Keskustelut Metsänomistus Uutisointia

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 23)
  • Uutisointia

    Kuuntelin perjantaiammuna (8.6) Ylen 8:n uutisia. Siellä jonkun professorin suulla ”todistettiin” kuin metsien hakkuut ovat haitaksi petolinnuille, koska ei löydy tarpeeksi paksuoksaisia pesäpuita. Juonnossa esimerkkilintuina mainittiin muistaakseni mm huuhkaja, hiiri- ja mehiläishaukka sekä helmipöllö.

    Tosin sitten myöhemmin todettiin, että huuhkajien kannalta haitallista on kaatopaikkojen vähenemisen seurauksena rottakannat vähentyneet ja sitä kautta huuhkaajatkin. Oliko jossain tapettukin huuhkaaja. Siis ei mitään vaikutusta metsien käsittelyllä. Tietysti sekin unohdettiin, että ilveksien lisääntyminen vähentää jäniskantoja, jotka ovat huuhkajan pääravintoa.

    Eikä sitäkään todettu, että avohakkuilla on esimerkiksi hiirihaukoilla ja pöllöillä hyvät ruokamaat.

    Oma kokemus kertoo noin 10 vuoden takaisesta mehiläis-tai hiirihaukan pesästä, johon ei ole enää vuosiin pesinyt kukaan. Kuusen oksat ovat kyllä vahvistuneet ja metsä ympärillä kasvanut.

    Jos jotain syytä pitäisi etsiä, niin kyllä syylliset löytyvät Suomen ulkopuolelta. Välimeren maissa ammutaan kaikkea liikkuvaa ja Sahara on aina vaan suurempi ja vaikeampi ylittää.

    Ihmetyttää erityisesti se, kuinka härskisti voidaan jakaa väärää tietoa ja kuinka auliisti Yle sitä maailmalle toimittaa.

  • jees h-valta

    Arvon mekin ansaitsemme. Ja sitä myös sopii puolustaa. Myös viherterrorilta.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Viherterrori tulee voimistumaan, kuten pitääkin. Joku raja pitää olla luonno tuhoamisella. Esim. Talvivaara. Lasten leiri on pitänyt perua kaivoksen saasteiden takia. Ja lukemattomia muita tapauksia, joita en nyt ehdi tähän kirjoitella.

    Tämänkö Söppis ja Herra puuntakkuinen haluavat jatkuvan?

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Myöntää täytyy, että sytky on tajunnut kupletin juonen.

    Söppis on täysin ulalla ja puun läpi ei näe mitään.

    jees h-valta

    Jaahas, antonkin alkaa heräillä iltapäiväturneelle pikkuhiljaa.
    Leevinkin mielestä vissiin Talvivaara pitäisi nopeasti sulkea ettei vaan enää enempää lasten puuhaleirejä tarvi sulkea. Niitähän ei voi pitää muualla kuin siellä louhosalueen välittömässä läheisyydessä.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Minulla on ollut viime aikoina muita kiireitä, että en ole ehtinyt hoitamaan tätä valistustehtävääni.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Möreä-ääninen ja söpö ystävämme toteuttaa kuitenkin toimillaan erittäin tärkeää ja välttämätöntä lehtipuukiertoa metsissään.
    Se on hatunnoston arvoista työtä, varsinkin noin mitensennytsanoisi, edellä kävijänä. ( H-haapa )

    Vihreän liikkeen tarkoitusperien tärkeydestä ei kuitenkaan ymmärrä mitään.

    jees h-valta

    No niin ja niitä tuhannen hengen työllistäjiäkin niillä Talvivaaran nurkilla sitten pyörii aivan joka lähtöön.
    Piperrys vs.työllisyys. Leevin linja on selvä mutta onneksi on selväpäisiäkin politikkoja jotka vielä duuninkin perään jotain ymmärtävät.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Leevin mielestä Talvivaaraa ei pidä sulkea. Paitsi saastuttamisen mahdollisesti jatkuessa on sekin ikävä mahdollisuus olemassa.

    Puun takaa

    Häpeän Leevin ja Antonin kirjoituksia. Kenen asialla te oikein olette?

    Visakallo Visakallo

    Tässä lista henkilöistä, jotka olivat paikalla Durbanissa:
    Ympäristöministeri Ville Niinistö
    Pääneuvottelija Sirkka Haunia, ympäristöministeriö
    Kansainvälisten asiain johtaja Jukka Uosukainen, ympäristöministeriö
    Osastopäällikkö Jorma Julin, ulkoasiainministeriö
    Suurlähettiläs Tiina Myllyntausta, ulkoasiainministeriö
    Finanssineuvos Outi Honkatukia, valtiovarainministeriö
    Ympäristöjohtaja Veikko Marttila, maa- ja metsätalousministeriö
    Neuvotteleva virkamies Juhani Tirkkonen, työ- ja elinkeinoministeriö
    Ympäristöneuvos Jaakko Ojala, ympäristöministeriö
    EU-erityisasiantuntija Merja Turunen, valtioneuvoston kanslia
    Asiantuntijat ja avustajat:
    Ulkoasiainneuvos Markku Niinioja, ulkoasiainministeriö
    Lähetystöneuvos Markku Aho, ulkoasiainministeriö
    Lähetystöneuvos Tito Gronow, ulkoasiainministeriö
    Neuvonantaja Matti Nummelin, ulkoasiainministeriö
    Tarkastaja Johanna Pietikäinen, ulkoasiainministeriö
    Lainsäädäntösihteeri Maria Pohjanpalo, ulkoasiainministeriö
    Erikoistutkija Folke Sundman, ulkoasiainministeriö
    Ulkoasiainsihteeri Petra Yliportimo, ulkoasiainministeriö
    Erityisasiantuntija Anne Tarvainen, ulkoasiainministeriö
    Suurlähettilään sihteeri Beverley Harris, ulkoasiainministeriö
    Kuljettaja Sonnyboy Chuma, ulkoasiainministeriö
    Harjoittelija Janne Posti, ulkoasiainministeriö
    Ympäristöylitarkastaja Jaana Kaipainen, maa- ja metsätalousministeriö
    Tutkija Matti Kahra, maa- ja metsätalousministeriö
    Erityisavustaja Paloma Hannonen, ympäristöministeriö
    Tiedottaja Karoliina Kinnunen Mohr, ympäristöministeriö
    Neuvotteleva virkamies Tuomas Kuokkanen, ympäristöministeriö
    Neuvotteleva virkamies Harri Laurikka, ympäristöministeriö
    Suunnittelija Outi Leskelä, ympäristöministeriö

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 23)