Keskustelut Metsänhoito Vasemmistoliiton metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 130)
• Vasemmistoliiton metsäpolitiikka

Media on viime aikoina kilvan kehunut Vasemmistoliiton Li Anderssonia.
Kehuminen näkyy ja kuuluu, kohde kasvaa silmissä, eikä itseriittoisuudella ole enää rajaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n vaalitentissä kysyttiin, ilmoittaako joku puolue jo nyt, ettei lähde Jussi Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen. Kysymys on perusteltu, sillä Ruotsia uhkaa vastaavassa tilanteessa poliittinen konkelo.
Väärä kysymys! ilmoitti Li Andersson tuohtuneena, kun utelu PS-yhteistyöstä tuli eteen. ”Ei niin vähänkään”, Andersson lisäsi, kun Jussi Halla-aho piti kysymystä omalta kannaltaan outona.

Nyt tekisi mieli kysyä myös Vasemmistoliiton metsäpolitiikasta, mutta olisiko sekin Lin mielestä väärä kysymys?

• hemputtaja

Lainaus Visakallolta: ”mitä jäi käteen puna-vihreän hallituksen osalta Suomen metsätalouteen?

Vastaan, että eipä juuri muuta kuin velkaa. Kansainvälisen kaunottaren hallitus jätti jälkeensä velan, josta ei helpolla selvitä. Velkaa perustellaan mm. koronalla, jota en kyllä heti usko.

Milläs se velka maksetaan. Epäilen, että revitään metsästä kuten ennenkin. Saattaapi kantohinnat lipsahdella alaspäin kun pitää sellun hintaa laskea.

narisija

Ei tainnut edellisen hallituksen toimista jäädä käteen mitään, eu:n kautta kyllä kykynsä mukaan yrittävät hankaloittaa, muuan kokoomusmeppi aivan eturintamassa.

Gla Gla

Sannalle kunnia hankalissa oloissa työskentelystä ja Orpokin pääsi heti reaalitodellisuuteen, kun joutui makkaranpaiston ja juhannussaunan sijaan seuramaan naapurin tapahtumia. Mutta ei ehkä yksin edellisen, vaan pikemminkin edellisten ajoilta jäi käteen täydelliseen kyllästymiseen päättynyt joutavan puuhastelun täyttämä aikakausi. Kun yhteiskunnan keskeisten asioiden hoitamisen sijaan annetaan liikaa painoarvoa kaiken maailman sukupuolikysymyksille, heilutellaan pride-lippua maailmanlaajuisen tv-yleisön edessä Venäjällä, sotketaan graffiteilla rakenteita, ei saa tehdä pahaa kärpäselle koska eläinten oikeudet yms. kohinalle, on ihan aiheellista pysähtyä hetkeksi, laittaa jalat ihan rauhassa maahan ja aloittaa alusta. Samalla on hyvä kysyä, voiko noilla meriiteillä toimia suuren kaupungin johtopaikoilla, vai pitäisikö siinä asemassa olla joku aikuinen. Metsään saa pride-intoilijoista hyvän aasinsillan, kun kunnioitetaan biologian merkitystä talousmetsässä ja jätetään luonnonvastaiset ideologiat pihoihin ja puutarhoihin.

Nostokoukku

Glalta oivallinen analyysi. Jo pitkään on päättäjät antautuneet Tumen ( turha media, jotkut sanovat someksi) vietäväksi. Siellä pitää väkisin kerjätä suosiota, vältellä someraivoa ja ilmoittaa jokainen vessassa käynti. Miehet ei saa olla miehiä eikä naiset naisia. Viikkokausia vatvotaan sukupuolineutraaliutta ym. Oikeat asiat jäävät hoitamatta.

ChesterC

Pitänee huomenna postitaa Paavolle värityskirja ja puuvärit, että pääsee pormestari toteuttamaan itseään.

Reima Muristo

Outoa, en ole viellä havainnut pride juttuja omassa metsässä.
Sen sijaan havaitsin mtk-kyselyn tuloksen jossa enemmistö oli sitä mieltä että viranomaisvalvontaa pitää olla lisää metsässä. Tarkoittanee sitä että vanha kunnon Stasi-mhy täytyy herättää ja metsänomistajasta tehdä rahoittaja mtk-komitealle ja urakoitsijoille joka lahjoittaa puut metsäyhtiöiden kartelille. Metsänomistaja on siten täysin ulkopuolinen omassa metsässään.
Luonto ja evoluutio tekee jatkuvasti omia kokeilujaan, niitä ei missään raamattu-kerhossa tai mtk-komiteassa tehdä. Pride jututkin kestää aikansa ja kuihtuu pois. Metsä on kasvanut aivan itse 10 000 vuotta ilman mitään uskonlahkoa säätelemässä ja keksimässä uusia veroja.

MJO

Miehet ei saa olla miehiä eikä naiset naisia.

Mies saa olla mies. Pikemminkin kysymys on siitä. Miksei joku saisi olla sellainen kun on.

Rane

Onko Gruppalla omaa metsää?Jos on niin miksi tunnet ulkopuolisuutta siellä?

Visakallo Visakallo

MJO: ”Miksei joku saisi olla sellainen kun on.”

MJO:lta erinomainen huomio! Keskitytään enemmän asioihin kuin keskustelijoiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Jos tiedot eivät riitä asioista keskusteluun, voi myös olla kommentoimatta.

Nostokoukku

Onkohan tämä edellisen hallituksen ansiota? Metsähallitus poistaa jokamiehenoikeudet.

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 130)