Keskustelut Metsänomistus Uutisointia

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 23)
  • Uutisointia

    Kuuntelin perjantaiammuna (8.6) Ylen 8:n uutisia. Siellä jonkun professorin suulla ”todistettiin” kuin metsien hakkuut ovat haitaksi petolinnuille, koska ei löydy tarpeeksi paksuoksaisia pesäpuita. Juonnossa esimerkkilintuina mainittiin muistaakseni mm huuhkaja, hiiri- ja mehiläishaukka sekä helmipöllö.

    Tosin sitten myöhemmin todettiin, että huuhkajien kannalta haitallista on kaatopaikkojen vähenemisen seurauksena rottakannat vähentyneet ja sitä kautta huuhkaajatkin. Oliko jossain tapettukin huuhkaaja. Siis ei mitään vaikutusta metsien käsittelyllä. Tietysti sekin unohdettiin, että ilveksien lisääntyminen vähentää jäniskantoja, jotka ovat huuhkajan pääravintoa.

    Eikä sitäkään todettu, että avohakkuilla on esimerkiksi hiirihaukoilla ja pöllöillä hyvät ruokamaat.

    Oma kokemus kertoo noin 10 vuoden takaisesta mehiläis-tai hiirihaukan pesästä, johon ei ole enää vuosiin pesinyt kukaan. Kuusen oksat ovat kyllä vahvistuneet ja metsä ympärillä kasvanut.

    Jos jotain syytä pitäisi etsiä, niin kyllä syylliset löytyvät Suomen ulkopuolelta. Välimeren maissa ammutaan kaikkea liikkuvaa ja Sahara on aina vaan suurempi ja vaikeampi ylittää.

    Ihmetyttää erityisesti se, kuinka härskisti voidaan jakaa väärää tietoa ja kuinka auliisti Yle sitä maailmalle toimittaa.

  • Iron Man Iron Man

    TImppa taitaa olla metsästäjä.
    No ainahan se on mukava etsiä syyllisiä rajojen ulkopuolelta.

    hemputtaja

    Näinhän se maa makaa nykyisin. Vastaväitteet ovat turhia, kun melko touhukas porukka on päättänyt luonnon järjästyksestä.

    Väittävät – ja julkaisevat tutkimuksiakin – että metsätalous tärvää monimuotoisuuden. Muutama kuukausi sitten Hesarin juhlimaa viimeisintä selvitystä en ole nähnyt, mutta en luota siihen. Kuulemma perustui kyselyyn yli sadalta asiantuntijalta.

    Nykykäytännön mukaisesti noista ”asiantuntijoista” enemmistö oli luultavasti valmiiksi varma, että monimuotoisuus vähenee metsätalouden vuoksi.

    Kehtaankin väittää, että tulos oli tiedostamaton, tarkoitushakuinen arvio.

    Olen tietysti sivistymätön tollo, mutta se on hiukan sillee, että vaikka kuinka yrittäisin miettiä, että kuinka on – tulee aina sama tulos. Metsätalous LISÄÄ metsäluonnon monimuotoisuutta.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Hemputtajan kanssa täysin samaa mieltä. Monet lajit ihan ilmeisesti hyötyvät metsähoitotoimenpiteistä.

    Esim maanmuokkaus ja ojitus tekevät kaikenlaista koloa ja onkaloa tarvitsijoille.
    Metsäojista löytyy monenlaista vesilintua hoitamassa poikueitaan, vaikka varsinaisia vesistöjä ei ole lähelläkään.

    Tänä keväänä istuttaessa ihailin sisiliskojen häntien vilahduksia mätästysalueella. Tätäkin lajia on surkuteltu, että se häviää kun metsätalous vie elinmahdollisuudet. Minusta ne ovat vuosikymmenten kuluessa, ainakin minun metsässäni, vain isääntyneet.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Niin valitettavasti tuntuu ettei elukoiden ja lintujen määrässä ole mitään rajaa kun on muokattu aukko ja siihen istutat lehtipuun taimia. Varsinkin haavan. Tänään jo levittelin riista-aidan tarpeita maastoon ja siitähän totesin että reilu viikko takaperin istutetut taimet olivat jo saaneet hirviläheisyyden tuntumaa. Ja teeri otti oikein kunnon ”ritolat” pesältään. Pelästyin niin ”keleesti” kun lähti melkein kintuista. Ja olihan siellä jo ”pupujussikin” jokusen listinyt.
    Näitä pieniä sorkan jälkiäkin kurassa näkyi. Peura tai kauris siinä oli myös ”oharin” tehnyt. Sorsapari otti tutumaa pidätysaltaaseen jonka kaivurimies fiksusti tekaisi. En ainakaan kaipaa enempää ”sirkusta” kun västäräkkikin vielä heittäytyi tuttavalliseksi.
    Kai silläkin pesä oli lähellä.

    Iron Man Iron Man

    No voi perhana ompa jessellä melkoisen monimuotoinen eläin populaatio.
    Liharuokaa pitkäksi aikaa mikäli olet mieltynyt kyseisen luonnon antimen makuun.

    Timppa

    ”Iron man” tuolla alussa epäili, että olen metsästäjä. Niin olenkin. En kyllä ymmärrä sitä, miten se tähän asiaan liittyy, koska en metsästä enempää pölöjä kuin haukkojakaan. Ehkä ainoastaan siinä mielessä, että metsästäjät ovat yleensä tarkkoja luonnon huomioitsijoita.

    Mutta puutetta ei siis ole oksista vaan haukoista. Esimerkiksi siitä tilasta, josta meidän yhteismetsä muodostettiin, luovutettiin toistakymmentä vuotta sitten valtiolle muutama kymmen hehtaaria vanhaa metsää suojeluun. Yhteismetsäkin perusti kaksi luonnonsuojelualuetta vanhoista metsistään.

    Joka vuosi tehdään hehtaarikaupalla uusia aukkoja, joista olisi haukkojen helppo saalistaa.

    Siis meillä on asiat kunnossa. Syyt ovat jossain muualla. Sitä vaan ihmettelen, että mistä yleensä moinen vimma syyttää metsätaloutta-.

    Puun takaa

    Harrastelijan kanssa täysin samaa mieltä. Taannoinen Etelä-Afrikan Durbanissa pidetty ympäristökokous oli Suomen osalta esimerkki siitä, miten epäisänmaallisesti asioita ylipäätään voidaan hoitaa. Lähes 50-henkinen suomalaisporukka keskittyi ilmeisesti enemmän etelä-afrikkalaiseen viinitarjontaan kuin puolustamaan oman maansa etuja. Yleensä tallaisessa tilanteessa vastuussa oleva ministeri joutuu eroamaan, mutta ei meillä.
    Väkisinkin muistuu mieleen 90-luvun alun Rion ympäristökokous.

    Puun takaa

    Nyt 20-vuoden jälkeen Riossa on uusi ympäristökokous. Mitä mieltä olette Suomen edustajista? Jääkö kaikki ministeri Jari Koskisen varaan?

    Suomen valtuuskunta YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa Rio de Janeirossa 20.-22.6.2012 johtaa pääministeri Jyrki Katainen.

    Valtuuskuntaan kuuluvat ulkoministeri Erkki Tuomioja, kehitysministeri Heidi Hautala, ympäristöministeri Ville Niinistö ja maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen. Myös presidentti Tarja Halonen kuuluu valtuuskuntaan.

    jees h-valta

    Kyllä se sitten juuri Koskisen varaan jää. Kaikilla muilla vihertää enemmän kuin isänmaa myöden antaa.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Söppis-miehen ( Jees ) mielestä vihertää liikaa? Eikö luontoarvot ole kaikista maailman arvoista etuoikeutetulla ykkössijalla?

    Maailman kaikista liikkeistä ja opeista täytyy suurin arvonanto antaa Vihreälle liikkeelle!

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 23)