Keskustelut Metsänhoito V-mäinen metsänomistaja

Esillä 8 vastausta, 31 - 38 (kaikkiaan 38)
  • V-mäinen metsänomistaja

    Kohta on tullut tehtyä 30 hehtaaria raivauksia eräälle v-mäiselle äijälle.Palstat ovat suurimmalta osalta järkyttävää ryteikköä.Pahimmissa paikoissa ei meinaa sopia sahan kanssa sekaan,kuusien ympärillä saattaa olla 20 koivun räippää ja pihlajapuskia.Äijä käy välillä katsomassa työnjälkiä ja aina känisee jostain.Siinä sitten yrität selittää rauhallisesti miten haastavia palstoja nää on tehdä.Keväällä sanoi että pihlajapuskia voi jättää jos ne eivät haittaa kuusien ja koivujen kasvua.Viimeviikolla rupesi känisemään että pihlajapuskat pitäisi raivata pois.No,onneksi ei ole enää kuin hehtaari jäljellä.

    Eipä ole ennen tullut vastaan tuollaista metsänomistajaa.

    Onks muilla vastaavia tapauksia tullut vastaan?

  • mehtäukko

    Hyvin pitkälti noin on nykyään.

    Ei ole koskaan ollut tarkoitus tuputtaa omia käytäntöjä.Toinen sitten alkaa utsimaan, sanoo että teet kuin parhaaksi näet.

    Hankala (V) isäntä on haaste, ei ongelma.

    Visakallo Visakallo

    Meitä metsänomistajia todellakin on hyvin erilaisia, näkeehän sen jo tällä palstallakin. Toiselle aivan normaali jokapäiväinen toiminta on taas jollekin toiselle kuin helvetin esikartano.  Toinen on melko tyytyväinen, toinen taas valittaa koko ajan.

    arto arto

    Näin hän se on….Mutta toisen omaisuutta sitä laitetaan tuottamaan. Kyseisessä avauksessa jos pihlaja puskia jätetty, Kyseessä taimikko vaihe. Lasketaan 20v eteen päin ne puskat ovat laajentuneet ja kasvaneet roskapuuksi. Joille ei mitään käyttöä kuin tilhen/rastaan ruokapuuna. Eli kukapa ei olisi äkäinen. Tänään viimeksi taas mo kanssa tuli tarinoitua. 2 ha kuvio alkoi sanoin huomenna loppu, isäntä tuumasi sahaatko yötä myöten sanoin että en, Tarinoitiin tunteroinen kaiken maailman asioista.

    jees h-valta

    Arto on hoitanut pr-toiminnan ensin kuten kuuluukin ja sen jälkeen isäntä lähtee tyytyväisenä kotiin vaikkei ole itse työstä nähnyt mitään. Ammattitaito osoitetaan noin ja työ kelpaa sen jälkeen varmasti. Tuskin käy edes katsomassa. Lasku maksetaan iloisin mielin.

    Jätkä

    Se on kuitenkin eri juttu omaa työtä kehua suu vaahdossa ja samalla isäntä pyörryksiin. Noita Helppo-Heikkejä on nimenomaa noissa myyntihommissa, joiden jutuilla ei ole minkäänlaista katetta.

    Metsätöissä pitäisi riittää, että työnjälki on sellainen kuin on vaatimukset työnantajalla. Hankalimmissa tapauksissa kirjallisena.

    William Munny William Munny

    Mielenkiintoisia kommentteja tullut.

    Kiitos kaikille osallistujille.

    arto arto

    Se on kuitenkin eri juttu omaa työtä kehua suu vaahdossa ja samalla isäntä pyörryksiin. Noita Helppo-Heikkejä on nimenomaa noissa myyntihommissa, joiden jutuilla ei ole minkäänlaista katetta.

    Metsätöissä pitäisi riittää, että työnjälki on sellainen kuin on vaatimukset työnantajalla. Hankalimmissa tapauksissa kirjallisena…………Niin se isäntä oli työnantaja. Juttelimme juuri mitä metsälle tehdään. Kävi vielä tänään katsomassa iltapäivällä oli tyytyväinen jälkeen Kumpikin poistui iloisin mielin, Huomenna taas uusille alueille.

    eero heikki eero heikki

    80 luvun alakupuolella kun muun savotan yhteyvessä hakattiin isännälle polttopuita,niin ei meinanna maksoo,niin uhattiin lehmä ottoo navetasta,viimennii makso,huomisesta puheen ollen niin naisharjoittelijan kanssa lähetään koneistutuksen jäläkiä paikkailemmaan,eijjoo osanna istuttoo ,

Esillä 8 vastausta, 31 - 38 (kaikkiaan 38)