Keskustelut Metsänhoito Vasemmistoliiton metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 130)
  • Vasemmistoliiton metsäpolitiikka

    Media on viime aikoina kilvan kehunut Vasemmistoliiton Li Anderssonia.
    Kehuminen näkyy ja kuuluu, kohde kasvaa silmissä, eikä itseriittoisuudella ole enää rajaa.
    Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n vaalitentissä kysyttiin, ilmoittaako joku puolue jo nyt, ettei lähde Jussi Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen. Kysymys on perusteltu, sillä Ruotsia uhkaa vastaavassa tilanteessa poliittinen konkelo.
    Väärä kysymys! ilmoitti Li Andersson tuohtuneena, kun utelu PS-yhteistyöstä tuli eteen. ”Ei niin vähänkään”, Andersson lisäsi, kun Jussi Halla-aho piti kysymystä omalta kannaltaan outona.

    Nyt tekisi mieli kysyä myös Vasemmistoliiton metsäpolitiikasta, mutta olisiko sekin Lin mielestä väärä kysymys?

  • Kalle Kehveli

    Vasemmisto se on hommannut maaseudun kepulaisille vanhoille pojillekin työttömyyskorvaukset, ettei tarvitsisi lähteä töihin! Ps. hoitureiden palkat ovat jo paremmat kuin teollisuustyöntekijöiden, niin kuin muidenkin kunnallisen ja valtion työntekijöiden! Se on kokoomuksen syy, miksi suomi ottaa velkaa!

    anttik anttik

    Eiköhän Suomessa eletä kuin hallitus päättää, siitä on solidaarisuus kaukana..

    wanhajätkä

    Kuuleppas Kehveli….kuka ja ketkä olisivat ottamassa lisää velkaa….lue läksyt

    rööri roope

    Vale,emävale,tilasto ja kukkona tunkiolla kommunistiaate.

    wanhajätkä

    En ole vanhapoika, en ole ollut työttömänä päivääkään. En ole ees kepulainen, en kokoomuslainen enkä mikään muukaan… Äänestän aina vain henkilöä  mutta en varmasti äänestä punasta.

    Nostan hattua työväenliikkeelle ja varsinkin demareille. Työväenliike teki arvokasta työtä aikanaan sotien kahtapuolta. Tuskinpa työväki olisi tässä asemassa mitä nyt ollaan. Se oli sitä aikaa mutta siitä on aika ajanut ohi.

    Liitot on tottuneet sanomaan mitä Suomessa tehdään tai edes saa tehdä. Sekin aika on kohta historiaa. Nyt siellä vielä rypistellään.

    Pienyrittäjät, maaseutu ja viljelijät täällä kusessa on.

    mehtäukko

    Mehtäukko ei ole puuttunut politiikkaan elämänsä aikana kuin silloin tällöin äänestämällä. On aikoinaan pyydeskelty ehdokkaaksi, mutta… peri-aatteessa olisin voinut (edelleenkin) ajaa kaikille mahd. tasapuolisia ratkaisuja ilman sen kummempia puolueita. Useissa puolueissa on joskus jotain ”hyvääkin”.

    Mutta jos sopii kysyä ja kyseenalaistaa: Kuinka aloituksenVasemmistoliitto-aate voi edes hipaista yksityisomistuksellista metsätaloutta myönteisesti?

    Lenkopetäjä

    Pitää wanhalta kysyä että mistä tulee käsitys duunarien korkeista palkoista? Ei ainakaan ite ole semmosia nähäny.2000€ bruttona on hyvin tällä alueella jos jostain saa.naiset hoitoalalla tienaa paljon paremmin ku esim hitsarit

    jees h-valta

    Samaa mieltä muuten Lenkopetäjän kaas. Johan kummia käsitteitä joillain. Kyllä Vasemmistoliiton metsäkantaa voi kysyä ja uskon että se on jopa paremmalla tolalla kuin Vihreiden vastaava. Moni vasemmistolainen omistaa myös metsää kuten esim. tuo Nakkilan Pavarotti eli Myllykoski. Ja myös maatilaa pitää. Onhan tuo hiukan liikaa alkanut vihertää tuo Lin porukka mutta uskon että todellinen politiikka on kuitenkin enemmän sosiaalipolitiikkaa eli heikomman asemasta kiinni pitoa. Röörillekkin kelpaa kommunistisesta maasta kyllä halpa bensa mutta hel…isti pitää niitä vihata silti. Aika omituinen otus. Ranskassa on viikko jo mellakoitu bensan hinnannostoista. Täällä lusmut pakenee Putinin leiristä bensansa halpuuttamaan.

    wanhajätkä

    Lenkopetäjä. Olin 18 vuotta yrittäjänä ja työnantajana. Turha oli kysellä alle 15 ekun tuntipalkalla ketään töihin. Tottakai lisät päälle. Aivan turha on katella tessejä. Ammattitaitoinen väki ei lähde töihin ilman reiluja liukumia. Kaikki oli tyytyväisiä niin kauan kun sai tehdä sesonkeina pitempää päivää. Eli tehtiin töitä silloin kun niitä oli ja ansiot kohosi työntekijöillä korkeiksi. Jämerät työntekijät vaihtoivat alaa kun liitot rajasivat työajat joustamattomiksi. Käsikassarana käyttivät työsuojelua.

    Julkisella puolella ei liene liukumia. Liitot puhuvat vain tess palkoista, ei todellisista palkoista.

    Liitot kusivat omiin ja jäsenistönsä muroihin. Miksiköhän täällä on työntekijöitä esim virosta, venäjältä ja vaikka sunmistä….koska he tyytyvät tessin mukaisiin palkkoihin. On vaan kasvmassa vierastyöläiset vähän joka alalla.

    Nyt vasemmistoliiton andersson on vaatimassa 6t työpäivää, tietysti ansiotason laskematta. Mahdotonta.

    Työhaastattelussa hyvin usein hakija kertoi etteipä kannata tulla tessillä. Mulla on liiton päiviä jäljellä. Jään liitonkassalle mieluummin… Minkä liiton kassalle…liiton rahoja menee korvauksiin vain viitisen prosenttia. Lopun maksamme me kaikki valtion kassasta.

    Pankollamakaajia löytyy satakertaisia määriä muualta kuin maaseudun peräkammareista.

    Luokkahitsareista on huutava pula ympäri maata. Kaukolämpöverkkojen ammattitaitoisia putkijen luokkahitsareita ei löydy ja vapaita suomalaisia ei ole monta. Osaavat kyllä hinnoitella itsensä.  Koulutussysteemi on vaan syvältä jos aiomme työllistää kotomaisia duunareita. Voihan se olla tietysti nuinkin mutta yhteiskunta, siis me maksetaan tämä infran rakentaminen ja hinnat on urakoissa…

    Visakallo Visakallo

    Jesse: ”Röörillekkin kelpaa kommunistisesta maasta kyllä halpa bensa mutta hel…isti pitää niitä vihata silti.”

    Venäjää hallitseva Yhtenäinen Venäjä on aivan virallisesti Kokoomuksen sisarpuolue, eli ei kovin kommunistinen.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 130)