Keskustelut Metsänomistus Uutisointia

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)
  • Uutisointia

    Kuuntelin perjantaiammuna (8.6) Ylen 8:n uutisia. Siellä jonkun professorin suulla ”todistettiin” kuin metsien hakkuut ovat haitaksi petolinnuille, koska ei löydy tarpeeksi paksuoksaisia pesäpuita. Juonnossa esimerkkilintuina mainittiin muistaakseni mm huuhkaja, hiiri- ja mehiläishaukka sekä helmipöllö.

    Tosin sitten myöhemmin todettiin, että huuhkajien kannalta haitallista on kaatopaikkojen vähenemisen seurauksena rottakannat vähentyneet ja sitä kautta huuhkaajatkin. Oliko jossain tapettukin huuhkaaja. Siis ei mitään vaikutusta metsien käsittelyllä. Tietysti sekin unohdettiin, että ilveksien lisääntyminen vähentää jäniskantoja, jotka ovat huuhkajan pääravintoa.

    Eikä sitäkään todettu, että avohakkuilla on esimerkiksi hiirihaukoilla ja pöllöillä hyvät ruokamaat.

    Oma kokemus kertoo noin 10 vuoden takaisesta mehiläis-tai hiirihaukan pesästä, johon ei ole enää vuosiin pesinyt kukaan. Kuusen oksat ovat kyllä vahvistuneet ja metsä ympärillä kasvanut.

    Jos jotain syytä pitäisi etsiä, niin kyllä syylliset löytyvät Suomen ulkopuolelta. Välimeren maissa ammutaan kaikkea liikkuvaa ja Sahara on aina vaan suurempi ja vaikeampi ylittää.

    Ihmetyttää erityisesti se, kuinka härskisti voidaan jakaa väärää tietoa ja kuinka auliisti Yle sitä maailmalle toimittaa.

  • Visakallo Visakallo

    Jatkuu:

    Ylitarkastaja Paula Perälä, ympäristöministeriö
    Neuvotteleva virkamies Tuija Talsi, ympäristöministeriö
    Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen, eduskunta
    Talousvaliokunnan jäsen Harri Jaskari, eduskunta
    Tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen,
    Ympäristövaliokunnan valiokuntaneuvos Marja Ekroos, eduskunta
    Tutkimusprofessori Ilkka Savolainen, VTT
    Tilastopäällikkö Riitta Pipatti, Tilastokeskus
    Varttunut tutkija Tarja Tuomainen, Metla
    Erityisasiantuntija Aira Kalela, Global Gender and Climate Alliance
    Ilmastovastaava Hanna-Kaisa Kangas, WWF Suomi
    Kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hakkarainen, Kepa
    Ilmastolähettiläs Tom Henriksson, Allianssi
    Elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka, SAK
    Metsäteollisuuden ja metsänomistajien edustajia ei oltu kutsuttu.

    Pinsiön vaari

    Miisu kirjoittaa asiaa. Kyllä monimuotoisuutta syntyy kun metsässä tehdään töitä. Pelkkä suojelu muuttaa maisemat turhan synkiksi. Kaikki tuntemani metsänomistajat ja alalla toimivat ovat luonnonystäviä ajatuksissa ja teoissa. Monet itseään kovasti luonnonystäväksi mainostavat taas ovat usein täysin ulkona reaalimaailmasta. Olen tavannut kolmekkin akateemista oppiarvoa hankkineen jonka tiedot kemiasta ei ole edes vanhan kansakoulun antaman tiedon tasalla! Mutta kovasti syyttelee maa ja metsätaloutta lähes kaikesta luonnon pilaamisesta. Takavuosina oli isoa mestaria metsien väärästä käsittelystä. Nyt kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa perintömetsäänsäänsä hoidetaan juuri näillä samoilla menetelmillä.

    Näissä uutisoinneissakin pitäisi olla toiminnanharjoittajallakin jonkinlainen selvilläolovelvollisuus.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Aloittaja kirjoittaa, että jänikset ovat huuhkajan pääravintoa. Väärä tieto.

    Linnut-vuosikirja 2010 kertoo ennätysmäisen järjestetyn massiivisen myyräräjähdyksen vuoden 2009 jälkeisestä vuodesta:

    ”Myyräkantojen pohjavuosina pesintöjä (huuhkajan) varmistuu vain vähän ja näin oli nytkin: vain 62 pesintää todettiin, kun vuotta aiemmin luku oli viisinkertainen. Huuhkajan aloitetuista pesinnöistä joka kolmas tuhoutui ja pesimistuloksesta tuli koko seurantajakson huonoin”.

    Seurantajakso on sentään jo 30 vuotta.

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)