Keskustelut Metsänomistus Uutta ajattelua metsästykseen

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 151)
  • Uutta ajattelua metsästykseen

    Tervehdys palstalle!

    Olen pitkän linjan metsästäjä ja metsäsijoittaja, ja siltä pohjalta seurannut keskustelua palstalla.

    Minua on alkanut enenevissä määrin häiritä asetelma, jossa metsästysseurat ukkoutuvat ottamatta riveihin nuoria jäseniä ja sorkkaeläinkannat kasvavat hallitsemattomasti. Puhun tilanteesta nimenomaan täällä Etelä-Suomessa. Tyypillisen metsästysseuran keski-ikä liikkuu jossakin 60 ikävuoden ja kuoleman välissä, ja uusia jäseniä seuraan ei oteta ellei tuomisina ole 50 hehtaaria uutta metsästysmaata. Harvalla nuorella tätä on.

    Nykyinen lupajärjestelmä pinta-alavaatimuksineen on mahdollistanut perverssin tilanteen, jossa metsästäjät kasvattavat yhä laajenevaa karjaansa maanomistajan mailla vastaamatta kuitenkaan karjan aiheuttamista vahingoista. Vanhenevilla seuroilla ei oikeasti ole enää kyvykkyyttä saati sitten halukkuutta pienentää kantoja. Kauris-, peura- ja pienpetokantojen leikkaaminen vaatii uutta nuorta verta.

    Kun olemassa olevat seurat eivät näytä selviytyvän velvoitteistaan eivätkä ovet avaudu maattomille nuorille, olemme suunnittelleet perustavamme uuden metsästysseuran, joka koostuu nuorista mutta kokeneista metsästäjistä. Meille metsästys on harrastus, josta saatavista kokemuksista ja saaliista olemme valmiita maksamaan. Maksavathan kaikki muutkin harrastukset.

    Mikä olisi hinta, jolla metsänomistajana olisit valmis vuokraamaan metsäsi uudelle tehokkaasti toimivalle seuralle? Itse olemme ajatelleet, että voisimme maksaa vuokraoikeudesta esim. 10-15 euroa hehtaarilta vuodessa. Tällä menettelyllä metsänomistaja saisi edes jonkin korvauksen vahingoista ja toisaalta kannat saataisiin kohtuulliselle tasolle. Rahallinen vastike toimii nimittäin myös seuralle kannustimena tehdä jalkatyötä ja vastata seuran tärkeimmästä tehtävästä – metsästyksestä.

     

     

     

     

     

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Lisäisikö osallistumisastetta jos hirven tai kauriin lihaosuus kasvaisi joka viikonloppu sen mukaan miten osallistuu? Lihaosuutensa voisi saada myös rahana jos lihalle on ostaja kuten yleensä on.

    Nostokoukku

    Kympin ja yli hehtaarilta olevat vuokrat ovat utopiaa, se on nähty aikoinaan pinnalla olleiden metsästysmatkailu buumien kanssa. Toivoisin vilpittömästi nuoria mukaan metsästykseen. Kuitenkin käytännössä vanhojen ukkojen tehtäväksi on jäänyt koirien kasvattaminen, kouluttaminen ja niiden houkuttelu aamuyöllä metsästä pois, jälkipartiointi viikonloppua varten, sunnuntaina haavoitetun hirven etsiminen viikon ensimmäisinä arkipäivinä ym. Lukemattomat työt joihin työssä olevat nuoret eivät voi osallistua. Lisäksi sellaisten vaimojen valmistus on lopetettu jo ajat sitten, jotka sietävät isännän koko syksyn harrastusta. Tahtovat siirtyä Facebookkiin ja Kinderiin ja se on sen yhteiselon lopun alkua.

    rööri roope

    Ei raha kiinnosta metsällä.Itellä ainoastaan luonto ja saalis ei ole pääasia.

    Jänöt ja rusakot kaikki pitkälleen.On liikaa.Linnut säästän samoin pedot.Hirviä en kehtaa enää jahdata kun on siirtynyt autometsästykseen eli ei  nyky urhot paljon tieltä metsään jalkaudu.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Täällä puhutaan ettei maattomat pääse hirviporukkaan. Meillä kyllä on jo muutaman vuosikymmenen ollut sääntö että kaikki alueella asuvat, en tiedä kuinka pitkään näin on ollut. Nykyisin lisäksi muualla asuvat maanomistajat, kesämökkikin alueella katsotaan maanomistukseksi. Sitten on otettu aivan ulkopuolisia, he vuokrasivat silloiselta Rosenlewiltä metsästysoikeutta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    A.Jalkanen: ”Lisäisikö osallistumisastetta jos hirven tai kauriin lihaosuus kasvaisi joka viikonloppu sen mukaan miten osallistuu?”

    Nuo ovat pieniä yksityiskohtia, jotka nekin vaikuttavat, mutta kaikkein tärkein on seuran asenneilmapiiri. Jos vanhemmat kaverit pomottavat nuorempia ja lainaavat menettelytapansa oman nuoruutensa armeijan ajalta, niin eihän seuraan edes kukaan pyri.
    Seuran asenneilmasto jos on kunnossa ja säännöt kohtuullisen väljät, niin kyllä tulijoita on. Eihän ihmisiltä metsästysvietti ole mihinkään kadonnut, osa on vain opetellut pitämään sen piilossa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    mehtäukko

    ”…lihaosuus kasvaisi..”

    Siis vähenisi niiltä, jotka räyhäkkäästi ensin ilmoittautuvat porukkaan ja parin vk lopun jälkeen häivytään niin jahdista, saaliin- ja lihan käsittelystä. Sitten osuuksiaankin tuotatetaan kaverilla, kun …???

    Metsästyssäännöt on tosiaan oltava yksinkertaiset ja ”kohtuullisen väljät” kun kyse on kuitenkin harrastuksesta, mutta yhdenvertaiset ja oikeudenmukaiset. Eikä linjasta auta luistella.

    Timo Heikki

    Olin mukana tarjoamassa noin 2000ha metsästysaluetta vuokralle. Tarjouksia tuli kymmeniä. Muutamat olivat tosissaan ja hinta oli luokkaa 10€ha. Etelä Suomessa on suurta kiinnostusta sorkkaeläinjahtiin ja siitä ollaan valmiita maksamaan.
    Kaikki on sujunut hyvin vuokralaisten kanssa. Paikalliset on kyllä pyrkineet aiheuttamaan kiusaa asettamalla omat kyttäyskoppinsa meidän alueen rajalle…

    Timppa

    Lisäisikö osallistumisastetta jos hirven tai kauriin lihaosuus kasvaisi joka viikonloppu sen mukaan miten osallistuu? Lihaosuutensa voisi saada myös rahana jos lihalle on ostaja kuten yleensä on

    Meidän porukassa on loppusyksystä sääntö, että lihat jakavat jahtiin osallistuneet, jotka maksavat kaatamansa hirven lupamaksun.  Muut kulut jaetaan tasan.

    jees h-valta

    On hienoa kun nuori metsästäjä kävi tuomassa peuran lihaa muutaman kilon pussukan ja ojensi kiitoslappusen seuralle maiden vuokraamisesta. Nuoret ovat tulevaisuutta myös metsästyksessä ja ilolla olen todennut myös H-vallassa fiksuja nuoria seuraan riittäneen. Erityisesti peurojen kyttäysmetsästys on heidän juttunsa. Ja näyttää tuottavan tulostakin. Ei enää aivan paha tilanne niiden suhteen.

    Gla Gla

    Jostain metsästyslehdestä luin jutun, jonka mukaan Kemiössä järjestetään vierasjahteja. Säännöt on tiukat mm. sallittujen peurojen ampumiselle ja vääränlaisen (esim. sarven piikkien määrä) peuran ampuja maksaa 500 e sakkoa.

    Tällä pyritään siihen, että kanta säilyy vahvana ja saalisvarmuus vieraita kiinnostavana. Tuo on ehkä edellytys näille 10 e/ha kustannusrakenteella toimiville alueille. Toinen on joku toimitusjohtajaporukka, joka voi maksaa siitä, että pääsee pari kertaa vuodessa kavereineen metsälle.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 151)