Keskustelut Luonto Uusi luonnonsuojelulaki

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 160)
  • Uusi luonnonsuojelulaki

    Laitetaan luonnonsuojelulaistakin tulille uusi ketju kun laki on nyt käsittelyssä. HS kirjoitti asiasta viime syksynä (linkki).

    Uudessa laissa on myös hyvää: se ehdottaa suojeltaviksi sellaisia luontotyyppejä joissa on paljon uhanalaisia eliöitä. Tämä tehostaa metsälajien säilymistä. Uutena suurena luontotyyppinä tulisi mukaan luonnontilaiset tai sen kaltaiset purot.

    Metsänomistajan kannalta ehkä eniten mietityttää selvilläolovelvoite uhanalaisten lajien esiintymistä ja luontotyypeistä. Toisena asiana arveluttaa ns. kaavoittamalla suojelu: jos tärkeä kohde merkitään vain yleiskaavaan, sitä ei yleensä tarvitse korvata.

    Yleisökommenteissa esitettiin ajatus että ”saastuttaja maksaa” eli erilaisille maa- ja metsätalouden ympäristövaikutuksille määriteltäisiin hintalappu. Tämä voi tuntua ensin houkutelevaltakin ajatukselta, mutta lisämaksu tavallaan tekisi ympäristöhaitan sallituksi: maksetaan sakko ja asia on sillä ok. Vähän sama kuin hirvituho oikeutetaan maksamalla korvauksia. Lisäksi kumpikaan, ei maa- eikä metsätalous, kestä uusia maksuja kun kannattavuus on nytkin pääosin heikkoa. Parempi ehkä uudistaa sääntelyä ja suunnata liikenevät taloudelliset resurssit sakkomaksujen sijaan suoraan ympäristöhaittojen vähentämiseen, ja kuten ennenkin, myös jatkossa osoittaa ympäristötyöhön tukea, jolla on ohjaava vaikutus.

    http://www.hs.fi/politiikka/art-2000008287579.html

  • tamperelainen tamperelainen

    Hemputtajan huoli on todellinen.Suomessa taistolaisvihreät ovat valloittaneet yliopistot ja Sitran.Jokainen ymmärtäää,minkälaista  ”kuraa” tutkimukset ovat.

    Puuki

    Vaccinum myrtillus-tyyppi eli VMT on kangasmetsien tuoreen kankaan eräs ”mustikkatyyppi”. Hyvin  yleinen metsätyyppi.  Minullakin metsissä n. puolet on sitä tyyppiä.  25 % on lehtomaista kangasta.     Ei tuolla punasen kirja tyypittelytavalla voi tulla muuta kuin sanomista, jos muka luontotyypit on lähes 80%:sti uhanalaisia sen perusteella, että niissä ei kasva juuri sillä hetkellä riittävän isoja(?) puita.

    KeMeRat

    ”Jokainen ymmärtäää”

    Ei välttämättä ihan jokainen ymmärrä.

    Rane

    ”Ei välttämättä ihan jokainen ymmärrä.”

    OK

    Visakallo Visakallo

    Missähän vaiheessa tämä peli vihelletään poikki?

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/578d4da2-ac27-40c5-a1f0-8c0233c9111d

    Teufelin Zumi

    Maatalous Suomessa on suurimpia saastuttajia, varsinkin jos vertaa siihen mitä yhteiskunta sitä tukee ja kuinka siitä hyötyy.

    Timppa

    Maatalous Suomessa on suurimpia saastuttajia, varsinkin jos vertaa siihen mitä yhteiskunta sitä tukee ja kuinka siitä hyötyy.

    Vähän ne maajussit saastuttavat.  Kyllä me tavalliset kuluttajat, jotka syömme, olemme todelliset saastuttajat.   Hyvä on, että Suomessa tuotetaan ruokaa, kun ajat vaikeutuvat.  Mitähän Teukka silloin söisi, ellei Suomen maaseutua olisi?

     

    Gla Gla

    Jos ei muuten niin vaikka sitten näin Venäjän ollessa aktiivinen kannattaa opetella olemaan provosoitumatta, vaikka miten trollattaisiin.

    Kalle Kehveli

    Vihreät ovat vallanneet paljon tutkijoiden virkoja. Käskyt tulevat suoraan vihreiden puoluetoimistolta.

    Kyllähän maatalous paljon saastuttaa, mutta meitä ihmisiä on vain paljon liikaa saastuttamassa, se on kaiken perusongelma! Missään ei olla tätä ylikansoitus ongelmaa ratkaisemassa.

    Kääpänen

    Suomalainen virkamies kun tekee päätöksiä,niin niistä on usein järki hukassa. Talous pyörii vaikka kaikki suojellaan? Monimuotoisuutta on muuallakin kuin metsissä mitä voi suojella.Mutta kun maanviljelijä jättää suurille peltolohkoille vaikka osan sadosta korjaamatta tai antaa jonkun puskan olla rauhassa niin tukitarkastajat vähentävät peltotukia moni kerroin. Valkoposkihanhia saa poikkeusluvalla ampua mutta ei syödä. Jos sonnilta tippuu kaikki korvamerkit ennen teurastusta niin ei voi käyttää ihmisravinnoksi. Näitä esimerkkejä olis vaikka kuinka paljon. Kannattais olla pari viikkoo syömättä niin näkis mikä tässä elämässä on elintärkeetä

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 160)