hakkuupalvelut
    5. metsän uudistamiseen liittyvät palvelut
    6. arviointipalvelut

    Kysymys on siis mhy:ten tulevaisuuden turvaavasta toimintasuunnitelmasta eli strategiasta. Suunnittelua ohjaavana lähtökohtana voidaan pitää sitä, että huonosti laadittu strategia = tragedia.

    Terv. 6tukki

  • Jani

    Vaikka olen täällä tainnut kritisoida MHY:tä jonkin verran, nii mielestäni vastaavalle palvelulle on kyllä tarvetta joskin perusteellisen remontin se tarvitsee.

    Henkilökohtaisesti en MHY:tä tarvitse, mutta taitaa olla nykyisin paljon sellaisiakin metänomistajia jotka eivät metänhoidosta mitään tiedä, eivätkä halua sitä opetella. Heille tarvitaan vastaavaa palvelua, mutta palvelun tulee tapahtua metänomistajan ehdoilla, eli neuvojat kertovat vaihtoehdot mitä on mahdolista tehdä ja lopullisen päätöksen tekee metänomistaja. Puukaupan kilpailutuksen nykyään jokainen nyt pystyy tekemään ite, mutta jos maksavia asiakkaita löytyy nii mikäs siinä. Valvonnastakinhan ne nykyään laskuttavat, mutta puhelimella ei pysty hakkuita valvomaan… Ja pelkästään MHY:n varassa olevien omistajien neuvojien tulisi mielestäni perehtyä heidän tiloihinsa hieman tarkemmin -> tietokoneelta tai teiltä käsin ei näe kaikkea.

    Eli lopputuloksena se että mennään metänomistajien ehdoilla ja laskekoot neuvojat sen nokkansa sieltä taivaista alas, eivät hekään kaikkea tiedä, vaikka niin luulevatkin. 😉

    Pinsiön vaari

    Hiljattain pidettiin mhy vaalit ja valitsimme sinne edustajat. Hoitakoot hommansa! Seuranta miten ne sen tekevät on tärkeää. Seuraavissa vaaleissa äänestetään taas. Ja jos asioita on hoidettu huonosti hoitajia vaihdetaan. Sitä sanotaan demokratiaksi. Ei ehkä hyvä tapa. Mutta tietääkö joku paremman?

    jees h-valta

    Tietää, mutta en taida nyt kertoa. Nuo aiemmat kommentit vahvistavat käsitystäni aivan saakelin taantumuksellisista metsätalouden harjoittajista. Jani kyllä aivan ok mielipiteillään.
    Märehditään että pitäisi muuttua ja samat kuppethan siellä asioita on hoitavinaan kuitenkin. Palkollisinakin saati yleensä myös samoilla edustajilla valtuustoissakin. Harvemmin siellä uusia nassuja näkee. Yhtään ehdotusta vapaan kilpailuareenan valloitusuhosta en kuullut. Kehutaan vain kuinka edullisia ja hyviä me ollaan. Miksi sitten tyytymättömyys on jo nyt ajanut sieltä ulos metsänomistajia. Kun katseltiin grafiikkaa vuoden puukaupoista pitkät pyväät osuivat niihin palvelusopimusasiakkaiden ”tärkeisiin” kuukausiin. Niihin kommentti oli vain väheksyvä hymäys että kai ne sitten kauppoja ovat tehneet. sitten yhteistuumaisesti korotettiin palvelumaksuja että saadaan kompensoitua ha-maksun vähennystä.
    Ja kun niistä 80% on sellaisia maksuja joita sopimusasiakas ei edes tunne. Ei yksinkertaisesti tule sellaisia.

    jees h-valta

    Unohdin yhden ”kehittämisidean” joka siellä nousi tavoiteltavaksi.
    Eli liittyminen isompaan yhdistykseen. Tämä on luonnollista kuppeilta jotka yrittävät saada varmemman palkanmaksajan vielä muutamaksi vuodeksi eli ilkeästi sanottuna suojatyöpaikan jolta eläkkeelle. Ja vastuun siitä muiden harteille. Kun tietää mikä on yhdistymisen ykkösehto: Työpaikat on säilytettävä.

    Jani

    Tarkemmin kun tätä mietin, nii mihinkä sitä periaatteessa MHY:tä oikein tulevaisuudessa tarvitaan? Saman neuvonnan voisivat hoitaa yksityiset alueelliset yritykset, niin kuin muillakin aloilla mennään. Tehtäisiin samalla tavalla kuin esim. talon remontoinnissa -> on remonttifirmoja, joissa myyntimiehet kertovat vaihtoehdot ja heiltä tulee miehet tekemään remontin, jos talon omistaja ei sitä ite osaa tehä. Mielestäni metänhoito ei siitä juuri eroa, MHY:n tilalle tulisi yksityisiä alueellisia palvelun tarjoajia, jotka tarjoaisivat neuvonta ja metänhoito palveluita. Näitä palveluita ostasivat ne metänomistajat, jotka niitä tarvitseva, eikä mitään jäsenmaksuja tarvittaisi. Markkinat karsisivat sitten ylimieliset yritykset ja työntekijät poikkeen.

    Ehkä hieman sekavasti kirjotettu BUT YOU GOT THE POINT! 😉

    6tukki

    OU, YES I DID…

    Tämäkin on mielenkiintoinen näkemys tämä Janin esittämä mhy:ten korvaaminen yksityisten palveluilla.

    Tulisiko tässä vähän samanlainen tilanne, joita kuntien tuottamiin palveluihin ehdotetaan – toiset puolueet enemmän ja toiset puolueet vähemmän (korvata kunnan tarjoamat palvelut yksityisten tuottamilla palveluilla).

    Oma näkemykseni niin kuntien kuin mhy:tenkin osalta on se, että niillä oman palvelutuotannon osalta on tietynlainen etu puolellaan.
    Kunnalle ja yhdistyksille riittää taloudenpidossa +-0-tulos. Yksityisen palvelutarjoajan on aina laskettava palveluilleen kate.

    Tämän vuoksi ammatillisesti pätevä ja tehokas yhdistys omaa selkeän edun yksityisiin palvelutarjoajiin myös metsänhoitopalveluissa.

    Anton Chigurh

    Kyllä 6tukki on tajunnut kupletin juonen.

    jees h-valta

    Näitä nollatoleranssin päillä varustettuja vaivaa vain se että se on laskuoppi jolla ei eletä eikä pelata. Aina toiminta vaatii jotain tulosta kehittääkseen uutta ja tuloksellista toimintaa. Mutta niinhän ne pakkonaitetaan ne nollakunnat ja niiden asukkaat saavat sen jälkeen nollatasoista palveluakin. Mutta se miksi ja miten mhy voidaan joko uudistaa muuttamalla toiminta höllään yhtiömuotoon tai lopettaa tarpeettomana ratkaisemme me metsänomistajat jotka emme pyri nollatuottoon. Ne joille se on samantekevää varmaan liukenevat kasvattelemaan kuvitteellisia lehtipuumetsiä. Hauska eläkevirtuaalihan se on sekin.

    A.Jalkanen

    Erona sekä puunostajiin että muihin yksityisten metsäpalveluyrittäjiin mhy-mallilla (osuuskuntana tai yhdistyksenä) on se etu, että valta on palvelun käyttäjillä itsellään, jos he sitä haluavat käyttää. Siis jäsenet määritelkööt itse kuinka paljon eri palveluista laskutetaan ja kuinka paljon puskuria vaikkapa huonoja vuosia varten pitää olla säästössä.

    Osuuskunta muuten ei yleensä tuota palveluja itselleen, vaan asiakkaille, eli mhy-osuuskunnan muodostaisivat varmaankin nykyiset toimihenkilöt (vrt. Metsuriosuuskunnat) jos sellaiseen malliin mentäisiin.

    jees h-valta

    A.J tosiaan oikeassa ettei siinä suoraan ihmiset vielä muuttuisi mihinkään. Kyllä samoilla alkuun lähdettäisiin se on selvä.
    En nyt oikein käsitä mitä voisi olla palvelut itselleen. kyllähän niitä nytkin asiakkaille mhy tarjoaa. Ei kai ole kiellettyä mhy:n tehdä palvelua toimihenkilönkään metsässä. Osuuskunta on hiukan laajempi käsite kuin pienimuotoinen metsurien perustama palveluosuuskunta. A.J. voisi alkaa tutustua asiaan.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 21)