Keskustelut Metsänomistus Valokuvaus

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 35)
  • Valokuvaus

    Voisiko Metsälehti tehdä artikkelin kuvien ottamisesta metsässä? Hyvien kuvien, jossa metsänhoidolliset tms. yksityiskohdat erottuisivat, ei ole ollenkaan helppoa. Koitin juuri saada taimikosta kuvia, mutta kovin hyvää tulosta en saanut aikaan.

    Lehdellä alan osaamista on, joten muutama vinkki tavalliselle pokkarikuvaajalle olisi paikallaan, kun metsän historiaa tallennetaan.

  • 6 m3 6 m3

    Mitä nyt vähän huvitti ”uittoränni” kuvani arvostelu. Jos oisin siirtynyt vasemmalle, oisin seisonut kulkuset purossa.
    Eipä kamerakaan ollut kummoinen. 5:n mega pikselin kännykamera.
    Kuvatessa taiiteilin liukkaalla sammaleisella kivellä.

    silencio

    Ihan mielenkiintoinen oli Metsälehden artikkeli.

    Näkökulmana oli metsäaiheiset luontokuvat. Niitä toki yritän itsekkin räpsiä, tekniikkana määrä hyvä, laatu – no joo…

    Enemmän olen kuitenkin metsänomistajana kiinnostunut metsäkuvista datana. Kuvista ja etenkin videoista saa hyvää tietoa metsän tilasta kuvaushetkellä. Joku muistaakseni onkin jo maininnut foorumilla asiasta. Olisi hyvä keskustelunaihe voidaanko kuvia ja videoita käyttää apuna esimerkiksi metsänhoitoa tai puukauppaa suunniteltaessa. Joku kanadalainen sahuri on kai käymässä Suomessa ja ihmetellyt puunosto-organisaatioiden suurta kokoa. Tehostamisen paikka?

    Aukusti

    Eihän kuvien arvostelusta kannata loukkaantua, vaikka
    arvostelija olisikin eri mieltä kuin kuvaaja.

    Välitän tässä kaverini kertoman erään kuvan tarinan:

    ”Laitoin kilpailuun mielestäni erinomaisen värikuultokuvan eli dian. Arvostelijat, eli kolmen hengen jyry teilasi sen heti ensi kierroksella.

    Kuitenkin lähetin myöhemmin kuvan karsintaan, jolla haettiin kuvia näyttelyihin lähetettäväksi välimeren maihin. Suomalaisten kuudesta kuvasta hyväksyttiin biennaaleen kaksi kappaletta.

    Mukana oli se minun kuvani, joka ei kelvannut ensi yrityksessään pieneen kilpailuun kotimaassa.”

    Olkoon tämä esimerkkinä siitä, että kuvia voi katsoa monella tavalla. Kauneus on katsojan silmissä, kuten sanotaan.

    jabe

    Tässä radio-ohjelmassa puhuttiin metsien kuvaamisesta sekä kameralla että aikanaan maalaamalla:

    Minna Pyykön maailma
    http://areena.yle.fi/radio/1726663

    Gla Gla

    Lukijoiden kuvassa oli puhetta kuvaamisesta, siispä tämän keskustelun noston myötä muistutus vajaa vuosi sitten lehdessä olleesta artikkelista. Ja onhan tässä keskustelussakin tullut esiin hyviä pointteja.

    raivaussahaaja

    Itse omistan digijärjestelmäkameran, jonka myötä metsänkin kuvaamiseen olisi hyvät resurssit olemassa. Usein vain laukun mukaan ottaminen tuntuu työläältä kun on muitakin kantamuksia, kuten r-saha, bensakanisteri, eväslaukku. Siksi kannattaisikin tehdä aivan erillisiä kuvausreissuja ainakin lähellä sijaitseviin metsiin ja samalla tarkistella mm. taimikon hoitotarpeita. Järjestelmäkameroitakin saa nykyään suht edullisesti muutamalla satasella. Ja myöskin käytettyjä kameroita/objektiivejä kannattaa tutkia. Yksi hyvä paikka tähän on http://www.omaetsin.fi/ sivusto. Esimerkiksi taimikon kehityksen tallentaminen kuvaamalla olisi todella mielenkiintoinen projekti. Ottaisi joka vuosi kuvan samasta taimikosta, samasta paikasta ja samaan vuodenaikaan. Vuosien kuluttua olisi mielenkiintoista nähdän taimikon kasvun ja työnsä tulokset. Taidankin aloittaa tällaisen homman.

    Mikko Riikilä

    Jos käytetyn järjestelmäkameran tms hankinta kiinnostaa, kannattaa tutustua esim. digikamera.net- tai kameralaukku.com -sivustoille. siellä on myynnissä roppakaupalla suomalaisten myyntiin laittamaa tavaraa
    mikko riikilä

    japine

    Yksi pieni vihje: Yritä valita metsän kuvausajankohdaksi puolipilvinen keli, jolloin valo on tasaisempaa. Kovalla auringonpaisteella kuvaus ei oikein onnistu. Tekniikka ei ole ihmissilmän tasolla tässä asiassa.

    raivaussahaaja

    omaetsin.fi on kätevä, koska hakutulokset ohjautuvat juurikin noille Mikko Riikilän mainitsemille sivustoille, mutta myös monille muille, esim. huutonet, tori.fi, Rajala… Hakukentään vain etsimäsi kameran malli ja saat listauksen löytyneistä myynti-ilmoituksista kaikilta sivustoilta, joita omaetsin käyttää lähteinään.

    raivaussahaaja

    Kyllä Japine. Puolipilvinen ilma on hyvä kuvaamisen kannalta, tulee helpommin katsottavia kuvia, joista myös näkee enemmän yksityiskohtia.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 35)