Keskustelut Metsänhoito Varsinainen savotta!

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 47)
  • Varsinainen savotta!

    Tuli kohdalle vähän erikoisempi työmaa. Totesin palstan reunassa , että eipä ole taaskaan raivaussahalla siunattu tätäkään työmaata. Lähtö toiselle kohteelle oli jo lähellä , muutta toive siitä ,että perällä olisi parempaa sai aloittamaan hommat.

    Kuvio oli suurehko , useita hehtaareita. Männylle se lienee alunperin istutettu , mutta kuusta ja koivua oli siunantunut sekaan ”kohtuullisen” runsaasti. Palstalla oli varsin niukastikin aluskasvosta sisältäviä kohtia , mutta luvattoman paljon rk-läpimitaltaan alle 8 sentin kuusentureikkoa laajoilla alueilla.

    Yllätys oli suuri , kun tämän tureikon alta ja seasta löytyi läpimitaltaan alle tuuman raivauskantoja. Markkinakelvotonta tavaraa oli raivuusta huolimatta vielä jäljellä tuhansia (jopa 6000) kappaleita hehtaarilla . Vielä pyöreämmäksi huulet menivät , kun tiheikön keskeltä paljastui pystykarsittuja umpikieroja räkämäntyjä.
    Kaikki männyt muotoon katsomatta oli karsittu 5 metrin korkeudelle saakka.

    ….tuli vain mieleen , että mistä ohjeet kyseiseen toimintamalliin ja oliko kenties moinen tila saavutettu kemeran avulla….kuvia tulossa , jos sensori sallii..

  • jees h-valta

    Se ”rehellisyys” jättäisi minulle melko ”sekametelin” kuvion.
    Siellä sentään keskijäreys on kymmenen senttiä joten ei siellä aivan tikkuja sentään ole. Eli ne mäensyrjät tulisi todennäköisesti liian harvaksi ja ne alavammat jäisi edelleen hoidotta. Kyse noin pääpiirteittäin koivikosta joka on kerran varhaisperattu. Eli näkyvyys on mutta kohtalaisen paljon tavaraa.

    Pähkäilijä

    Yhdellä 1.6 motin puulla taksan huononnuksen aikaan nopeastikin jos muuten tappelee 20 litraisten keppien seassa… jos ostaja ei ole erikseen tehnyt aukkokauppaakin. Kerran MO ihmetteli kun pyysi ottamaan parikymmentä tuulenkaatoa EH kuvion kanssa eikä se meille käynyt. Ymmärsi kyllä kun rautalangasta asia väännettiin ja tehtiin sitten pikkunen ”hankinatakauppa” koukkaus kun vierekkäin olivat.

    Turha sitä on omaan taskuun kusta.

    suorittava porras suorittava porras

    …niin päivä keskim 300-litraisessa ja kaksi viikkoa 50-litraisessa …yllätys yllätys , keskitilavuus 70 litraa ..ja ihan hyvä , mutta kokonaisuus kaikkea muuta !

    huski

    Ylempään kommentoisin”Minulle mm. tarjottiin ensin energiapuukauppaa jossa ostaja olisi riipinyt muutaman hehtaarin kuviolta ne parhaat palat ja jättänyt huonommat oman onnensa nojaan. Poistumaksi parhaalta paikoilta 50 kuutiota hehtaarilta vaikka kuvio metsaan.fi:n mukaan sisältää puuta alle 60 kuutiota/ha”–
    Energiapuu kauppa on energia kauppaa, taksarajojen alalaidalla ja ostaja varmaankin mietti ettei kaikki metsäsi,kuviosi ole pystykorjuukelpoista – pitäisikö kohteelle tehdä jotain kenties raivata tai hieman antaa kasvaa..Energiapuunkorjuu on energiapuunkorjuuta ei se ihan aina ole pelkkää metsänhoitoa!

    jees h-valta

    Kyllähän Huski oikeassa olet että bisnes on raakaa ja ryöstäminen on sallittua jos se onnistuu. Nyt ei. Senvarran vaadin vastuuntuntoa ostavalta taholta ettei nyt aivan kuvioita aleta rääpimällä tehdä.
    Kuvio on myös todettu metsäkeskuksen taholta soveliaaksi energiakohteeksi. Ja kemera-kelpoinen. Uuden vuoden puolella mennään energiaerikoistuneen kanssa käymään ja ainakin puhelimessa tyyli tuntui aivan asialliselta. Siitäkin kommentoin tässä ensiviikon loppupuolella.

    jees h-valta

    Sieltä ei muuten löydy alle neljän sentin tavaraa pystystä joten raivaustarvetta ei ole. Pelisäännöt ovat suht kaikilla samat ja niillä mennään.

    huski

    Mielenkiinnolla täällä raporttia oottelen.Pääasia varmaan että metsä tulee kuntoon ja omistajana et pistä pahaksesi korvausta energiasta.Tarkkana tietysti kannattaa olla jos kohde on jommalle kummalle(ostaja/myyjä)hiemankin joltain osin ns.rajatapaus niin ei sitten hakkuun yhteydessä tai jälkeen päin jouduta arpomaan mitä tehdään ja kuka maksaa??Eli koittaakaa sopia mahdollisiman pitkälle asiat tuvanpöydän ääressä ettei koneidenkuljettajat ja urakoitsijat joudu välikäteen ja kaupan allekirjoituksen jälkeen asiaosasiten mielet pysyy hyvänä jopa hymyilevänä!!Kasvatuskohteiden kaupantekoon kannattanee käyttää mielestäni aikaa jonkin verran koska ranskalaisia viivoja aukkokauppaan verrattuna on enempi ja kyse on metsän tulevaisuudesta(tuotosta).Onko ostaja joku kolmesta suuresta tai paikallisempi?Paikallisella tiettyjä etuja ja suurilla isot tuutit!!

    huski

    jees-H:lleTässä kun nyt innostuttiin saiskos kuvia ennen ja jälkeen vaikka enempikin voisi olla mieltämme avartavaa !!

    jees h-valta

    Tämä ensimmäinen oli yksi suurista ja panostaa erittäin voimakkaasti ainakin täälläpäin juuri energiaostoon.
    Kohteita heillä olikin jo paljon alla ja odottaa kuulemma saa jonkin aikaa. Tuli mieleen että siinä kohtaa tullaan ”ronkeliksi” ja aletaan makustella herkkuja päältä.
    Mutta sopii heidän mainontaansa huonosti:” Laitetaan energiahakkuulla metsä tuottokuntoon”.
    Oma ajatukseni on että minä määrään noin runkoluvun/ha joka jää.
    Tässä kohteella se tarkoittaa noin lähes puolet nykyisestä määrästä.
    Mielellään jääväksi normikasvatusmetsä jota voi vielä jälkeenkin harventaa kasvatushakkuilla.
    Pitääpä kuvata, hyvä ajatus!

    e-h e-h

    Kävin naapurin metässä tänään,kun pyysi mukaansa niin katsomassa kun moto tekee nuoren metän kunnostusta,oli raivattu vuosi sitten alle 4 senttiset pois.
    Moto hakkasi koivukuidut ja vielä koivujen latvat karsittuna energiapuuksi,mänty ja kuusi myös karsittuna polttoon,eipäs tullu kamera mukaan niin oisin ottana kuvia,katonpahan jos ensi viikolla käyn siellä.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 47)