Keskustelut Puukauppa Virheellisen ”tuoteselosteen ” seuraukset

  • Virheellisen ”tuoteselosteen ” seuraukset

    Olin jokin aika sitten harventamassa suurehkoa palstaa , joka oli harvinaisen hyvin raivattu . Puut tosin olisivat saaneet olla isompiakin , mutta alueella liian kauan kasvanut sankka tiheikkö oli hidastanut puuston kehitystä .

    Työn edetessä leimikon takareunaa kohden huomasin , että palstalla oli käynyt joku hakkuuaikeissa jo minua ennen . Työ oli kuitenkin jäänyt kesken ja leimikolta oli havaintojeni mukaan lähdetty mielentilan suhteen tasapainottomassa tilassa . Viimeiseksi jääneellä hakkuu-uralla kannot pitenivät pitenemistään , leimoja oli miltei joka rungossa ja latvukset oli katkaistu ei neljästä , vaan neljästätoista sentistä . Muutama runkokin oli tainnut jäädä pyörien murjomaksi .

    Syy kuljettajan mielentilan ilmeiseen läikähtelyyn selvisi ensisilmäyksellä . Palsta oli hakkuuohjeen (=tuoteselosteen) tiedoista poiketen raivaamaton . Työskentely oli noissa olosuhteissa käynyt mahdottomaksi.

    Tapahtuma johti raivaustoimiin , mutta asiakastaho ja yrittäjä vaihtuivat myöhemmässä vaiheessa. On todennäköistä , että energiajakeet ovat olleet kaupan kohteena ensimmäisellä
    yrityksellä . Tällä toisella niistä ei ole mainintaa.

    Tästä tuli mieleeni , että olisiko kenties kannattanut raivata se palsta jo ensimmäisellä kierroksella . Nyt menetettyjen energiapuurahojen avulla se olisi onnistunut reilusti . Kymmeniä kuutioita energiatavaraa jäi raivauksen tuloksena ja hakkuutähteinä metsään.
    …mutta kerrankin oli kunnolla raivattu palsta !

  • suorittava porras suorittava porras

    Joskus konemies joutuu kiusalliseen tilanteeseen , kun jokin oleellinen tieto puuttuu hakkuuohjeesta . Varastopaikkojen ja leimikolle johtavien reittien sjainnit poikkeavat silloin tällöin . Joskus leimikolle on mentävä vieraan alueen läpi ja puutkin olisi varastoitava naapurin tontille .

    Varstopaikan varmistaminen ja reitin avaamiseen tarvittavien suostumusten hankkiminen aiheuttavat melkoisen puhelinrumban . Toisinaan tarvittaviin tahoihin ei saa edes yhteyttä .
    Pistää todellakin miettimään , että onko toimittu oikein , kun on tehty puoli kilometriä tienparannukseen tähtäävää uran levittämistä ja puoli hehtaaria aukkoa naapurin maalle puiden varastopaikaksi pelkillä ”varmoilla puheilla ” ilman kirjallista ohjetta .

    Lisää mausteita soppaan tuo metsänomistajan tiukkasävyinen vaatimus ojalinjojen avaamisesta perkausta varten . Tämä tapahtuu vasta siinä vaiheessa , kun alueen harvennustyö on jo loppusuoralla . Käytännössä isäntä joutuu jättämään suunnittelemansa ojitusaskareet tuonnemmaksi , koska ojalinjojen avaaminen vasta harvennusosuuden jälkeen veisi alueen puutiheyden lakirajan alle.

    Kun tehdään puukauppoja , kannattaa muut mahdollisesti hakkuisiin vaikuttavat tekijät ottaa huomioon ja huolehtia siitä , että kaikki tarvittava tieto löytyy puukauppasopimuksesta .

    Työ etenee aina määrätyssä järjestyksessä . Jos kaikkia kokonaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ei ole huomioitu , on vaara , että tärkeitäkin toimenpiteitä jää tekemättä.